Joulun merkitys korostunut pienyrittäjille korona-ajalla: Vielä on kirittävää tälle joululle, sillä myynti sitoo monta tonttua
Tampereella joulutorit onnistuttiin pitämään auki myös viime vuonna. Ihmiset ovat liikkeellä koronarajoituksista huolimatta.
Tampa Baystä Yhdysvalloista Kangasalle muuttanut Gustavo Lugo tuli ostamaan joulutorilta serkulleen hauskan vessakyltin tupaantuliaislahjaksi. Kuva: Rami Marjamäki"Joulumyynti pelasti viime vuonna tilanteen", sanoo tamperelainen käsityöyrittäjä Alina Koivisto-Lanu.
Nytkin odotukset ovat hyvät. Väkeä on ollut liikkeellä mukavasti. "Ihmiset, jotka löytävät Tallipihaan, tulevat nimenomaan ostoksille. Tämä on paras paikka minulle Tampereella", PikkuLillin yrittäjä tuumaa.
Tallipihalla Finlaysonin puistossa toimii vuoden ympäri avoimien puotien lisäksi joulun alla vanhassa tallissa joulukauppa Hohde.
Joululla on ylipäätään myynnistä merkittävä osa. Koivisto-Lanu valmistaa Orivedellä tehdystä merinovillaneuloksesta tuotteita, joista pannat ja tuubihuivit ovat suosituimpia.
Kesällä käytetään luonnollisesti kevyempiä neuloksia. Silloin hänellä on myyntipaikka Kehräsaaressa. "Siellä käy normaalisti paljon ulkomaisia matkailijoita. Tänä kesänä kotimaiset matkailijat olivat onneksi ilahduttavasti liikkeellä."
Keskustorin Joulutorilla myy hunajaa ja hunajapohjaisia tuotteita Esa Pesonen.
"Vielä on kirittävää, sillä pienyritystä tämä sitoo paljon, kun joka päivä tarvitaan myyntiin tonttuja", hän tuumi torstaina pakkasen keskellä.
Joulutori avautui ensimmäisen adventin aattona ja on auki jouluun päivittäin.
Arkena on ollut hiljaista, ja myynti keskittyy viikonloppuihin. Tampereen Joulutori onnistuttiin pitämään auki viime vuonnakin. Silloin sisäänpääsyä rajoitettiin.
Sastamalan Mouhijärvellä toimivalle Pesosen mehiläistarhalle joulu on merkittävä, joskin 30 vuoden toiminnan aikana hunajatuotteiden sesonki on pidentynyt ympärivuotiseksi.
"Meillä on kotona viikonloppuna avoimet ovet. Helsinkiin lähden myös ensi viikolla, jos se vain toteutuu", Esa Pesonen totesi.
Tampereen Runopuun yrittäjä Kreetta Mäkinen myy joulutorilla puusta tehtyjä sisustus- ja lahjatavaroita, koruja sekä "pilke silmäkulmassa" tehtyjä kylttejä. Kaikki tuotteet valmistetaan omalla puuverstaalla käyttäen mahdollisimman paljon kotimaista puuta.
Mäkisen mukaan he olivat joulutorilla myös viime vuonna, eikä korona vaikuttanut heilläkään myyntiin heikentävästi.
"Joulutorin myynti on tärkeä. Se tasaa hiljaisempaa marraskuuta sekä tammikuuta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
