Anni Kytömäki ei halua puhua suhteestaan luontoon, sillä hän on osa sitä - Kantri - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Kantri

Anni Kytömäki ei halua puhua suhteestaan luontoon, sillä hän on osa sitä

Kirjailija ja luontokartoittaja nautti siitä, että kirjoittaessaan hän saa suorastaan velloa luonnossa kaikin aistein.
Rami Marjamäki
Kantrin uusi kolumnisti Anni Kytömäki kirjoittaa parhaillaan kolmatta romaaniaan, joka ilmestyy ensi syksynä.

Olen puolimaalainen ja puolikaupunkilainen, luonnon ja kulttuurin rajamaastossa liikkuva luontokartoittaja ja kirjailija”, Kantrin uusi kolumnisti Anni Kytömäki luonnehtii itseään.

Luonto ollut hänelle aina läheinen ja metsä toinen koti. Nyt hän asuu Hämeenkyrössä metsän laidalla. ”Oikealla maaseudulla”, kirjailija toteaa.

Anni Kytömäen esikoisromaani Kultarinta oli kirjallinen tapaus, monella tapaa. Kun tuleva kirjailija lähetti 644-sivuisen romaaninsa Gummerukselle vapun jälkeisenä maanantai-iltana vuonna 2013, kustannustoimittaja soitti hänelle jo seuraavana iltapäivänä. Tämä oli lukenut kirjasta puolet ja oli innoissaan. Jo samalla viikolla Kytömäki matkasi Helsinkiin allekirjoittamaan kustannussopimuksen.

Kultarinta ilmestyi jo helmikuussa 2014 ja valittiin ehdolle Finlandia-palkinnon saajaksi. Kytömäki sai teoksestaan Kaarlen palkinnon, Blogistanian Finlandian, Tulenkantaja-palkinnon sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Kytömäen toinen romaani Kivitasku vuonna 2017 sai innostuneen vastaanoton ja voitti myös Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Nyt Kytömäki kirjoittaa kolmatta romaaniaan, joka ilmestyy ensi syksynä. ”Ajattelin, että siitä tulee paljon lyhyempi kuin aiemmista romaaneistani. No, siitä on tulossa 500-sivuinen ’pienoisromaani’”, kirjailija hymyilee.

Toisaalta Kytömäki tietää, että lukijat ovat tottuneet odottamaan häneltä tiiliskiviä.

Romaanin kirjoittamisen ja pienempien kirjoitustöiden lisäksi Kytömäki on parina viime vuonna pitänyt viulisti Viola Räisäsen kanssa metsäkonsertteja eri puolilla Suomea.

Sananjalka ja tuulen sävel -konserteissa yhdistyy musiikki, kirjallisuus ja luonnossa liikkuminen, kolme kummallekin tärkeää asiaa.

Konsertit ovat sijoittuneet sopiville luontopoluille, joita kuljetaan rauhalliseen tahtiin luonnosta nauttien. Välillä pysähdytään kuulemaan, kun Räisänen soittaa viulua ja Kytömäki lukee otteita Kultarinnasta.

Kirjailijalle kokemus on ollut uudenlainen. ”Jollain tavalla on ollut vapauttavaa lukea omaa tekstiä ulkomuistista”, hän toteaa.

”On myös hienoa nähdä, miten yleisö pystyy keskittymään luonnon keskellä.”

”Erityisen vaikuttava kokemus oli viime vuonna äitienpäivänä Virolahdella, missä oli meneillään lintujen kevätmuutto, arktika. Linnut lensivät yli kohti pohjoista, kevätmuuton voima hätkähdytti, Länsi-Suomessa vastaavaa ei pääse näkemään.”

Kytömäki on itsekin myös muusikko, mutta vielä hän ei ole ottanut metsäkonsertteihin omaa instrumenttiaan. ”Piano ja haitari ovat vähän turhan painavia, mutta formaattia voi tietenkin kehittää”, Kytömäki naurahtaa.

Kun Kytömäeltä kysyy hänen luontosuhteestaan, hän on hetken hiljaa ja toteaa sitten, ettei oikein pidä sanasta luontosuhde.

”Luontosuhde on sanana ulkokohtainen. Puhun mieluummin luontoyhteydestä. Ihminen on osa luontoa ja ekosysteemiä. Haluan puolustaa sitä. Jos se hajoaa, ei tiedä, mitä seuraa ihmiselle.”

Luontokartoittajana Kytömäki sanoo olevansa etenkin monimuotoisuuden asialla. ”Puhutaan ilmastonmuutoksesta, mutta luontokartoittajalle monimuotoisuus on tutumpi asia.”

Toki kirjailijalla on luontoon myös kulttuurinen yhteys. ”Tykkään viettää aikaa luonnossa sekä tutkijana että kirjailijana. Kirjailijana saan oikein velloa”, Kytömäki sanoo pilke silmäkulmassa.

”Yritin olla kunnon luonnontieteilijä, mutta mieluiten nautin luonnosta kaikilla aisteilla. Olen sellainen luonnontutkijan ja kaunosielun yhdistelmä.”

Lajiston tuntemisen ja tutkimisen ohella Kytömäestä on kiehtovaa löytää menneitten aikojen jälkiä luonnossa ja sitten etsiä niille selitys vanhoja karttoja tutkimalla.

Maallemuuton myötä hän sanoo löytäneensä niitä aiempaa enemmän. ”Metsissä ja soilla voi löytää hyvinkin kaukaisia jälkiä menneistä sukupolvista: kiviaidan jäänteet keskellä metsää ja merkkejä aikoja sitten kadonneista torpista. Sellaisia löytäessään alkaa miettiä, millaista väkeä paikalla on ennen asunut.”

Ja taas kirjailijan päässä alkaa syntyä tarinaa.

Lue lisää

Testaa tietosi Kantrin suuressa perhosvisassa: keskikesän kaunokaiset ovat nyt liikkeellä – Tunnistatko värikkäät hurmurit?

Taiteilijat loivat Suomi-kuvaa jo yli sata vuotta sitten – Tunnistatko nämä maisemat?

Fiksut, mutta todella ärsyttävät naakat, tyhmät töyhtöhyypät, ylpeät kuovit ja muut – maanviljelijän siivekäs seurapiiri on laaja

Mystinen patsaspuisto yllättää kävijänsä – osa patsaista on jo peittynyt sammaliin ja nyt niitä kaivetaan hellästi esiin