Kantri

"Elämä loksahti kohdalleen vasta kun ostettiin pari lehmää" – Herrakunnan tila asettui Saloon ja tuottaa laidunlihaa

Sari Jaakolan ja Jaakko Jussilan eläimet hoitavat maisemaa Salon Perttelin lisäksi myös Espoossa ja Kirkkonummella.
Sanne Katainen
”Kyytöt ovat tosi emovaistoisia, kauniita ja persoonallisia. Naamasta tuntee, kuka on kuka”, Sari Jaakola kehuu.

Toisella puolen taloa leviää tasainen peltoaukea, mistä käy usein navakka tuuli, ja toisella puolen mutkittelee jokiuoma – Sari Jaakola ja Jaakko Jussila ovat rakentaneet elämänsä Salon Perttelin Isohiiden kylään, mistä he löysivät tyhjillään olleen maatilan seitsemän vuotta sitten.

Jaakolle maisema oli tuttu, sillä hänen juurensa ovat joen toisella puolella, mutta pohjoispohjalaiselle Sarille paikka oli uusi.

Ennen tänne muuttoa pariskunta oli pitänyt kavereidensa kanssa lammastilaa Vihdissä Herrakunnan kylällä, mutta kun ystävät eivät enää halunneet jatkaa, eteen tuli oman tilan osto.

”Yhtä hyvin voitais olla nyt Hangossa tai Näätämössä. Tämä vain sattu kohalle”, Sari ilmoittaa. Perikunta myi paikan, johon kuului 1980-luvulla rakennettu asuinrakennus, tyhjillään oleva rintamamiestalo ja pari ulkorakennusta sekä vähän peltoa.

Tila oli kylmillään, mutta pellot tukikelpoisia. Sari ja Jaakko alkoivat ostaa tilalle eläimiä ja rakentaa niille suojaa.

Eläinlauma valikoitui vähän vahingossa sellaiseksi kuin se nyt on.

”Ajateltiin jatkaa suomenlampaitten pitoa, joita meillä oli Vihdissä. Sinne ostettiin Torniosta kaksitoista suomenlammasta, mutta kun kaverin vanhemmat ja yksi toinenkin tila lopettivat lampaanpidon, niin ostettiin niiden kainuunharmakset. Nyt harmaksista ei kyllä luovuttaisi”, Sari vakuuttaa ja kehuu, miten monikäyttöinen rotu ja keppevä maisemalaiduntaja kainuunharmas on. Lihakin on erinomaista, ja sikiävyys yhtä hyvä kuin suomenlampaalla.

Sanne Katainen
Sari Jaakola ja Jaakko Jussila kiittävät, miten hienosti heidät on otettu kylällä vastaan. ”Toimimme avoimesti ja yhteisöllisesti. Täällä on niin paljon maataloutta, että suhtautuminen on myönteistä, kun joku yrittää.” Sofi-tytär on syntynyt Salossa.

Jotta eläinyksiköt saatiin täyteen kotieläintilan tukikelpoisuutta varten, pariskunta otti jo Vihdissä vuonna 2010 myös vasikoita.

”Nimenomaan laidunvasikoita, koska niiden liha on niin hyvää, mutta sitä ei mistään saa”, Sari täsmentää.

”Mutta vasta sitten, kun ostettiin pari lehmää, niin elämä jotenkin loksahti paikalleen”, emäntä hymyilee ja lisää, että elämä on kohdillaan vasta, kun talossa on ”muuan lehmä”. Sarin lapsuudenkoti Pohjois-Pohjanmaalla oli lypsykarjatila, ehkä se selittää asiaa.

Itä-Suomen kyyttöjä on nyt puolensataa, joista emolehmiä 24. Lampaita on 180 ja karitsat päälle eli kuusisataa yhteensä.

Sitten on vielä kanat. Ne tulivat vähän vahingossa, kun Jaakko lähti hakemaan eräältä vanhalta rouvalta kahta lehmää. Kaupantekijäisiksi tuli 13 kanaa. Kanat ja kukko asustavat rintamamiestaloa.

”Johonkinhan ne piti pistää. Talo oli ihan purkukuntoinen, niin on ihan sama, mihin sitä käyttää”, Sari perustelee kanojen luksusoloja pitsiverhottujen ikkunoiden takana.

Sanne Katainen
Sari ja Sofi käyvät keräämässä munat kanalasta. Kanat viihtyvät hyvin vanhassa talossa.

Herrakunnan tilan tukijalka on perinnebiotooppien laiduntaminen. Pariskunta kuljettaa eläimiä laitumille Perttelin, Salon, Kirkkonummen tai Nuuksion alueille, missä eläimet ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta.

”Nämä meidän lehmät ovat sellaisia lypsykyyttötilallisten paheksumia puskakyyttöjä”, Sari naurahtaa. ”Meille lypsy ei ole realistinen vaihtoehto. Tarvitsemme kuitenkin lehmiä emännän hyvinvointiin ja perinnebiotooppien laiduntamiseen. Kyyttö soveltuu siihen rotuna erinomaisesti.”

”Me haluamme tehdä tätä, koska näemme miten hyvin eläimet viihtyvät. Meillä ei myöskään ole omia peltoalueita, emmekä näillä hinnoilla pysty hankkimaan. Kun käymme laitumilla, siellä tulee niin hyvä olo, ettei haluaisi pois lähteä.”

Luonnonhoidon sivutuotteena syntyy luonnonlaidunlihaa, joka on maukasta ja lajinmukaisesti kasvanutta.

Lihaa Herrakunnan Lammas myy suoraan tilalta kuluttajille ja ravintoloille ja käy myös Reko-myynneissä. Liha ei ole luomua, vaikka pellot ovat, sillä toisten pellonkirjoissa olevien jokinotkojen hyödyntäminen hankaloittaa asiaa.

”Mutta me ollaan sitouduttu kaikkiin mahdollisiin hyvinvointiehtoihin, ja eläinlääkärin kanssa on oma tervey­denhoitosuunnitelma. Lisäksi tila on avoin eli ihmiset voivat tulla perjantaisin kello 16–18 käymään täällä”, Sari selvittää.

Hän kuvaa systeemiä omanlaisekseen sertifikaatiksi: tuotannon lajinmukaisuudesta voi varmistua itse ilman että tarvitsee ulkopuolista todistusta.

Jaana Kankaanpää
Harrakunnan lampaat laiduntavat muun muassa Dåvitsin laidunalueella Hirsalassa.

Terassilla hyppii vajaa kolmivuotias Sofi-tyttö ja esittelee äidille vauvakiveä. Sofi oli pitkään kaivattu lapsi ja on pienestä pitäen ollut mukana kaikessa touhussa.

”Sais näitä lapsia enämpikin olla, mutta yksi on ja se on aika paljon enemmän kuin mitä voisi olla”, Sari tuumii. Sari ja Jaakko saivat lapsen nelikymppisinä, ja se on tuonut uutta näkökulmaa elämään.

”Lapsi huomioi niin erilaisia asioita. Ettii vauvakiveä maasta ja sitä sitte ihmetellään. On niin ihanaa, kun on pieni ihminen, jolle näyttää, miten hieno maailma on. Hän näkee kaiken ensimmäistä kertaa.”

Sari ja Jaakko tutustuivat opiskellessaan Viikissä, Sari kotieläinten ravitsemustiedettä ja Jaakko kasvinviljelytiedettä. Jaakko oli kiinnittänyt huomiota Sariin pysähtyessään Lapin-reissulla Sarin kotona Vihannissa. Sarilla oli tuolloin edessään harjoitteluvuosi Kanadassa.

”Hällä jäi siinä mieleen, että mikä ihme tää tämmönen nainen on, joka on lähdössä Kanadaan ja meille rieskaa pöytään laittaa”, Sari nauraa.

Vuoden päästä nuoret tapasivat uudestaan kaverin pirskeissä ja siitä lähtien on pidetty yhtä. Alusta asti oli selvää, että kumpikin haluaa maalle, vaikka Helsingissä vierähtikin useampi vuosi.

Sanne Katainen
Sofin kanssa pääsee ihastelemaan luonnon pieniä ihmeitä, kuten leppäkerttua tai vauvakiveä.

Kun tyhjästä aloittaa, kaikki on tehtävä itse. Sen Sari kokee haasteellisimmaksi yrittämisessä.

”Kerran on aloitettu Vihdissä, toisen kerran tässä. Luotu suoramyyntimarkkinat, muutettu eläimet, rakennettu, remontoitu. Työtä on ollut järjettömästi ja jaksaminen on välillä kortilla. Kun on yrittäjä, niin kukaan muu ei huolehdi jaksamisesta kuin sää ite. Ei ole esimiestä kyselemässä, että mitä sulle kuuluu”, Sari kuvailee.

Onneksi on kaksi hyvää lomittajaa, joille tilan voi luottaa, kun lähtee lomalle.

”Pakko on lähteä, muuten sulaa aivot!” Sari puuskahtaa.

Eikä lähteminen tarkoita mitään luksuslomaa, vaan riittää, jos mennään Jaakon äidille saunomaan tai retkiautolla yöksi jonnekin, puhelemaan ja puuhailemaan muita asioita.

Jaakko käy Vantaalla kuoroharjoituksissa (ei korona-aikaan) ja Sari järjestää ystäväporukan kanssa irtiottoja.

Voimaa saa siitäkin, että saa tehdä asioita yhdessä luonnon kanssa.

”Maatalous kiinnostaa meitä. Ja ilman eläimiä ei oltais maatilallisia, se tuo meille sen suolan ja pippurin.”

Toisaalta on myös hyvä, että on lähdetty tyhjästä, niin ei ole kummankaan suvun tilan perinteitä taakkana. ”Saa tehdä oman näköisensä imperiumin, ja kaikki virheetkin saa tehdä ihan ite.”

Herrakunnan Lammas

Kasvattaa kainuunharmaksia, suomenlampaita ja kyyttöjä.

Tuottaa karitsan-, vasikan- ja naudanlihaa Salon Perttelissä Uskelanjoen rannalla.

Liha on luonnonlaidunlihaa eli vähintään puolet laidunkaudesta eläimet laiduntavat luonnonlaitumilla.

Omistajat Sari Jaakola ja Jaakko Jussila.

Perheessä tytär Sofi, lammaskoira Kapu, viisi kissaa sekä kuusi kanaa ja kukko.

Lue myös:

Pässin pöksyistä ei tullut mitään Pradaa vaan kötöstys, joka kurottiin päälle paalinarulla

Suoramyyntitilalla hyvinvointiehtoihin sitoutuminen lisää asiakkaan luottamusta

Lammastilallinen: Kulta-arkku jää käyttämättä

Sanne Katainen
Lammaskoira Kapu on yksi tilan työntekijöistä.

Lue lisää

Vain puolet Suomen uuhista kuuluu tuotosseurantaan

"Katastrofi": Lammastila myi varastonsa tyhjäksi koronasulun aikana eikä voi toimittaa lupaamiansa lihoja ravintolalle – asiakkaat palaavat mutta alalla taistellaan työntekijöistä ja raaka-aineista

Surkea tukimalli vaarantaa tuottajien mielestä suomenkarjan säilymisen – "Valtava pettymys"

Minttupesto, lipstikkaöljy ja chili-valkosipulimajoneesi jalostavat huithapeligrillaajankin tuotokset gourmet-herkuiksi