Jos löydät punkin, voit postittaa sen Turkuun
Turun yliopisto toistaa puutiaisten kansalaiskeräyksen, jonka avulla selvitetään muun muassa taudinaiheuttajia.
Punkit levittävät erilaisia tauteja, joista tunnetuimmat ovat borrelioosi ja puutiaisaivokuume. Kuva: Satu LehtonenPuutiaiset ovat lähteneet liikkeelle eteläisessä Suomessa maaliskuussa, tiedottaa Turun yliopisto. Kausi alkaa pohjoisempanakin sitä mukaa, kun lumipeite sulaa ja lämpötila nousee.
Puutaiset eli punkit levittävät Suomessa kahta tautia, bakteerivälitteistä borrelioosia sekä puutiaisaivotulehdusta, jota aiheuttaa TBE-virus. Lisäksi ne kantavat lukuisia muita taudinaiheuttajia.
”Puutiaiset kantavat taudinaiheuttajia tasaisesti läpi aktiivisuuskauden, eli myös kevään ensimmäisistä puutiaisista noin viidesosa kantaa Borrelia-bakteereita. Puutiaisia on kuitenkin tavallisesti eniten liikkeellä touko-kesäkuussa ja elo-syyskuussa, joten riski on silloin korkeimmillaan”, puutiaistutkija, dosentti Jani Sormunen sanoo tiedotteessa.
Tutkijat pyytävät kansalaisia lähettämään löytämiään puutiaisia Turun yliopistolle tutkittavaksi. Tutkimus selvittää muun muassa uusia taudinaiheuttajia.
Vuonna 2015 kerätyistä puutiaisista löydettiin esimerkiksi Neoehrlichia mikurensis -bakteeri, joka tunnettiin tuolloin vielä huonosti.
Bakteeri aiheuttaa Euroopassa yhä useammin tautitapauksia, Suomessakin ensi kerran vuonna 2024.
”Diagnostiikka bakteerin havaitsemista varten pystytettiin vuonna 2024 Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Samana vuonna havaittiin ensimmäinen potilastapaus. Diagnostiikan kehittämistä ja pystyttämistä motivoi osaltaan se, että bakteeria havaittiin vuoden 2015 kansalaiskeräykseen ympäri Suomen saapuneista puutiaisnäytteistä”, dosentti Eero Vesterinen Turun yliopiston puutiaistutkimusryhmästä kertoo.
Aineistosta löytyi myös Helsingistä tavattu, Välimeren alueella elävä Hyalomma-puutiainen. Muuttolinnut voivat tuoda sen nuoria yksilöitä mukanaan, ja lämpenevät kesät mahdollistavat niiden varttumisen aikuisiksi. Laji levittää Krimin-Kongon verenvuotokuumetta aiheuttavaa virusta.
Tutkijat toivovat kansalaisten osallistuvan yhtä aktiivisesti punkkien postittamiseen kuin edellisellä tutkimuskerralla.
Keräyksestä saa lisätietoa ja ohjeita osoitteesta Punkkipankki-sivustolta osoitteessa www.punkkipankki.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






