Koneet & autot

Ministeri Vanhanen ehdottaa paikannukseen perustuvaa verotusta polttoaineveron tilalle – "Nyt sorateillä ajetaan kalleimmat kilometrit"

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan paikannukseen perustuvan verotukseen ei siirryttäisi lähivuosina, koska on ratkaistava muun muassa järjestelmän vaikutukset yksityisyyden suojaan.
Kari Salonen
Kun fossiilisista polttoaineista päästään eroon, pitää katsoa, miten valtio hankkii verotuloja jatkossa, ministeri Matti Vanhanen sanoo.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi tänään Ylen TV1:n Ykkösaamussa ehdottaneensa liikenteen kokonaisverouudistusta valmistelevalle työryhmälle paikannukseen perustuvaa verotusta.

Uusi verotustapa tulisi polttoaineveron tilalle.

Vanhasen ehdotus perustuu siihen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee. "Tilalle tulee biopolttoaineita, joista ei makseta veroa."

Valtion verotuloista liikenteen osuus on kahdeksan miljardia euroa. "Tarkoitus olisi, että tämä olisi nollasummapeliä valtion budjetin kannalta. Lähtökohta on, että liikenteen kokonaisveroaste säilyisi nykytasolla", Vanhanen sanoo.

Katuverkkoja kustantavat kaupungit ja kunnat voitaisiin kytkeä mukaan paikannusverotukseen ja olisivat uuden mallin mukaan tulojen saajia samoin kuin yksityistiet, Vanhanen sanoo.

Nykytilanne on Vanhasen mielestä nurinkurinen: Sorateillä ajetaan kalleimmat kilometrit.

"Paikannukseen perustuva verotus tapahtuisi eri tieluokkien välillä."

Toisin sanoen siellä, missä teiden kuntoon käytetään paljon rahaa ja on toimiva joukkoliikenne, uudenlaisen veron maksut olisivat korkeammat kuin teillä, joita hoidetaan vaatimattomammin.

Paikannukseen perustuvan verotuksen yksi etu olisi, että sitä olisi helppo säätää ammattiliikenteen eduksi, Vanhanen sanoo.

"Koko ajan pitäisi katsoa, että miten laajan maan teollisuutta palvelevat kuljetukset toimivat."

Vanhasen mielestä hänen tekemänsä ehdotus poistaisi tarpeen säätää ruuhkamaksuja.

"Tavoite on, että maaseudulla asutaan vuosikymmenienkin päästä", Vanhanen summaa ehdotuksensa vaikutuksia.

Ministeri korostaa, että uudenlaiseen verotukseen siirtyminen on vuosikymmenen mittainen hanke. Esimerkiksi käytettävän tekniikan pitää toimia varmasti ja olla yksityisyyden suojan kannalta luotettavaa.

Polttoaineverotusta ei yhdenvertaisuusvaatimuksen takia ole mahdollista toteuttaa niin, että polttoaineen hinta vaihtelisi maan eri osissa, Vanhanen selittää.

Sen sijaan paikannukseen perustuva verotus ei olisi perustuslain vastainen.

Yle: Valtiovarainministeri Vanhanen ehdottaa: Liikenteen verotus voisi perustua paikannukseen

Lue lisää

Valtiovarainministeriö tyrmää alueellisen polttoaineveron – "Lisäisi liikennettä ja byrokratiaa"

Kahdeksan miljardin euron kysymys

Autoja verotettaisiin liki 10 senttiä kilometriltä, jos satelliittipaikannus ja kilometrivero otetaan käyttöön – muurari Jyväskylästä pitää veromuutosta asiallisena

Maaseudun autoilija kaipaa reiluutta