Opetuslupia haettu ennätysmäärä
Heinäkuun alun ajokorttikoulutuksen uudistukset ovat innostaneet hakemaan opetuslupia ennätystahtia.Heinäkuun alun muutokset näkyvät taksiliikennelupahakemusten ohella myös ajokorttikoulutuksen puolella. Uusia opetuslupia on haettu yli 2000, ilmenee Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tiedotteesta.
Trafi on vastaanottanut heinäkuun alkupäivinä ennätysmäärän opetuslupahakemuksia. Uusia opetuslupia on myönnetty jo lähes 900.
”Ajokorttikoulutuksen uudistamisen yhtenä tavoitteena oli, että turvalliseksi kuljettajaksi oppimisen reitit olisivat jatkosta entistä monimuotoisempia ja esimerkiksi opetuslupaopetusta voi hyvin käyttää myös muun opetuksen rinnalla. Opetuslupien saama hakuryntäys onkin erittäin positiivinen uutinen ajokorttikoulutuksen uudistamisen näkökulmasta”, kertoo Trafin osastopäällikkö Kimmo Pylväs.
Uusia henkilöautokortin ajokokeita on suoritettu kolmen ensimmäisen päivän aikana jo yli 350 ja mopon käsittelykokeita noin 450.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


