Rattijuoppo aiheutti joka viidennen kuolonkolarin viime vuonna
Valtaosa turmakuljettajista ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, kertoo Liikennevakuutuskeskus.Alkoholilla oli osuutta joka viidenteen kuolonkolariin viime vuonna, raportoi vakuutusyhtiöiden Liikennevakuutuskeskus.
Ennakkotietojen mukaan moottoriliikenteessä sattui viime vuonna 42 alkoholionnettomuutta. Määrä on viidennes kaikista kuolemaan johtaneista moottoriliikenteen onnettomuuksista. Turmakuljettajista valtaosa ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan ja heistä 43 prosentilla oli taustallaan rattijuopumustuomio.
Menehtyneiden määrä alkoholionnettomuuksissa oli 49 henkeä. Useimmin menehtynyt oli rattijuoppo itse. Rattijuopon kyydissä matkustaneita menehtyi 10 ja vammautui 19. Neljä henkilöä menehtyi ja kahdeksan vammautui rattijuopon kanssa kolaroineessa ajoneuvossa. Moottoriliikenteen onnettomuuksien lisäksi rattijuopon uhreiksi joutui kolme jalankulkijaa.
"Vuoden 2014 hyvän kehityksen jälkeen viime vuonna otettiin jälleen takapakkia, sillä alkoholionnettomuuksia sattui 17 enemmän kuin edellisvuotena. Työtä rattijuoppojen saamiseksi pois liikenteestä on jatkettava sinnikkäästi", sanoo liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.
Yleisin onnettomuustyyppi alkoholionnettomuuksissa oli tieltä suistuminen, kuten aikaisempinakin vuosina. Onnettomuudet sattuivat yleensä syrjässä valtateiltä.
Yli puolet onnettomuuksista ajoittui kesäaikaan, eli huhti–syyskuun väliselle ajalle. Tavallisimmin onnettomuus tapahtui yöaikaan iltakahdeksan ja aamukuuden välillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

