Nelikymppinen mies kauppasi saman olemattoman traktorin neljä kertaa – oikeus tuomitsi ehdottomaan vankeuteen
Petostuomioihin johtaneet tapahtumat sattuivat vuonna 2015.
Oikeuden asiakirjasta käy ilmi, että kaikki huijatut olivat törmänneet tuomitun miehen tekemään ilmoitukseen internetin konekauppasivustolla. Kuva: Kuvitus: Juho LeskinenPäijät-Hämeen käräjäoikeus on antanut 10 kuukauden ehdottoman vankeustuomion nelikymppiselle miehelle, joka myi olemattoman Valmet-traktorin neljä kertaa eri ostajalle. Kaksi kertaa mies myi traktorin lisäksi myös rengassarjan.
Mies tuomittiin neljästä petoksesta sekä useista muista rikoksista, kuten huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.
Petostuomioihin johtaneet tapahtumat sattuivat vuonna 2015.
Mies huijasi ostajilta kerralla enimmillään 4 000 euron kauppahinnan. Yhteensä hän hyötyi teoista oikeuden mukaan 12 490 eurolla, sillä osassa tapauksista huijattu summa oli hieman pienempi.
Huijauksen kohteeksi joutui kolme yksityistä henkilöä sekä yksi yritys.
Oikeuden asiakirjasta käy ilmi, että kaikki huijatut olivat törmänneet tuomitun miehen tekemään ilmoitukseen internetin konekauppasivustolla.
Syyttäjä vaati oikeutta koventamaan tuomitun rangaistusta sillä perusteella, että hän on aiemminkin syyllistynyt vastaavanlaisiin rikoksiin.
Tuomittu mies myönsi syyllistyneensä petoksiin. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Traktorikauppiaan tuomiosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
