
Koneviesti: Näin puun kaato moottorisahalla onnistuu tehokkaasti ja turvallisesti
Onnistuneesti haluttuun kohtaan kaatuneet puut helpottavat karsintaa ja muitakin työvaiheita.
Puun kaataminen hallitusti ja haluttuun paikkaan onnistuu, kunhan opettelee perusperiaatteet. Oikeilla työtavoilla kaataminen sujuu turvallisesti. Kuva: Tommi Hakala
Kaatosuunnan voi tarkistaa vänkärillä: kärki asetetaan kaatokolon pohjaan ja varsi osoittaa kaatosuunnan. Kuva: Stiina HoviVaikka kirveet ja pokasahat ovat metsistä kadonneet, ovat puun hallitun kaatamisen periaatteet pysyneet ennallaan. Tässä jutussa paneudutaan kaatosahauksen perustapauksiin, joilla puu saadaan turvallisesti kaadettua oikeaan kohtaan.
Luonnonvoimat on tietysti otettava huomioon, tuulenpuuskat ja puissa oleva lumi vaikuttavat puiden painopisteeseen ja voivat aiheuttaa yllätyksen. Puita kaadettaessa on aina varmistettava, ettei vaara-alueella ole muita ihmisiä, pienikin puu on kaatuessaan vaarallinen.
Ennen puun kaatamista on tarkistettava tietyt perusasiat. Liikkumista estävät alikasvuspuut kaadetaan pois ja varmistetaan, mihin suuntaan sahauksen loputtua päästään siirtymään turvallisempaan paikkaan.
Talvella on huomioitava myös lumen vaikutus liikkumiseen.
Heti, kun puu on kaatumassa, pitää siirtyä tyven läheltä pois. Tyvi saattaa hypätä oksien vaikutuksesta myös kannosta taaksepäin.
Erityisen vaarallisia ovat lumen katkomat tolpat, jotka kiveen tai kantoon osuessaan hyppäävät metrien korkeuteen.
Kaadettavaa puuta on myös arvioitava painopisteen osalta. Kaataminen on järkevintä tehdä siihen suuntaan, johon puu on luontaisesti kallellaan.
Jos tämä turvallisin suunta ei ole mahdollinen, seuraavaksi paras vaihtoehto on jättää painopistepuoli kaatosuuntaan nähden suoraan sivulle. Vasta viimeisenä vaihtoehtona on painopistettä vasten kaataminen, koska se on riskialtista ja voimia vievää.
Kaadossa tarvitaan lähes aina jokin apuväline – vähintään pitämään sahausrako avoinna niin pitkälle, että pitopuun saa sahattua haluttuun paksuuteen asti. Kuitupuilla siihen voi riittää nostokoukku, mutta järeämmillä kuiturungoilla vänkäri on suositeltavampi apulainen.
Keski-Euroopassa käytetään usein kaatokiiloja, jotka ovat järeiden puiden kaadossa voimakkaita apulaisia. Kiilaa ei kuitenkaan voi käyttää pienemmillä rungoilla, sillä ne vaativat (versiosta riippuen) enemmän pituussuuntaista tilaa sahausraossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
