Sipulinviljelijän Mersu kulkee kaasulla
Parikkalalainen luomusipulintuottaja Timo Nokelainen haluaa säästää liikkumisessaan öljyä, koska kaasuvaroja on enemmän jäljellä.Bio- tai maakaasun voimalla kulkeva auto on vaihtoehto myös maaseudulla asuvalle, osoittaa parikkalalainen luomusipulin viljelijä Timo Nokelainen.
Hän hankki 2-litraisen B-sarjan Mercedeksensä viime elokuussa ja on tyytyväinen ratkaisuun.
Parikkalan Koitsanlahdessa asuvalle viljelijälle lähin kaasuasema on Imatralla, 55 kilometrin päässä. Hakumatkalla kuluu jo osa polttoaineesta, mutta toisaalta tankkaus osuu helposti muun asioinnin yhteyteen.
Ja pitäähän sitä vähän olla valmis uhraamaan aatteen puolesta, isäntä naurahtaa.
Luonnonvaroista se lähti
Kaasulla toimivan auton hankkiminen oli käynyt Nokelaisella mielessä vuosien varrella jo useaan otteeseen.
Luonnonvaroista se ajatus lähti. Öljy loppuu. Puolet Suomessa käytetystä öljystä kuluu liikenteessä, vaikka sitä pitäisi käyttää vain välttämättömiin asioihin. Öljystä pitäisi jo nyt luopua siellä, missä voidaan.
Kaasua tankkaamalla öljyn loppumista voi lykätä, vaikka lopullinen ratkaisu siihen täytyy löytää muusta, kuten fuusiovoimasta.
Maakaasuvarat ovat kuitenkin suuremmat kuin öljyvarat.
Öljyn säästymisen lisäksi kaasuauto vapauttaa ilmastoon bensa-autoja vähemmän haitta-aineita ja hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät.
Hehtaarin heinillä ajaisi 20 000 kilometriä
Maakaasua enemmän Nokelaista kiehtoo biokaasu, jota voisi valmistaa vaikka itse.
Ylijäämäpeltojen tuotolla voitaisiin kattaa neljäsosa Suomen liikenteen tarpeesta. Kansantaloudellinen merkitys olisi suuri, kun niin sanottu hömppäheinä muuttuisi tuotantokasviksi. Hehtaarin heinätuotolla voisi ajaa jopa 20 000 kilometriä.
Hän uskoo, että kysyntä lisäisi tarjontaa eli kaasun valmistukseen sopivaa peltotuotantoa.
Energiakasveja tuottamalla voitaisiin samalla korjata peltojen hiilitasetta valitsemalla kasveja, joiden juuristo tuottaisi hiiltä maaperään.
Hiilen puute alkaa olla ongelma maan rakenteen kannalta nykytuotannolla. Siihen joudutaan pian heräämään muillakin kuin luomutiloilla.
Ei sillä jalkoihin jää
Nokelainen on kaasuautoonsa tyytyväinen. Polttoaineen vaikutusta ei juuri huomaa ajossa, vain tankkaus eroaa tavanomaisesta. Energiasisällöltään kaasu on ärhäkämpi kuin öljypohjainen polttoaine, ei sillä jalkoihin jää.
Auton hankinta onnistui alueen merkkiliikkeen kautta. Hinta oli noin kaksi tuhatta euroa vastaavantehoista bensamallia korkeampi, mutta käyttökulut ovat noin kolmanneksen matalammat.
Silti kaasukäyttöisiä henkilöautoja oli rekisteröitynä Suomessa viime vuoden lopussa vain runsaat 1 300.
Kaasuverkko varmaan rajoittaa, ja ehkä ennakkoluulotkin, Nokelainen arvelee. Vaihtoehtoja mietitään liian vähän. Eihän yksi pääsky kesää tee, mutta jostain pitää aloittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

