MMM:n selvitys: Maatilojen yrittäjät innostuneita liikennebiokaasusta
Pullonkaulana on biokaasulla kulkevien ajoneuvojen vähyys.
Kaasukäyttöisiä henkilöautoja on alkuvuoden 2018 aikana ensirekisteröity 295, kun vuoden 2016 kokonaismäärä oli 165 autoa. Kuva: Antti VaronenMaa- ja metsätalousministeriö on selvittänyt maatilojen mahdollisuuksia toimia liikennebiokaasun tuottajina ja myyjinä.
Biokaasun tuotanto ja jakelu kiinnostavat yrittäjiä, mutta muun muassa kaasuajoneuvojen vähäinen määrä hidastaa biokaasun käytön lisääntymistä. Selvitys antaa lukuisia ehdotuksia etenkin pieniin biokaasulaitoksiin kohdistuvan byrokratian purkamiseksi ja toimintaedellytysten parantamiseksi.
Tarkastelussa oli erityisesti liikenteessä ja maatilojen työkoneissa käytettävän biokaasun tuotanto ja biokaasulaitokset, joissa raaka-aineena käytetään maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirtoina syntyvää biomassaa.
"Selvityksestä ilmenee, että maatilojen yrittäjät ja muut biokaasualan toimijat ovat innostuneita liikennebiokaasusta uutena tuotantosuuntana ja keinona lisätä energiaomavaraisuutta. Samalla kävi kuitenkin selväksi, että rahoitus- ja lupaprosesseja on vielä parannettava. Viranomaisten yhteistyötä ja tiedonvälitystä toimijoiden suuntaan tulee lisätä", sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).
"Biokaasumarkkinoiden laajentumisen esteenä näyttäisi olevan kaasua käyttävien ajoneuvojen vähäinen määrä. Jo valmistuneiden ja tulevien laitosten toimintaedellytyksiä tulisikin edelleen vahvistaa toimilla, jotka lisäävät biokaasulla kulkevien ajoneuvojen ja työkoneiden määrää", toteaa selvityksen toteuttanut biokaasualan asiantuntija Erkki Rautio.
Liikenne- ja työkonebiokaasun yleistymiselle on Suomessa hyvät lähtökohdat. Mädätykseen soveltuvia biomassoja on runsaasti tarjolla eri puolilla maata ja suurin potentiaali on maatalouden biomassoissa ja jätepohjaisissa sivuvirroissa.
Selvitys tehtiin haastattelemalla liikennebiokaasun tuotantolaitoksen rakentamisen hiljattain aloittaneita yrittäjiä sekä muita biokaasualan asiantuntijoita.
Haastatteluissa käytiin läpi laitoksen perustamista sekä biokaasun tuotantoa ja jakelua niin luvituksen, rahoituksen, riskienarvioinnin kuin maantieteellisen sijainnin osalta. Tietoa ja näkemyksiä kerättiin muun muassa hyvistä toimintatavoista ja liikennebiokaasua koskevien hankkeiden pullonkauloista.
Selvitys täydentää hallituksen ravinteiden kierrätyksen kärkihanketta, jossa edistetään muun muassa biokaasutuksessa syntyvän mädätysjäännöksen käyttöä lannoitteena.
Selvitys tukee myös kansallista energia- ja ilmastostrategiaa, jonka yhtenä tavoitteena on maatalouden biomassojen biokaasupotentiaalin nykyistä parempi hyödyntäminen.
Hallitus edistää liikennebiokaasun käyttöä muun muassa kannustamalla henkilöautojen ja traktoreiden muuttamista kaasukäyttöisiksi. Maa- ja metsätalousministeriössä on lisäksi nostettu maatilojen biokaasulaitosten investointitukien tasoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
