Taloudenhallinta jää pimentoon
Talliyrittämisen kannattavuudesta on vähän valtakunnallista tilastotietoa. Hevosalan yrityksistä vain hevoskasvatus kuuluu maatiloja velvoittavan kirjanpitoseurannan piiriin.
Alan ammattilaiset toivovatkin, että käyttöön saataisiin vertailukelpoisia tunnuslukuja.Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Taloustohtori olisi talliyrittäjille käyttökelpoinen.
Hevosalan tulisi kuitenkin kustantaa sen käytöstä koituvat kulut itse.
Talousosaaminen ja oman jaksamisen vaaliminen eivät ole itsestäänselvyys hevosalalla, joka on monille yrittäjille kutsumusammatti.
”Ei ylisuuria investointeja. Sijainti, palvelu, tallihenki, riittävä määrä tallipaikkoja”, Pro Agrian yritysneuvoja Auli Teppinen luettelee toimivan tallin piirteitä.
MP Riding Centerin 40-paikkaisessa tallissa yrittäjän jaksamista pitää yllä muun muassa virolainen työvoima.
”Valitettavasti en näillä palkoilla pysty työllistämään Suomesta. Tallivuokra pitäisi nostaa pilviin”, Mia Korhonen miettii.
”He tulevat todella tekemään töitä, asenne on kohdillaan.”
Vuokrahintoja on vaikea suoraan vertailla naapurimaihin, sillä Suomessa talliyrittäjät maksavat investoinnit itse. Ruotsissa maneeseja on rakennettu kuntien tukemina. Toisaalta Suomessa maneesien rakentamista on rahoitettu aikanaan Euroopan unionin maaseutu- ja alueohjelmien tarjoamilla yritystuilla.
Myös MP Riding Centerin maneesi on rakennettu yritystuen turvin.
Muun muassa Suomen Hippos ja Hippolis ovat mukana hevosalan fiilisbarometri -kyselyssä, jossa selvitettiin alan kannattavuutta ja kysyntänäkymiä.
Kyselyn tulokset käydään läpi hevosyrittäjäpäivillä Nokialla tulevana perjantaina ja lauantaina.
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
