
Rattijuoppojen määrä on laskenut – ratsioille on kysyntää
Ihmiset pyytävät poliisilta ratsioita koulujen lähelle ja kotikaduille. MT seurasi Hyvinkäällä puhallusratsiaa syyskuun alussa.Tavallinen kuulas syyspäivä Hyvinkäällä. Vaikka liikenne on vuosien varrella siistiytynyt, autoilijoita kärähtää silti edelleen ratista poliisin puhallusratsiasta.
”Rattijuoppojen määrä ja ylinopeudet ovat vuosien saatossa vähentyneet. Vähän ikävänä yllätyksenä ratista silti on tänäänkin tavallisena työpäivänä kärähtänyt kuskeja jo aamusta”, kertoi vanhempi konstaapeli Hannu Ahola.
Kyseisenä tiistaina syyskuun alussa poliisilla riitti kiirettä, sillä liikennettä ratsattiin koko maassa. Kyseessä oli kymmeniä vuosia jatkunut seurantatutkimus, jossa selvitetään rattijuoppojen määrää.
MT seurasi Hyvinkään ratsiaa hetken puolen päivän aikoihin. Sinäkin aikana yksi kuski puhalsi itseltään kortin pois.
Puhallustestissä kärähtäneiden rattijuoppojen jatkokäsittelyä nopeuttaa uusi tarkkuusalkometri. Sen ansioista terveyskeskuksessa tehtävää verikoetta ei useimmiten tarvita.
”Sakko voidaan kirjoittaa heti, eikä asiakkaan tarvitse odottaa verikokeen tulosta väliaikaisessa ajokiellossa ja lähteä sitten käräjille”, kertoo Ahola.
Ratsiassa liian kovat alkoholilukemat puhaltanutta vanhempaa miestä tilanne ei miellyttänyt. Hän yritti päästä takaisin rattiin väkisin, mutta poliisit estivät sen.
Episodin jälkeen poliisit siirsivät hänen autonsa parempaan paikkaan, mutta sitten miehen matka jatkui jalan.
Vaikka ratsia jatkui iltaan asti, se pysyi yhdellä paikalla vain vajaan tunnin. Sitten oli aika siirtyä muualle, kun sana ratsiasta levisi.
Ratsiassa liian kovat alkoholilukemat puhaltanutta vanhempaa miestä tilanne ei miellyttänyt. Hän yritti päästä takaisin rattiin väkisin, mutta poliisit estivät sen.
Itä-Uudenmaan poliisi puhalluttaa vuodessa yli satatuhatta autoilijaa. Päivässä autoilijoita puhallutetaan keskimäärin vajaa 300.
Ja aina joku kärähtää. Valtakunnan tasolla rattijuoppoja jää vuodessa kiinni parikymmentätuhatta.
Nollatoleranssiin on siis matkaa ja ratsioita tarvitaan. Niille on suoranaista kysyntää. Opettajat pyytävät niitä koulujen lähelle ja vanhemmat kotikaduilleen, Ahola kertoo.
Poliisin päivään kuului myös liikenteen muutakin valvontaa. Kolmostien varren levähdyspaikalla poliisit syynäsivät etenkin rekkoja. Joukossa oli paljon ulkomaalaisia rahtareita.
Poliisit kävivät autojen paperit läpi ja varmistivat, että kuormat on sidottu oikein. Joskus edessä on punnitus tai jarrujen testaus.
Välillä ajopiirtureista löytyy vilunkia. Jopa dieselin AdBlue-lisäaineen käytössä voidaan yrittää huijata.
Tällä kertaa parkkipaikan rekat saivat puhtaat paperit. Sen sijaan poliisimoottoripyörä saattoi levähdyspisteelle matalan, ylinopeuteen taipuvaisen saksalaisauton.
Sen kuski huristeli itsensä päiväsakoille ajamalla satasen alueella 133 kilometriä tunnissa.
”Poliisimoottoripyörät ovat poliisilla käytössä huhtikuusta syksyn ensimmäisiin liukkaisiin asti. Niiden etuna on kova kiihtyvyys, ketteryys ja soveltuvuus kaksipyöräisten valvontaan”, kertoi moottoripyöräpoliisi Jani Koikkalainen.
Koikkalaisen mukaan poliisimoottoripyörältä ei pääse karkuun polkujakaan pitkin. Sillä on pelotusvaikutus esimerkiksi häiriöitä aiheuttaviin mopoilijoihin.
”Moottoripyöräpoliisi voi käyttää kevyen liikenteen väyliä. Pyörä on kätevä myös tilanteissa, joissa tie on muuten poikki kolarin takia. Sen kanssa voi myös kääntyä toiseen suuntaan menevälle väylälle moottoritiellä.”
Poliisilla on liikenne- ja muun valvonnan apuna myös droneja. Ne sopivat esimerkiksi risteysten ja suojateiden valvontaan.
Poliisi on käyttänyt droneja myös kaupunkien suurien mopomiittien seuraamiseen. Dronen avulla poliisi voi seurata tilannetta ja puuttua tapahtumaan tarvittaessa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.
Liikenteen nopeusvalvontaan poliisi ei ole droneja vielä valjastanut. Sekin olisi nykytekniikalla mahdollista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











