Nelivetotraktori syrjäytti takavedon vasta 80-luvulla ‒ yleistymistä nopeutti valmistajien ja myyjien välinen kilpailu
Vaikka nelivetotraktori keksittiin jo 1920-luvulla, sen yleistyminen oli hidasta. Yleistymistä vauhditti nelivetotraktoreiden käytettävyyden nopea paraneminen 1970–80-luvuilla. Vuonna 1983 Suomessa myytiinkin enemmän neli- kuin takavetoisia traktoreita.
Monien muiden merkkien tavoin myös Valmetin ensimmäiset nelivedot olivat takavetoja, joissa oli nelivetoakseli. Isojen eturenkaiden ansiosta veto- ja maastokyky olivat hyvä, mutta rengaskoko rajoitti kääntyvyyttä. Kuva: Uolevi OristoVuoristoseuduilla neliveto löi itsensä läpi jo 1950-luvulla, minkä vuoksi italialaisilla ja monilla saksalaisilla merkeillä oli pitkä kokemus myös pienistä nelivetotraktoreista. Esimerkiksi Deutzin, Fendtin ja IH:n Saksassa valmistettuihin traktorimalleihin neliveto oli kuulunut isompien mallien valinnaisvarusteeksi jo 1960-luvun lopulta. Pienempien nelivetomallien tarjonta lisääntyi 1970-luvun lopulla.
Suomessa nelivedon tarpeellisuudesta käytiin vilkasta keskustelua aina 1970-luvun loppupuolelle asti. Vaikka neliveto tunnustettiin paremmaksi vetokyvyssä ja soveltuvuudessa Suomen olosuhteisiin nelivetotekniikkaa pidettiin kankeana ja rikkoutumiselle alttiina, minkä lisäksi sen korkea hinta hillitsi monien ostohalukkuutta.
Nelivetotraktoreiden varsinainen läpimurto tapahtui 1970-luvulla, kun käytettävyys parani. Lisäksi pyörän kääntökulma ja maavara kasvoivat, kun pyörien etuakselin napoihin tulleet planeettapyörästöt yleistyivät. Aiemmin traktorin etupyörän kiinnityslaippa oli kiinnitetty suoraan vetoakseliin. Nelivetotraktorit yleistyivät ensin etukuormainkäytössä, metsäkäytössä, turve- ja maarakennusurakoinnissa sekä juurikkaan ja perunan viljelyssä.
Iso osa Euroopassa myydyistä yli 100 hevosvoimaisista traktoreista oli jo 1970-luvulla nelivetoja, mutta tarjonnan lisääntyminen kasvatti sen suosiota myös pienemmissä kokoluokissa. Akselivalmistajien keskinäinen kilpailu oli kova, mikä näkyi nopeana tuotekehityksenä. Silti takavetoisten rinnakkaismallien myynti jatkui monissa maissa vielä 1980-luvun alkupuolella hyvin.
Suomessa Valmetin ensimmäiset nelivedot olivat Valmetin 900- ja 1100-malleissa, mutta varsinaisia myyntimalleja olivat Carraro-akselilla varustetut 702 ja 1102. Pohjoismainen teollisuus oli nelivetotekniikan eturintamassa, sillä vuonna 1983 myyntiin tullut Volvo BM Valmet 05 -sarja oli selvästi nelivetoiseksi suunniteltu traktori.
Lue Koneviestin nettisivuilta, millaisia nelivetotraktoreiden markkinat olivat 1980-luvulla ja miten lama vaikutti traktoreiden myyntimääriin!
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




