
Matkailuajoneuvojen määrä notkahti – takana yllättävä syy
Karavaanarielämä kiinnostaa etenkin varttuneempaa väkeä.Matkailuautojen myynti väheni viime vuonna, mikä on poikkeuksellista. Siihen syynä on Ukrainassa käytävä sota.
Viime vuoden lopussa Suomessa oli rekisteröityjä matkailuajoneuvoja reilut 132 000 kappaletta. Määrästä matkailuvaunuja oli noin 67 000 ja matkailuautoja reilut 65 000 kappaletta.
SF-Caravan ry:n viestintäpäällikkö Petriina Punkari-Mäkiaho löytää tilastoista erikoisen yksityiskohdan.
”Matkailuautojen määrä putosi vajaan prosentin. Vuodesta 1980 lähtien pudotusta on ollut viime vuoden lisäksi ainoastaan vuonna 1991. Matkailuvaunujen määrä sen sijaan kasvoi lähes kolme prosenttia. Suurempi kasvu oli viimeksi vuonna 2006.”
Suurimmaksi syyksi matkailuautojen määrän putoamiseen Punkari-Mäkiaho näkee Ukrainan sodan.
”Se on aiheuttanut komponenttipulaa, eli uusia matkailuautoja ei saatu tuotettua riittävästi viime vuoden kysyntään nähden”, Punkari-Mäkiaho selittää.
Punkari-Mäkiaho kertoo yhdistyksen jäsenten keski-iän olevan 62 vuotta. Liittyneiden keski-ikä on 55 vuotta. Nyt myös nuoremman väen määrä on kasvussa.
”Vanlife-tyyppinen retkeilyautoharrastaminen on nouseva trendi. Se näkyy siinä, että tänä vuonna yhdistyksen jäseneksi liittyneistä viisitoista prosenttia on alla neljäkymmentävuotiaita.”
Hän pitää suomalaisia leirintäalueita pääsääntöisesti laadukkaina.
”Ne ovat tasoltaan ja palveluiltaan hyviä, osin jopa erinomaisia.”
Liikennekäyttäytyminen on tiiviisti esillä yhdistyksen toiminnassa. Myös koulutusta on tarjolla.
”Asiantuntijat kouluttavat matkailuautoilijoita ja -vaunuilijoita ajoneuvon käyttöön liittyvissä asioissa. Toivomme tietenkin muiden tielläliikkujen tavoin, että tieverkon ylläpitoon panostettaisiin, se on merkittävää liikenneturvallisuudenkin kannalta”, sanoo Punkari-Mäkiaho.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







