Tampereen konenäyttelyssä palkitaan jälleen uutuuksia ja innovaatioita
Lokakuussa Tampereella järjestettävä Koneagria tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisesti koneita ja keskusteluja laidasta laitaan.
Isot koneet ovat perinteisesti ammattinäyttelyiden vetonauloja. Edellisen Koneagrian tunnelmia Tampereelta vuonna 2023. Kuva: Sanne KatainenMaa- ja metsätalouden ammattitapahtuma Koneagria-näyttely järjestetään lokakuussa Tampereella. Näyttelyyn on nyt ilmoittautunut yli 200 yritystä, ja järjestäjien mukaan näytteilleasettajien määrä kasvaa vielä paljon ennen lokakuuta.
Koneagrian osastoilla voi tutustua koneliikkeiden ja -valmistajien lisäksi esimerkiksi vilja- ja rehukauppaan, karjataloustuotteisiin sekä alan järjestöihin.
”Haluamme erityisesti nostaa kiinnostavia uutuustuotteita, joita löytyy joka vuosi paljon”, kertoo tiedotteessa konseptikehittäjä Leo Potkonen Suomen Messuilta.
Uutuudet on näyttelyssä merkitty kulta- tai hopeamitalilla, lisäksi jaetaan kunniamainintoja.
Palkittavat uutuustuotteet ja -palvelut valitsee raati, johon kuuluvat MT:n julkaiseman Suomalainen Maaseutu -liitteen tuottaja Terhi Torikka, Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna, Käytännön Maamiehen päätoimittaja Pentti Törmä ja Landsbygdens Folkin päätoimittaja Staffan Pehrman.
Perinteisesti Koneagria tarjoaa myös erilaista ohjelmaa paneelikeskusteluista tietoiskuihin.
”Tapahtumassa keskustellaan vastuullisesta tuottamisesta, huoltovarmuudesta, suomalaisen maatalouden merkityksestä, innovaatioista ja tulevaisuudesta,” kertoo yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Suvi Anttila Pro Agriasta.
”Haluamme erityisesti nostaa kiinnostavia uutuustuotteita.”
Koneagriassa jaetaan useita palkintoja, joihin voi tehdä ehdotuksia tapahtuman verkkosivujen kautta www.koneagria.fi
Tuottajalle kiitos -stipendien haku on avoinna 12.3.–13.4. Vaasan oy, K-ryhmä ja Pro Agria jakavat yhteistyössä stipendejä viljan viljelyyn ja jatkojalostukseen liittyville innovaatioille ja ideoille.
Maaseudun Puolesta -kunniamaininnan haku on käynnissä 17.3.–31.8. Nyt ensimmäistä kertaa jaettavan kunniamaininnan voi saada maaseudun ja maatalouden eteen tehdystä merkittävästä työstä, jolla on laajaa näkyvyyttä ja vaikutusta. Kunniamaininnan jakaa Pro Agria.
Suomen Messusäätiön Agri-inno-palkinto jaetaan Koneagriassa tehtyjen innovaatioesittelyjen perusteella. Kilpailuun voi ilmoittautua 2.4.–15.9. ja finalistit valitaan 17.9.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






