Liikenne- ja viestintäministeriö: Liikenne sähköistyy – Suomen kasvihuonepäästöt pienenevät ennakoitua nopeammin
Viime vuonna ennustettiin, että päästöt laskisivat 37 prosenttia.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan liikenteen ennustetaan sähköistyvän arvioitua nopeammin. Kuva: LEHTIKUVA / Markku UlanderTieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen ennustetaan laskevan Suomessa 2020-luvulla aiemmin arvioitua nopeammin, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessa.
Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n ennusteen mukaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vähenevät nykyisillä toimilla noin 40 prosenttia vuosina 2005–2030. Tavoitteena on vähentää päästöjä vähintään 50 prosenttia.
Viime vuonna ennustettiin, että päästöt laskisivat 37 prosenttia.
LVM:n tiedotteen mukaan suurin syy aiemmin arvioitua suurempaan päästöjen laskuun on se, että liikenteen ennustetaan sähköistyvän arvioitua nopeammin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
