Nuorillenuortenkielellä
Oppilaitokset ovat erityisasemassa nuorten liikennekasvatuksessa ja asenteiden muokkaamisessa. Työtä riittää, sillä joka neljäs autokolarissa kuollut on alle 24-vuotias ja mopokolaritkin ovat lisääntyneet huolestuttavasti.
Ähtärissä toimiva koulutuskeskus Sedu on antanut hyvää esimerkkiä jo parikymmentä vuotta. Kun opettajat ovat innostuneita, niin liikennevalistukselle löytyy aikaa.
Koulussa on järjestetty liikenneturvallisuuspäiviä. Niissä on havainnollistettu kolaritilanteita törmäyskelkan ja akselinsa ympäri pyörähtävän kaatoauton avulla.
”Liikennevalistusta pitää antaa nuorten omalla kielellä”, koulutuspäällikkö Reijo Udd sanoo.
Ähtärin Sedusta startannut Draaman keinoin liikenteessä -kiertue oli sitä parhaimmillaan
Seitsemällä elämysrastilla seurattiin kahden nuoren rattijuopon ja kaaharin tarinaa. Yhdellä rastilla nuoria oli kuulustelemassa oikea poliisi, jolle yleisö sai esittää kysymyksiä.
Ähtärin oppilaitoksessa on kehitetty myös liikennekasvatuksen verkkokurssi, joka on netissä tarjolla kaikille.
Yhden opintoviikon kurssi on koulun vapaasti valittavissa aineissa. Se on lehtori Matti Nurmen mukaan tarkoitettu erityisesti opiskelijoille, joilla on ajokortti tai jotka suorittavat sen.
MINNA HIIRONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
