Yksi lisävaruste on autossa suomalaisten mielestä selkeästi tärkein: ”Mukavuus on tietysti se isoin asia”
Vakionopeudensäädin on säilyttänyt paikkansa toiseksi tärkeimpänä lisävarusteena.
Vakionopeudensäädin säilytti paikkansa toiseksi tärkeimpänä lisävarusteena, vaikka sen koettu tärkeys on vähentynyt kuudella prosenttiyksiköllä viime vuodesta. Kuva: Toni ForssellKäytettyjä autoja kauppavan Kamuxin kyselyn perusteella ilmastointi on selkeästi tärkein lisävaruste autossa. Yhdeksälle vastaajalle kymmenestä on nimittäin tärkeää, ettei autossa tarvitse hikoilla kesähelteillä.
”Ilmastointi on vuodesta toiseen vertailun kärkipaikalla, mikä kertoo siitä, että viileä auto on enemmistölle suuri helpotus kesäisin. Toimivan ilmastoinnin suoma mukavuus on tietysti se isoin asia, mutta samalla paranee havainnointikyky ja sen myötä ajosuoritus yleisemminkin. Jokaisella kuljettajalla on varmasti kokemusta siitä, kuinka hermot kiristyvät, jos autossa on sietämättömän kuuma”, Kamuxin Suomen maajohtaja Jani Koivu kommentoi tiedotteessa.
Seuraavaksi halutuimpia lisävarusteita ovat vakionopeudensäädin ja automaattivaihteisto.
Vakionopeudensäädin säilytti paikkansa toiseksi tärkeimpänä lisävarusteena, vaikka sen koettu tärkeys on vähentynyt kuudella prosenttiyksiköllä viime vuodesta.
Automaattivaihteiston suosio sen sijaan on kasvussa. Seuraavaan autoonsa sitä toivoo 44 prosenttia vastaajista, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna. Toinen selkeä nousija lisävarusteissa on Kamuxin kyselyn mukaan avaimeton järjestelmä, jonka suosio on vuodessa noussut yhdeksästä prosentista kolmeentoista.
Siihen, että lisävarustelistalla vahvimmassa nousussa ovat automaattivaihteisto, avaimeton järjestelmä ja lämmitettävä ohjauspyörä, Koivu löytää selityksen suomalaisten kasvaneesta mukavuudenhalusta ja vuodenajoista, jotka Suomessa poikkeavat toisistaan merkittävästi.
”Automaattivaihteiston ja avaimettoman järjestelmän kohdalla avainsana on helppous. Selkeästi yhä useampi suomalaiskuljettaja kaipaa autoilulta vaivattomuutta ja sujuvuutta, oli kyse sitten auton käynnistämisestä tai sen ohjaamisesta liikenteessä. Lämmitettävän ohjauspyörän kasvaneen suosion taustalla on sama logiikka kuin ilmastoinnissa, käännetysti toki. Kesän kuumimmat jaksot ovat pahimmillaan tosi tukalia ja talvella taas voi olla todella kylmä. Aivan kuten ilmastointi tuo ajomukavuutta kesällä, lämpiävä ratti tekee eetvarttia kohmeisille sormille talvella”, Koivu sanoo.
Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 13–17.1.2022. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1041 vastaajaa.
Lue lisää:
Vaihdekepin vatkaaminen loppuu, neljä viidestä autonostajasta päätyy jo automaattivaihteiseen
Useimmat autoilijat eivät hanki koskaan uutta autoa – hinta karkoittaa ostajat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




