minun autoni Escort hyytyivesikeleillä
Oli vuosi 1972. Olimme avioituneet kesällä, kaksi onnellista tyhjätaskua. Aviomiehellä oli sentäs ammatti ja autoalan töitä löytyi. Ihan vakipaikka. Minulla vielä kaksi talvea opiskelua edessä.
Syksysateilla polkupyörällä töihin kulkeminen alkoi tympiä miestäni ja auton ostohan siitä kehkeytyi. Rahaa vain oli niukasti. Löytyi kuitenkin käytetty punainen Ford Escort, johon opintolainani, häälahjarahat ja säästöt juuri riittivät.
Niin tuli punainen Escort perheeseen. Eihän se virheetön ollut, mutta kun mies oli alan ammattimies, viat kyllä hoituivat.
Seuraavana kesänä ajelimme sukulaisiin ja lomamatkalle samalla. Ihan Lappeenrannasta Juuan kautta Puolangalle saakka. Kajaanintie oli vielä soratietä. Kiviä sinkoili ja jytinä oli kova. Kummasti auto vain kesti ehjänä.
Syksyllä ajelin työharjoittelumatkat Escortilla. Neljä opiskelijaa jakoi kimppakyydin bensakulut ja kyyti kulki. Jos kulki. Escortin tyyppivika ilmeni sateilla. Ei käynnistynyt, ei. Neuvoja sateli ja jotain ihmeainetta suihkuteltiin moottoriin.
Aina kuitenkin matkaan päästiin – lopulta.
Sama Escort sai palvella vielä vanhimman tyttären ollessa pieni. Tytär nukkui usein takapenkillä, kun matkattiin mummolaan. Eihän autoissa ollut silloin turvavöitä, eikä lapsilla turvaistuimia.
Kerran sateella oltiin matkalla ja edessä hissutteli auto, jonka ohitimme. Pahaksi onneksi tiellä oli iso vesilammikko. Ohitettava auto heitti vedet Escortin konepellille – ja moottori sammui siihen paikkaan.
Tytär heräsi ja sanoi unenpöpperöisenä – luottavaisena isänsä kaikkivoipaisuuteen: ”Isi, napsauta auto käyntiin.” Ensin oli edessä kuivatteluoperaatio ennen kuin isi napsautti auton käyntiin.
Myöhemmin auto vaihtui uudempaan, mutta paljon hyviä muistoja liittyy tähän ihan ensimmäiseen autoomme.
Sitä ensimmäistä aviomiestä ei ole kuitenkaan tarvinnut vaihtaa uudempaan malliin.
HELMI LEMINEN
Lappeenranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
