Jyväskyläläinen Pekka Rauhala ajaa tyytyväisenä kaasuautolla: "Käyttövoimavero on ainoa pieni miinus"
Kaasun jakeluasemien läheisyydessä asuva säästää polttoainevalinnallaan pitkän pennin.Jyväskyläläinen Pekka Rauhala on ajanut kaasutoimisella Seat Ibizallaan pian kaksi vuotta, ja on autoon omien sanojensa mukaan täysin tyytyväinen.
Aiemmin vanhemman korimallin bensa-Ibizalla ajanut Rauhala kertoo, ettei ajaessa huomaa eroa bensiinikäyttöisen tai kaasukäyttöisen auon välillä. Kaasukäyttöisessäkin tankissa on varalta pieni, yhdeksän litran bensiinisäiliö.
"Polttoaineen vaihtumisen huomaa vain kojelautaan syttyvästä valosta", Rauhala sanoo.
Kahden vuoden aikana autolle on kertynyt kilometrejä noin 40 000. Tankkaus on sujunut kätevästi, sillä jätekeskus Mustankorkealla on Jyväskylässä kaksikin biokaasutankkauspistettä.
"Auton on voinut tankata hyvin työmatkan varrella. Ei ole tarvinnut erikseen lähteä tankkaamaan."
Rauhalan ostaessa autonsa hän sai myös Gasumin kampanjassa vuoden kaasut kaupan päälle.
"Se oli kova kannustin. Hinta on muutenkin vaikuttava tekijä. Kun seurasin itse kaasun hintoja niin totesin, että sehän on paljon halvempaa kuin bensalla ajaminen".
Kaasuauton ja bensiinikäyttöisen vastaavan auton hintaero on muutamia satoja euroja bensiiniauton hyväksi. Polttoaineessa säästö tulee kuitenkin yllättävän pian, sillä kaasulla ajaminen on hieman kulutuksesta ja öljyn hinnasta riippuen jopa puolet bensiiniautoa halvempaa.
Kaasuautosta joutuu kuitenkin maksamaan dieselautojen tapaan käyttövoimaveroa, joskin se on kaasuautossa reilusti dieselautoja alhaisempi.
"Se on oikeastaan ainoa pieni miinus. Ihmistä, joka ajaa puhtaammin, rankaistaan. Minun mielestäni siinä on ristiriita."
Rauhalan mukaan kaasu-Ibizalla pääsee sata kilometriä on neljän kilon kulutuksella. Tämänhetkisellä Gasumin kaasunhinnalla sadalle kilometrille tulee hintaa siis noin 5,7 euroa.
Todellisuutta jonkin verran optimistisempien WLTP-mittausten mukaan vastaava Ibiza kuluttaa pienimmälläkin bensiinimoottorilla yhdistettynä kulutuksena 5 litraa satasella. Hyvinkin kohtuullisella 1,6 euron litrahinnalla sadan kilometrin matkustaminen kustantaisi polttoaineen puolesta kahdeksan euroa.
Yhdellä kaasutankillisella pääsee noin 400 kilometrin matkan.
"Meidän ajoihin se on riittänyt vallan mainiosti. Isommissa kaupungeissa näitä tankkauspisteitä on kyllä. Kotiseudulla Pohjanmaallakin pääse vielä käymäänkin kaasulla."
Pohjoisimmat kaasuautojen tankkauspisteet sijaitsevat Kuopiossa ja Oulussa, joten kaikille kaasuautoilu ei vielä ole mahdollista. Rauhalan käyttöön kaasuauton on kuitenkin sopinut.
"Kun ostin kaasuauton niin moni työkaveri viisasteli, että mitäs jos menen autolla Lappiin. Minä vastasin, että minä en mene tuolla autolla Lappiin. Minulla on toinen auto sitä varten, tai jos vedän asuntovaunua."
Rauhala sanookin, että auto on ostettava käyttötarpeen mukaan.
"En minä osta autoa sillä periaatteella että jos minä joskus olisin menossa Lappiin ja jos minulla olisi seitsemän ihmistä mukana. Sellaista tilannetta tuskin tulee, ja jos sellainen tulee niin minä voin sitten vaikka vuokrata auton arkiajossa säästyvillä rahoilla."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


