TE: Haaveiletko ilmalämpöpumpusta helpotusta helteeseen? Saatat olla jo myöhässä
Laitteita riittää toistaiseksi, mutta asentajat saattavat ehtiä paikalle vasta viikkojen päästä.Ilmalämpöpumppujen kysyntä on helteiden myötä lähtenyt kasvuun. Talouselämän mukaan laitteista ei ole pulaa, mutta asennusjonot ovat pidentyneet.
”Kolean kesäkuun aikana uusia pumppuja myytiin verkkaiseen tahtiin ja jonot olivat tavallista lyhyempiä. Kun helteitä oli kulunut kolme–neljä päivää, pumppujen kysyntä kasvoi moninkertaiseksi”, LämpöYkkösen toimitusjohtaja Veli-Matti Hautakoski kertoo Talouselämälle. Tällä viikolla kysyntä on ollut jopa viisinkertaistunut tavalliseen ajankohtaan verrattuna.
Alan yritysten mukaan tällä hetkellä pumpun saa asennettuna kotiinsa tyypillisesti 1,5–2,5 viikon sisällä tilauksesta, mutta jonot pitenevät päivä päivältä.
Yleisin virhe ilmalämpöpumpun käytössä helteillä on se, että laitetta käytetään ennen nukkumaanmenoa muutama tunti täysillä ja sitten sammutetaan. Ilmalämpöpumppu kannattaa asentajien mukaan säätää helteillä noin 23–24 asteeseen ja pitää sen jälkeen koko ajan viilennyksellä. Kodin viilennyskäytössä on suositeltavaa laittaa ilmalämpöpumppu jäähdytystoiminnalle, ei automaatille.
Kun ilmalämpöpumppu on säädetty sopivaan lämpötilaan ja puhallus on maltillisella tasolla, huoneen ilma pysyy jatkuvasti miellyttävällä tasolla ja sähkönkulutus on erittäin maltillista.
Talouselämä: Ilmalämpöpumpun haluaville tuli tärkeä muistutus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







