Pennejä taivaasta
”Meitä oli kymmenen ylikansakoulun ensimmäisen luokan kaikkein köyhimpien kotien poikaa, jotka joulututkinnassa päätimme, että jouluaattona lähdetään pennistämään. Pennistäminen oli sellaista hommaa, että kuljettiin puodista puotiin ja saatiin (pyytämällä) penni ja kaksikin.”
”Siihen aikaan oli tapa sellainen, että monesta köyhästä kodista lapset ja vanhukset lähtivät jouluaattona pyytämään. Ne eivät olleet mitään ammattikerjäläisiä.”
Isoäitini isä Hemming Helin kirjoitti suvussamme säilyneen joulumuistelman Suomen suuriruhtinaskunnan aikaisesta Turusta vuonna 1880.
Hemming Helin teki sittemmin uransa uunimuurarimestarina Turussa ja Varsinais-Suomessa. Hän työskenteli arvostettuna käsityöläisenä vielä pitkälti yli 80-vuotiaaksi. Työeläkejärjestelmä tuli voimaan vasta hänen kuoltuaan.
Musteella käsin kirjoitettu muistelo avaa elävän näkymän 10-vuotiaan Hemmingin ja kansakoulun poikaporukan jouluaattoon lumisessa ja sen ajan köyhässä Turussa. Hyvinvointia ajatellen ennen ei ollut paremmin.
Elämme jälleen joulua, kuten Hemming 150 vuotta sitten, mutta ajat ovat toiset. Venäjän suuriruhtinaskunta on vaihtunut itsenäiseen Suomeen. Väestö on lähes kolminkertaistunut ja vaurastunut.
”Meidän oli määrä jouluaattona puoli kahdeksan olla Tamlanderin kulmassa. ”
Hemming Helin kirjoittaa, kuinka pojat tiesivät kauppiaiden jo pitkän aikaa koonneen pennejä jouluaattoa varten. Muutamat olivat pankistakin nostaneet jaettavaksi suuret määrät pennejä.
”Meidän oli määrä jouluaattona puoli kahdeksan olla Tamlanderin kulmassa (nykyinen työväen pankin kulma). Täsmälleen puoli kahdeksan olimme kaikki saapuneet yhtä lukuun ottamatta (jonka sisu oli mennyt kurkkuun).”
Oli siinä Rajamäen rykmentti; muutamilla oli suuret isän saappaat jalassa, isän suuri takki yllä, pantu vyöhihnalla lujasti kiinni. Lakit vedetty korville, muutamilla äidin huivi kierrettynä yli pään. Parilla pojalla oli päässään venäläisten sotilaiden päähine. Rukkaset kaikilla. Mittari näytti 23 astetta pakkasta.
Pidettiin ensin pieni sotaneuvottelu, kuinka aloitetaan. Yhteisellä päätöksellä suunnaksi otettiin Kauppatori.
”Kaikilla oli pienet korit kainalossaan, kun lähdimme liikkeelle hienosti valaistua katua pitkin.”
Kuljimme niin kuin seililaivat vastatuuleen, luovimalla. Torille päästyämme oli meillä kukkarossa rahaa kahdeksan penniä. Korit olivat vielä tyhjiä.
”Kuljimme niin kuin seililaivat vastatuuleen, luovimalla. Torille päästyämme oli meillä kukkarossa rahaa kahdeksan penniä.”
Hemming Helin oli tuona jouluaattona vasta 10-vuotias. Monisivuinen muistelus on hänen myöhemmin kirjoittamansa, mustekynällä ja luettavalla käsialalla.
Turkua tuntevalle ajankuva lähes 150 vuoden takaa Venäjän vallan ajalta on paljon kertova. Tuttuja katuja ja kulmia. Kauppapuodit ovat vaihtuneet toisiin, pankit lopettaneet. Mukulakivikadut ovat saaneet asvalttipäällysteen.
Tuomiokirkko ja Turun linna ovat sentään pysynyt paikoillaan.
Poikien laulu taukosi Eerikinkadulla, kun suurikokoinen poliisi uhkasi viedä heidät putkaan.
Aninkaistenkatu, Kirkkosillan apteekki, Linnankatu, Hämeenkatu ja Rettigin tupakkitehdas Nunnankadulla… pennejä kukkaroon ja leipää koreihin.
Arkkipiispa asui siihen aikaan Yliopistonkadun päässä. Hän oli antanut leipoa suuret määrät sekaleipiä, joita sitten jaettiin halkaistuina jouluaaton pyytäjille.
”Sain koriini ensimmäisen lahjan ja kukkaroon kaksi penniä”, Hemming Helin kirjoittaa.
Pojat ottivat uuden suunnan torille ja karvarimestari Rikterin puotiin – lahjaksi vanhat kerinpuut.
Poikien laulu taukosi Eerikinkadulla, kun suurikokoinen poliisi uhkasi viedä heidät putkaan.
Puotipalvelija jakoi pyytäjille pennejä laatikostaan.
Pieni välikohtaus nähtiin rautakauppias Kaskisen puodin rapuilla Kirkkosillan apteekin lähellä.
”Puotipalvelija jakoi pyytäjille pennejä laatikostaan. Kun ilma oli kylmä ja hänen käsiään alkoi kovasti palella, sai hän jonkin päähänpiston ja heitti kaikki pennit luminietokseen: Noukkikaa pojat tuolta!”
Lumi käännettiin ja väännettiin ja juuri, kun olimme penniriihellä, ajoi siihen reellään eräs lietolainen ”ryyniakka”, joka ryhtyi myös pennejä noukkimaan.
Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä.
”Me pojat aloitimme vastaiskun. Koreilla kannoimme lunta akan rekeen. Minäkin nostin visusti piispalta saamani sekaleivän puolikkaan ynnä muut tavarat isäni suuren takin taskuun.”
Pian oli Liedosta tulleen akan reki täynnä lunta ja akka itse muistutti lumiukkoa. Hemming jatkaa tarinaansa, ja lukija pystyy kuvittelemaan itsensä lumen peittämään Turkuun.
”Huomattuaan hävinneensä, istui hän rekeensä, löi hevosta selkään ja alkoi painella Lietoa päin. Ei ole muuten tapana, että Turusta ajetaan lunta Lietoon.”
”Ja kun mitään kontrollia ei jonossa pidetty, ne pojat, jotka olivat varustetut lakimiehen lahjoilla, kävivät kaksi ja kolmekin kertaa.”
Turusta Lietoon on linnuntietä noin 12 kilometriä. Hevosreellä matka ei taitu parissakymmenessä minuutissa kuten nykyaikaan autolla.
Hemming Helin kuvitteli hykerrellen kirjoituksessaan, ”mitähän Liedon akka mietti vielä keväällä, kun sulaneen reen sisältä löytyisi vielä paljon pennejä?”
Kun tuli viesti, että tupakkipatruuna-Rettik (Rettig) jakaa viispennisiä ja kokonaisia sekaleipiä – sinne poikajoukko lähti pikamarssia.
”Saavuttuamme Rettikin taloon Nunnankadulle, oli siellä pitkä jono. Pesutuparakennuksen rappusilla oli kaksi vanhempaa naista: toinen jakoi 5-pennisiä ja toinen sekaleipiä.”
”Ja kun mitään kontrollia ei jonossa pidetty, ne pojat, jotka olivat varustetut lakimiehen lahjoilla, kävivät kaksi ja kolmekin kertaa.”
Hämeenkadun puodit käytyään oli rykmentti huvennut neljään poikaan. Niin he päättivät lopettaa kerjäämisen ja toivottivat toisilleen hauskaa joulua.
Hämmästyttävän pitkän kävelylenkin pojat tekivät ympäri vanhaa Turkua. Jouluaattona 1800-luvun lopulla liikkeet olivat näemmä auki kuin normaalina arkipäivänä.
”Jouluaatto siihen aikaan oli sellainen, että lapsen silmälläkin erotti, kuka oli työläisperheen jäsen, kuka porvariperheen.”
Lopuksi poikien matka vei koteihinsa. Hemming Helinin koti sijaitsi Käsityölaiskadulla. Siellä pennit ja leivät jaettiin vanhempien ja sisarusten kesken.
”Paljon oli pennejä tullutkin. Rahamassi lyötiin pöytään. Yksi sata ja kolme kappaletta”, muisteli Hemming.
Muistoksi tuosta jouluaatosta hän jätti yhden viisipennisen lippaaseensa pitkäksi aikaa.
”Jouluaatto siihen aikaan oli sellainen, että lapsen silmälläkin erotti, kuka oli työläisperheen jäsen, kuka porvariperheen. Niin suuri oli erotus.”
Muurarimestari Hemming Helin kirjasi joulumuistonsa talteen arviolta 1930-luvun alkupuolella.
Ajankohdan päättelin siitä, kun hän tarinan lopussa viittasi Isänmaallisen Kansanliikkeen IKL:n kansanedustajaan ja Lapuan liikkeen ideologiin Hilja Riipiseen. Riipinen toimi kansanedustajana vuodet 1930–1939, IKL:ssa ensimmäisen kautensa jälkeen.
Lapuanliikkeen toimintaa jatkanut IKL oli 1930-luvun merkittävin suomalainen oikeistoradikaali ryhmittymä, joka kuitenkin pyrki pitäytymään laillisissa ja parlamentaarisissa menettelytavoissa.
Kirjoituksen perusteella Hemming Helinin sydän ja ajatukset lämpenivät enemmän sosialismille kuin oikeistoradikaalille aatteelle.
”Toivottavasti tällainen aika ei enää palajaa.”
Kirjoitti joulumietteissään H.H.
- Osaston luetuimmat
