
Jo pelkkä sairaan näkeminen aktivoi tutkimuksen mukaan elimistön puolustusvoimat
Torjumme sairauksia myös näköaistin avulla. Tämä uskomattomalta tuntuva asia paljastui yliopistosairaalassa tehdyssä kokeessa.
Aivastus hihaan on hyvä keino estää pöpöjä leviämästä. Sen näkeminen saattaa kuitenkin laukaista elimistömme immuniteettipuolustuksen. Kuva: Jaana KankaanpääTarttuvia tauteja torjuu tehokas ja monipuolinen immuunijärjestelmä, elimistön puolustusvoimat. Sen ensi linja, synnynnäinen immuniteetti, on nopea ja laaja-alainen valikoima soluja ja reaktioita.
Hitaammin aktivoituva hankittu immuniteetti taas on kohdennettu tunnistamaan, muistamaan ja tuhoamaan tietyt taudinaiheuttajat, kuten vaikkapa influenssavirukset.
Tähän asti on ajateltu, että taudinaiheuttajan on päästävä elimistöön, ennen kuin immuunipuolustus reagoi. Uusi, virtuaalitodellisuutta hyödyntänyt tutkimus ällistyttää nyt väittäessään, että tarttuvaa tautia sairastavan näkeminen riittää immuunipuolustuksen laukaisemiseen.
Tähän asti on ajateltu, että taudinaiheuttajan on päästävä elimistöön, ennen kuin immuunipuolustus reagoi. Uusi, virtuaalitodellisuutta hyödyntänyt tutkimus ällistyttää nyt väittäessään, että tarttuvaa tautia sairastavan näkeminen riittää immuunipuolustuksen laukaisemiseen. Kuva: Timo FilpusSveitsissä Lausannen yliopistosairaalassa pohdiskeltiin, voisivatko aivot tarjota nopeamman tavan reagoida taudinaiheuttajaan jo ennen kontaktia. Järjestettiin koe, jossa hyödynnettiin peleistä tuttua virtuaalitodellisuutta.
Vapaaehtoiset näkivät virtuaalilaseillaan lähestyviä avatareja eli hahmoja. Niillä oli kolmenlaisia kasvoja: terve, iholla infektion merkkejä ja pelottava. Kokeessa mitattiin, miten lähelle eri hahmot päästettiin.
Samanaikaisesti koehenkilöiden aivoja kuvannettiin eri menetelmin. Heistä otettiin myös verinäytteitä immuunireaktioiden mittaamiseksi. Verrokkina oli ryhmä, jolle annettiin influenssarokotus ja jonka immuunivastetta seurattiin.
Koe oli kuin tieteiselokuvasta.
Infektoitunut hahmo koettiin sairaaksi, ja se herätti välttelevän reaktion. Aivokuvantaminen osoitti aktivoitumista alueilla, jotka liittyvät henkilökohtaisen vyöhykkeen hallintaan. Ne taas olivat yhteydessä aivoalueisiin, joissa koetaan ja käsitellään uhkaa ja siihen vastaamista.
Veritutkimukset osoittivat synnynnäisen immuniteetin aktivoitumista. Infektoituneen hahmon näkeminen nimittäin lisäsi puolustuksesta vastaavia valkosoluja ja niiden toimintaa. Vaste muistutti influenssarokotuksen saaneiden vastetta. Terve tai pelottava hahmo ei sitä aiheuttanut.
Tutkijat selittävät tuloksiaan HPA-akselin toiminnalla. Se tarkoittaa aivojen hypotalamuksen ja käpylisäkkeen sekä lisämunuaisen hormonijärjestelmien yhteyttä. Lopputuloksena on muun muassa immuunipuolustuksen aktivoituminen.
Lähde: NatureKirjoittaja on lääketieteen tohtori.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







