Pariskunta osti vuosikymmeniä tyhjillään olleen maatilan ja kunnostaa sitä entiseen loistoonsa – ”Olimme vain iloisia, jos jossain kohdassa ei ollut lahoa, kun otimme ulkovuoria irti”

Alakerran kirjastohuone valmistui ensimmäisenä. Kun Marko ja Riina-Liisa Orenius muuttavat taloon, se toimi alkuun heidän makuuhuoneenaan. Kirjastosta haluttiin sävyltään tumma. Vanha sohva on peräisin Suomi-Filmin tarpeistosta. Kuva: Miska Puumala

Ensinäkemältä peltojen keskellä kohoava rakennus näytti autiotalolta. Aikoinaan maatila oli ollut Valtimon kolmanneksi suurin, mutta nyt se oli ollut hylättynä yli 20 vuotta.

Kaikki eivät kuitenkaan nähneet tontilla vain rappiota ja rapistuneita rakenteita. Riina-Liisa ja Marko Oreniuksen mielestä talo näytti kodilta.

”Maisemat olivat aikamoinen myyntivaltti tässä”, Marko Orenius sanoo nyt liki kolme vuotta talokauppojen jälkeen.

Kelataan ensin hieman ajassa taaksepäin. Oreniusten ensimmäinen yhteinen suurprojekti oli omakotitalon rakentaminen Tuusulan Kellokoskelle.

Koti valmistui, mutta pariskuntaa ei vallannutkaan uuden kodin mukanaan tuoma onni.

”Huomasimme, että tämä ei ole meidän tyylimme asua, varsinkin kun kaavoitetulla alueella alkoivat naapurit olla todella lähellä”, Marko sanoo.

Seitsemän kilometrin päässä pariskunnan kodista tuli myyntiin vanha hirsitalo. Rakennus oli sanalla sanoen karun näköinen, mutta jokin siinä puhutteli.

Kaupat tehtiin, ja 1970-luvun muovimattojen alta kuorittiin esiin kaunis, lähes satavuotias hirsitalo, jonka pariskunta kunnosti oman makunsa mukaan huone kerrallaan.

Kun kaikki oli valmista, Oreniukset alkoivat kuitenkin haaveilla uusista tuulista. Pariskunta viihtyi hyvin mökillään Pielisen rannalla Juuan Vuokon kylässä.

”Olimme kaikki lomat Pohjois-Karjalassa, ja koko ajan tuntui vaikeammalta lähteä takaisin Etelä-Suomeen. Täällä tuntuu siltä, että olisimme koko ajan lomalla”, Riina-Liisa kertoo.

Riina-Liisa Orenius on kotoisin Juuasta ja hänellä on sukujuuria myös Valtimon Sivakassa. Uutta kunnostusprojektia lähdettiin siis etsimään niiltä kulmilta.

Oreniukset kävivät katsomassa kansakoulua ja kartanoa ennen kuin päätyivät Hiekkalahden tilan pihaan Nurmeksen Valtimolla.

”Tämä sopi budjettiin niin, ettei tarvinnut heti aloittaa remonttia ja myydä taloa etelässä”, Marko sanoo.

Olohuoneeseen tehtiin lattialämmitys, joka asennettiin lankkulattian alle. Väentupaan pitää asentaa patterit, sillä siellä lattialankut ovat liian paksut lattialämmitystä ajatellen, kertoo Marko Orenius. Kuva: Miska Puumala

Kauppakirjat allekirjoitettiin toukokuussa 2020, ja suuri kunnostusurakka aloitettiin vuotta myöhemmin. Oreniukset myivät vanhan kotinsa ja muuttivat mökille ennen kuin löysivät vuokra-asunnon Valtimon keskustasta kivenheiton päästä työmaalta.

Talo oli ollut tyhjillään yli 20 vuotta. Siinä on tukeva hirsirunko, mutta 1980-luvulla koko talo oli remontoitu ajan hengen mukaisesti muovia, lastulevyä ja lasivillaa säästelemättä.

Marko Orenius on ammatiltaan kirvesmies, ja niille taidoille onkin ollut tarvetta. Ikkunoiden alta piti vaihtaa hirret, jotka olivat päässeet kostumaan ja lahoamaan.

”Mikään ei tullut yllätyksenä. Olimme vain iloisia, jos jossain kohdassa ei ollut lahoa, kun otimme ulkovuoria irti”, Riina-Liisa sanoo.

Talo oli säästynyt ihmisten tekemältä ilkivallalta, mutta luonto oli jättänyt sinne omat jälkensä. Piipuista löytyi naakkojen pesiä kiusaksi asti.

Jotain hyötyä elikoista on kuitenkin ollut. Riina-Liisa haaveili takaovesta, mutta Marko ei halunnut puhkoa ehjiä hirsiseiniä.

”Sanoin, että jos seinästä löytyy iso laho kohta, niin voimme tehdä oven”, Marko kertoo.

Ja kas kummaa, keskellä ruokasalin takaseinää oli kuin olikin valtava muurahaisyhdyskunta. Paikka oli kuin suunniteltu takaovelle.

Hiekkalahden tilan alakerrassa on väentupa, keittiö, ruokasali, olohuone, kirjastohuone, eteinen ja pesutilat. Yläkerrassa on vielä muutama makuuhuone lisää. Oreniukset säilyttävät vanhan huonejaon. Kuva: Miska Puumala

Ensimmäinen vuosi kului lähinnä purkutöissä. Kaikeksi onneksi 1980-luvun pintojen alta löytyi vanhoja lattialankkuja, mutta ne piti vielä irrottaa, jotta niiden alle laitettu lasivilla sekä hiirenpissan tahrimat styroksit saatiin pois.

”Purku oli inhottava työvaihe, se on niin likaista. Yritimme ensin lapioida eristeet pois, mutta en saanut lapiota edes uppoamaan niihin. Hyvä vaan, kun imuauto tuli hoitamaan sen homman”, Riina-Liisa kertoo.

Talossa oli alun perin ollut tulisijoja, mutta ne oli purettu keittiön puuhellaa ja väentuvan leivinuunia lukuun ottamatta. Uudet takat tilattiin muurarilta ja peltisepältä. Talon henkeen sopivat ikkunat ovat puolestaan puusepän käsialaa.

Putki- ja sähkötöihin Oreniukset tilasivat ammattilaiset, mutta muuten he ovat urakoineet itse, mitä nyt ovat saaneet talkooapua Riina-Liisan vanhemmilta.

Talon alapohjasta löytyi vanha rautainen vatupassi, joka on luultavasti unohtunut sinne talon rakentamisen aikaan. ”Se oli varmaan rakennusmestarin. Perusduunareilla ei ollut noin hienoja passeja, vaan ne olivat yleensä puisia”, Marko Orenius sanoo. Kuva: Miska Puumala

Talon yläkerran seinään on kiinnitetty jatkosodan aikaan lappuja, joihin on kirjattu sotilaiden nimiä. Oreniukset olettavat, että numerosarjat viittaavat paikalla säilytettyihin kivääreihin. Kuva: Miska Puumala

Joulun alla valmistui kirjastohuone, seuraavaksi luultavasti ruokailuhuone. Oreniusten tarkoitus on kunnostaa ensin talon alakerta ja muuttaa sitten uuteen kotiinsa. Toivottavasti se onnistuu heti ensi keväänä. Yläkertaa remontoidaan sitten sitä mukaa kun budjetti antaa myöten.

Suurin yksittäinen investointi oli maalämpöpumpun asentaminen. Aiemmin talo oli lämmitetty öljyllä, mutta tämän 400-neliöisen talon kohdalla maalämpö oli ainoa järkevä vaihtoehto.

Rakennustarvikkeiden nousevat hinnat on huomattu myös Oreniusten työmaalla. Kaikki hankinnat ovat olleet kuitenkin välttämättömiä, joten ne on ollut pakko tehdä lompakon vaikerruksista välittämättä.

”Ulkovuori oli aika kallis. Puutavaran hinta varmaan tuplaantui”, Riina-Liisa Orenius kertoo.

Lainaa pariskunta ei kuitenkaan työmaataan varten ole ottanut. Kaikki on rahoitettu omasta pussista edellisestä kodista saatuja rahoja hyödyntäen.

”Kylillä puhuvat, että olemme miljonäärejä, mutta tietäisivätpä vaan”, Riina-Liisa nauraa.

Oreniukset haluaisivat jossain vaiheessa pyörittää kahvilaa talon vanhassa väentuvassa. Vieressä menee hiihtolatuja sekä kelkkareitti, joten kiinnostuneita asiakkaita luulisi olevan. Salia voisi mahdollisesti myös vuokrata juhlatilaksi. Kuva: Miska Puumala

Hiekkalahden talon aiemmat vaiheet ovat Oreniuksilta pitkälti hämärän peitossa. He tietävät, että talo on valmistunut vuonna 1922 ja sen rakennuttivat Antti ja Kustaava.

Yläkertaan onkin otettu talteen paloja alkuperäisistä tapeteista. Riina-Liisasta on kiehtovaa miettiä, olivatko liilat ja tummat tapetit Kustaavan valitsemia.

”Ja miten ne on silloin ostettu Valtimolta käsin? Meidänkin pitää tilata kaikki tänne netistä. Etelässä on paljon rautakauppoja, mutta täällä saattaa maalipönttöäkin joutua odottamaan viikon.”

Talo on aina ollut yksityiskäytössä, mutta jatkosodan aikana suomalaissotilaat kävivät siellä hengähtämässä. Yläkerran seinässä on edelleen paperilappuja, joihin on kirjoitettu sotilaiden nimiä. Siellä säilytettiin ilmeisesti kiväärejä.

Sodan aikaan oli lähellä, ettei talo palanut kivijalkaan asti. Kipinä oli sytyttänyt pärekaton, mutta sotilaat kastelivat nopeasti matot ja tukahduttivat niillä tulen.

”Ulkovuoria korjatessamme löysimme palojälkiä. Räystään aluslauta näytti oravan järsimältä, mutta siinä olikin hiiltynyt jälki”, Marko kertoo.

Vaikka pariskunta haluaa vaalia vanhan talon henkeä, he eivät ole sisustusratkaisuiltaan ehdottomia. Alakerran suihkuun tulee modernia henkeä, mutta lasiseinän toisella puolella kodinhoitohuoneessa palataan jälleen englantilaisiin kartanotunnelmiin. Kuva: Miska Puumala

Vanhan talon kunnostus on Oreniusten mukaan ennemmin maraton kuin sprinttikilpailu, joten siihen kannattaa myös suhtautua niin. He tulevat työmaalle aina viikonloppuisin ja joka arki-ilta töiden jälkeen, mutta eivät aherra yömyöhään saakka.

”Teemme töiden jälkeen muutaman tunnin remonttia, niin jaksamme tulla myös seuraavana päivänä”, Riina-Liisa sanoo.

Nyt kun alakerran valmistuminen siintää muutaman kuukauden päässä, Oreniukset ovat jo hieman alkaneet pohtia tulevaa.

Riina-Liisa haluaisi avata alakerran väentupaan kahvilan, aluksi vaikka pop-up-hengessä. Pihamaan aitta voisi toimia majoitustilana, ja ehkä yläkerrassakin voisi aikanaan pyörittää aamiaismajoitusta.

Vaikka päärakennus joskus valmistuu, ei työkaluja tarvitse kärrätä varastoon. Pariskunnan suunnitelmissa on rakentaa pienelle pellolle hirrestä talli Markon vanhoille jenkkiautoille.

”Siinä on taas tekemistä pariksi vuodeksi.”