Tutkimus: Puutiaisaivokuume voi siirtyä koiraemosta pentuun ja aiheuttaa kuoleman jo sikiövaiheessa
Puutiaisaivokuumetta aiheuttava TBE-virus vaurioittaa pentujen istukkaa, minkä seurauksena niiden hapen ja ravinnon saanti häiriintyy.Puutiaisaivokuumetta aiheuttava virus voi siirtyä koiraemosta sikiöön. Tämä selviää Suomessa ja Ruotsissa tehdystä eläinlääketieteellisestä tutkimuksesta.
Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun TBE-viruksen on osoitettu siirtyvän emosta sikiöön koiralla.
Tutkimustulosten perusteella virus vaurioittaa pentujen istukkaa, minkä seurauksena niiden hapen ja ravinnon saanti häiriintyy. Tämä voi häiritä sikiön normaalia kehitystä ja kasvua kohdussa, mikä voi johtaa lopulta kuolemaan.
”Tiineydenaikaisten sikiökuolemien syy jäävät usein avoimeksi koiralla. Tämä tutkimus tuo esiin TBE-viruksen uutena mahdollisena taustatekijänä. Se on voinut olla mukana jo pidempään, mutta on jäänyt aiemmin huomaamatta”, sanoo Helsingin yliopiston eläinpatologian apulaisprofessori Pernilla Syrjä tiedotteessa.
”Tiineydenaikaisten sikiökuolemien syy jäävät usein avoimeksi koiralla.”
Tutkimuksen kohteena oli tiine beaglenarttu, jonka pennut joko kuolivat ennen syntymää tai syntyvät heikkoina ja menehtyivät. Emoa hoidettiin Ruotsin maataloustieteellisessä yliopistossa SLU:ssa.
Ruotsalaiset tutkijat tunnistivat DNA-sekvensoinnin avulla TBE-viruksen yhden kuolleen pennun istukasta. Sama virus löydettiin istukan kudosvauriosta värjäysmenetelmän avulla Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.
Vastaava tartuntatapa on havaittu aiemmin muilla flaviviruksilla, kuten aivojen kehityshäiriöitä aiheuttavalla Zika-viruksella ihmisillä ja Japanin aivokuumeella sioilla.
Puutiaisaivokuume on zoonoosi eli se voi tarttua eläimistä ihmisiin. Viruksen ei ole kuitenkaan osoitettu siirtyvään ihmisillä sikiöön.
Puutiaisaivokuume aiheuttaa koirissa harvemmin näkyviä oireita, minkä vuoksi koirien tartuntoja on vaikeampaa seurata.
Tutkimus: Tick-borne encephalitis virus associated with foetal death in a bitch, a case report
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




