Mistä rahat aseisiin?
Rahaa on. Tästä Helsingin Säätytalon fläppitaululle vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa raapustetusta lauseesta paisutettiin Suomessa poliittinen legenda.
Sen tekijänoikeudet työnnettiin ensin puoliväkisin ex-pääministeri Antti Rinteelle (sd.). Todellisuudessa asialla olivat hallitusneuvotteluihin osallistuneet keskustalaiset, jotka hämmästelivät neuvotteluiden henkeä.
”Hallitus voi käyttää merkittävästi lisää rahaa sekä pysyviin menolisäyksiin että investointiluonteisiin menoihin”, Rinne linjasi Säätytalolla 21. toukokuuta 2019.
Naton eurooppalaiset jäsenmaat käyttävät vuosittain puolustukseen 300 miljardia euroa nykyistä enemmän.
Sama henki leijuu nyt koko Euroopan yllä. Rahaa on, ja se on luvattu käyttää aseisiin, asejärjestelmiin ja armeijoiden vahvistamiseen.
Koska Venäjä uhkaa eikä Yhdysvaltojen tukeen voi luottaa, Nato-maat ovat sitoutuneet nostamaan suoraan asevoimiin liittyvät puolustusmenonsa nykyisestä noin kahdesta prosentista 3,5 prosenttiin kansantuotteesta. Sen lisäksi 1,5 prosenttia kansantuotteesta kohdennetaan ei-sotilaallisiin turvallisuusmenoihin.
Jo pelkästään puolentoista prosenttiyksikön kasvu tarkoittaa sitä, että Naton eurooppalaiset jäsenmaat käyttävät vuosittain puolustukseen lähes 300 miljardia euroa nykyistä enemmän.
Saksa yksin suunnittelee käyttävänsä sotilasmenoihin seuraavan viiden vuoden aikana 650 miljardia euroa, tuplasti sen mitä edeltäneiden viiden vuoden aikana.
”Mitä enemmän panostetaan eurooppalaiseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen, sitä enemmän saadaan pitkän aikavälin talouskasvua.”
Eikö kaikki tämä ole väistämättä poikkeuksellisen järeä piristysruiske koko Euroopan taloudelle? Onko luvassa suoranainen sotatalousihme?
”Todennäköisesti ei”, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Päivi Puonti kuittaa.
”Seuraavan viiden vuoden aikana voidaan parhaassa tapauksessa saada 1,5 prosenttiyksikön elvyttävä kertaluonteinen lisäys kansantuotteeseen.”
Euroopan varustautumisen talousvaikutuksiin erikoistunut Bruegel-tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Guntram Wolff on Puonnin kanssa samoilla linjoilla.
”Kasvuimpulssi tulee, mutta kerrannaisvaikutus jää selvästi alle yhden”, Wolff painottaa MT:lle.
Wolff viittaa Mannheimin yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan valtion puolustusmenoihin käyttämän yhden euron kasvuvaikutus kutistuu noin puolikkaaksi. Investoinnit koulutukseen, rautateihin tai hoitolaitoksiin sitä vastoin voivat tuottaa taloudellista hyvää jopa kaksin- tai kolminkertaisesti.
Uusia panssarivaunuja ei tarvitse tuottaa samaa vauhtia kuin henkilöautoja.
Arvopaperimarkkinoilla usko puolustusteollisuuteen on silti kova. Saksalaisen panssarivaunuja, tykkejä ja ammuksia valmistavan Rheinmetallin osakekurssin nousu on viime vuosina ollut hurjaa.
Puolustusteollisuudesta ei kuitenkaan ole esimerkiksi kompuroivan autoteollisuuden korvaajaksi. Uusia panssarivaunuja ei rauhan aikana tarvitse tuottaa läheskään samaa vauhtia kuin henkilöautoja.
Saksassa siviiliajoneuvoja tuottavia teollisuuslaitoksia muutetaan jo palvelemaan puolustusteollisuutta. Se kiihdyttää puheita sotatalousihmeestä, mutta muutoksen toteuttaminen ei ole helppoa eivätkä työllisyysvaikutukset nouse toivottuihin lukemiin.
Wolff ja Puonti korostavat kuitenkin, että puolustusmenojen kasvattamisella voi olla merkittäviäkin vaikutuksia yleistalouteen, jos rahat suunnataan oikein. Suuntaamisessa ollaan kuitenkin tekemässä ratkaisevia virheitä.
”Mitä enemmän panostetaan eurooppalaiseen korkeaan teknologiaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, josta on hyötyä myös muulle taloudelle, sitä enemmän saadaan pitkän aikavälin talouskasvua”, Puonti sanoo.
”Euroopassa elää liian vahvana uskomus, että vain Yhdysvalloista saadaan tehokasta modernia aseistusta.”
Wolffin mukaan juuri tätä Saksa ei tee. Iso osa rahoista valuu Euroopan ulkopuolelle.
”Euroopassa elää liian vahvana uskomus, että vain Yhdysvalloista saadaan tehokasta modernia aseistusta”, Wolff tuhahtaa.
Hänen mukaansa esimerkiksi amerikkalaisia Patriot-ilmatorjuntajärjestelmiä ei olisi pakko ostaa, koska ranskalais-italialainen Mamba (SAMP/T) ajaa saman asian.
”Osaamista Euroopasta kyllä löytyy”, Wolff vakuuttaa.
Tuotantokapasiteetti on suurempi ongelma. Omaa eurooppalaista pitäisi ostaa, mutta tuotantoa ei ole riittävästi eikä uutta synny riittävän nopeasti kasvaneen kysynnän tyydyttämiseksi. Se nostaa hinnat pilviin. Vaikka rahaa käytetään paljon, puolustuksen vahvistaminen jää puolitiehen.
Päivi Puonti arvostelee erityisesti sitä, että puolustukseen käytettävä rahamäärä lyötiin lukkoon ennen kuin yhteiseurooppalaiset tarpeet oli määritelty.
”Tämä johtaa helposti siihen, että resursseja ei käytetä parhaalla mahdollisella tavalla.”
Vaarana on, etteivät pienet ja keskisuuret yritykset eri puolilta Eurooppaa pääse mukaan arvoketjuihin. Tilaukset keskittyvät suurten maiden suurille toimijoille, eikä eurooppalaista osaamista ja vapaana olevaa kapasiteettia hyödynnetä.
Vaarana on, etteivät pienet ja keskisuuret yritykset eri puolilta Eurooppaa pääse mukaan arvoketjuihin.
Suuret maat ja niiden suuret toimijat myös ajavat huoltovarmuuden nimissä omaa etuaan, kun investointeja tehdään.
Saksa on ostamassa suomalaiselta Patrialta viidellä miljardilla panssariajoneuvoja. Ne valmistetaan kuitenkin pääsääntöisesti Saksassa. Työllisyysvaikutuksen kuittaa ostaja.
Guntram Wolff painottaa, että jos puolustusinvestoinneista havitellaan mahdollisimman suurta hyötyä, Eurooppaan pitää luoda puolustusteollinen yhteismarkkina. EU:ssa sellaista ei ole, koska vastuu puolustuksesta on yksiselitteisesti jäsenmailla.
”Ukrainaa tukevan halukkaiden koalition pitäisi rakentaa se, ja mukaan pitäisi saada Britannia, Norja ja Sveitsi. Valitettavasti Saksa ja Ranska haraavat vastaan”, Wolff toteaa.
”Se, että Euroopassa suunniteltuja ja valmistettuja järjestelmiä saadaan myytyä Euroopan sisällä, on referenssi vientimarkkinoille. Sieltä sitä pysyvää hyötyä ja kasvua on sitten haettavissa”, Puonti sanoo.
Massiivisten puolustuspanostusten riski, ehkä jopa suurin riski, liittyy hänen mukaansa rahoitukseen.
”Puolustusmenojen nostaminen tietylle tasolle pitää tehdä ottamalla lisää velkaa. Veroja kiristämällä potentiaaliset hyödyt tapetaan kokonaan. Verotus on rahoituskeino sitten, kun on päästy tavoitetasoon.”
Hoivapaikkojen karsiminen asehankintojen vuoksi on poliittisesti tulenarka kysymys.
Kaikilla mailla ei kuitenkin ole varaa velkaantua. Suomi kuuluu tätä nykyä tähän joukkoon yhdessä Ranskan ja Italian kanssa.
”Saksalla puolestaan on pelivaraa aikaisempien säästöjen ansiosta”, Puonti muistuttaa.
Muiden maiden, myös Suomen, on hänen mukaansa leikattava niitä menoja, joihin on tähän asti käytetty velkarahaa.
Käytännössä kyse on sosiaali- ja terveysmenoista.
Esimerkiksi hoivapaikkojen karsiminen asehankintojen vuoksi on poliittisesti tulenarka kysymys. Helposti käy niin, että äänestäjiä lepytellään maksamalla muita pysyviä menoja puolustukseen korvamerkityillä velkaeuroilla.
”Poliitikot ovat luoneet itselleen pelivaran, jota pidemmällä aikavälillä ei pitäisi edes olla. Houkutus käyttää sitä on suuri, ja sitä Saksassa nyt myös käytetään. Tällainen politiikka on katastrofi”, Guntram Wolff varoittaa.
Pahimmassa tapauksessa vääriin tarkoituksiin tärvätään myös puolustusmenoihin jyvitettävää yhteiseurooppalaista velkaa, jota muiden muassa Suomi on kuittaamassa miljardin verran.
Vähintään yhtä kyseenalaista koko euroalueen kannalta on se, että ylivelkaantuneet jäsenmaat väittävät panostavansa puolustukseen mutta todellisuudessa velkaantuvat lisää muista syistä.
EU sallii alijäämien kasvattamisen, jos kyse on kasvavista puolustusmenoista. Suomi hyödyntää jo tätä poikkeusta.
Italia yrittää luokitella mantereelta Sisilian Messinaan vievän 13,5 miljardia euroa maksavan sillan puolustusmenoksi välttääkseen EU:n alijäämämenettelyn.
Jos Italia saa tahtonsa läpi, Messinan sillasta voi tulla yhdenlainen sotatalousihme.
Jos Italia saa tahtonsa läpi, Messinan sillasta voi tulla yhdenlainen sotatalousihme. Sillä voi olla positiivinen vaikutus Italian talouteen, mutta koko Euroopan puolustusta vahvistavaa yhteistyötä se tuskin edistää.
Pikemminkin se herättää vanhat epäilyt siitä, että yhteinen velka on huono tapa rahoittaa yhteisiä EU-hankkeita. Aina, kun Euroopassa on lähdetty torjumaan kriisejä siinä hengessä, että rahaa on, seuraukset ovat olleet huonoja.
”Silloin on kaivettu naftaliinista näitä vanhoja, toteutumattomia hankkeita”, Puonti muistuttaa.
Jos sama toistuu nyt puolustusmenojen kanssa, pitkän aikavälin seuraukset voivat olla kohtalokkaita sekä puolustuksen että talouden kannalta.
- Osaston luetuimmat
