Kun seniorit nyökyttelivät vaisusti, tiesin selvinneeni melkein hyvin
Uuden harrastuksen ääressä muilla tuntuu olevan kaikki valmiina, mutta itse joutuu soveltamaan mielikuvituksen ja Motonetin avulla, pohtii Petteri Summanen kolumnissaan.
Kevät ja syksy ovat venekerholla kiireisintä aikaa. Kuva: Jaana Kankaanpää26.4.202506:00
Seurat, klubit, kerhot – niitä on monenlaisia. Tässä lähistöllä, ihan kävelymatkan päässä, sijaitsee Kartanon venekerho. Se on perustettu vuonna 1962. Sen jäsenistöstä moni on ollut toiminnassa mukana jo kymmeniä vuosia. Keski-ikä lienee satapäisessä porukassa lähempänä sataa kuin viittäkymppiä.
Ranta sijaitse kaupungin alueella, joten kerhon alueen läpi voi vapaasti kävellä ja pysähtyä vaikka ihailemaan eri-ikäisiä ja -kokoisia moottoriveneitä. Vaikka ollaan Helsingissä, paikka on rauhallinen. Vain Itäväylän liikenne kohisee taustalla.
Paikalla on usein jäseniä työskentelemässä tai ihan vain turisemassa. Pysähdyinpä kertana eräänä juttelemaan ja – utelias kun olen – kyselin yhteisön toimintaperiaatteista, käytännöistä ja jopa mahdollisista vapaista venepaikoista.
Pari viikkoa myöhemmin laskin veneeni vesille ja kiinnitin sen laituripaikalleen 145. Jäsenyys oli varmistettu ja minusta tuli Kerholainen. Pian alkoikin nostokausi ja rannassa alkoi sutina. Kevät ja syksy ovat kerholla kiireisintä aikaa.
Ohjeita huudetaan ja käsiä heilutellaan, jos homma ei heti lähde sujumaan.
Vaikka talkoitakin järjestetään, monesti veneilijät urakoivat yksin tai perheineen veneensä kuntoon. Rannalle päädytään harvemmin ilman työkamppeita. Talvisuojien purku ja elementtien varastointi ovat fyysistä työtä, jossa kokemus näkyy.
Oman purkkini talvisuojaukseen olin suunnitellut ”jotain”. Sain kolme hyvää, vaihtoehtoista neuvoa, joita puntaroida. Tarvitsisin lankkuja, pressuja, painoja, rautakiinnikkeitä ja muita tarvikkeita.
Nettisivujen ja rautakauppakäyntien jälkeen päädyin ratkaisuun. Valitsin oman ”jotain”-versioni. Tuntui siltä, että toisilla oli käytettävissään kaikki tarvittavat materiaalit ja työkalut omissa varastoissaan, minulla vain mielikuvitusta ja Motonet.
Veneen vesillelasku koittaa pian. Sitä ennen tarkistetaan akut, korjataan pikkuviat ja hoidetaan katsastukset ja tarkastukset. Muistellaan ja katsastetaan viat. Trimmilaippojen sulake lienee hapertunut. Toivotaan, ettei hydrauliikka ole vaurioitunut.
Vene trailereineen peruutetaan luiskaan. Homma hoituu toisilta ketterämmin kuin toisilta. Siksi vilkkaana päivänä laskupaikan vierelle ilmestyy h-hetkellä aina ukkojen rivistö. Ohjeita huudetaan ja käsiä heilutellaan, jos homma ei heti lähde sujumaan. Ensimmäistä laskuani oli todistamassa arvovaltainen joukko seniorikerholaisia. Minut palkittiin suorituksestani vaisuin nyökyttelyin. Meni melkein hyvin.
Uuden harrastukseni parasta antia ovat keskustelut kokeneiden venemiesten ja -naisten kanssa. Tietoa karttuu ja kokemuksia vaihdetaan. Neuvoja kannattaa kysyä. Yhteen kysymykseen saattaa saada tunteja kestävän vastauksen. Apua siis saa aina, kun sitä tarvitsee.
Myös huumoria riittää konstien jatkeeksi. Rannassa raikaa nauru.
Kolumnin kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
