Metsästys voi tuhota parisuhteen
Jos puoliso viihtyy tolkuttoman paljon harrastuksen parissa, ei häntä sieltä voi poiskaan hakea, kirjoittaa Janica Pörhönen kolumnissaan.
Merkit liiallisesta harrastamisesta täyttyvät silloin, kun puoliso ja lapset alkavat kärsiä huomion ja yhteisen ajan puutteesta. Kuvan metsästäjä ei liity juttuun. Kuva: Jaana Kankaanpää3.8.202506:00
Kesä on täydellistä aikaa harrastaa. Itse pulahdan järveen uimaan tai lähden juoksulenkille metsään ilman suorittamisen pakkoa. Paperin kahinan ääni rauhoittaa, kun kääntelen romaanin sivuja. Tykkään myös soittaa selloa, joka soi tummankauniisti.
Aika moni omistautuu harrastukselleen kuitenkin niin intohimoisesti, että on valmis uhraamaan parisuhteensa sen vuoksi. Liiallisesta omistautuneisuudesta harrastukselle kärsivät usein myös lapset. Merkit liiallisesta harrastamisesta täyttyvät silloin, kun puoliso ja lapset alkavat kärsiä huomion ja yhteisen ajan puutteesta.
Surullisen monta parisuhdetta olen nähnyt päättyvän sen vuoksi, että harrastaminen tai työ menevät toisella osapuolella yli. Vuosien saatossa ihmiset etääntyvät toisistaan ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa toinen tuntuu muuttuneen ihmisenä.
Joku puolestaan rakentaa taloa niin innokkaasti, että parisuhde kuihtuu ja kariutuu lopulta kaiken uuden ihanan keskellä. Eroaminen uusien seinien sisällä on hyvin kivulias kokemus. Vaikean siitä tekee se, että talo on ollut molempien pitkäaikainen haave.
Todennäköisesti aika moni ero voitaisiin estää, jos toinen osapuoli osaisi elää vähemmän itsekkäästi ja nähdä puolisonsa tarpeet ja toiveet. Kaikki eivät silti pysty asettumaan toisen asemaan ja näkemään, mitä tämä tarvitsee.
Oikeastaan itsekkyys on monen eron taustalla: se näkyy esimerkiksi alkoholiongelmana, uskottomuutena tai henkisenä väkivaltana.
Moni pakenee harrastukseen tai työhön parisuhteen ratkaisemattomia ongelmia, vaikka ainoa pelastus olisi keskustella niistä yhdessä.
Muistuttiko sinusta kotona vain sohvalla lojuvat vaatteet ja tyhjä lautanen päivällispöydässä?
Meillä on tapana ajatella, että parisuhde menee ”siinä sivussa” ja pysyy kuin lumpeenlehti veden pinnalla. Olemme taipuvaisia uskomaan asioiden pysyvyyteen, vaikka elämä on kovin haurasta.
Etenkin moni mies ajattelee, että kun kerran on yhteen menty, se ei vaadi mitään taikatemppuja jatkuakseen. Ei vaadi tietenkään ihmeitä, mutta parisuhde vaatii tekoja.
Ei riitä, että sanoo toiselle rakastavansa häntä vaan rakkautta on osoitettava joka päivä. Vaikka keräämällä luonnonkukkakimpun ojanpientareesta, laittamalla kahvinkeittimen valmiiksi aamuksi tai ripustamalla pyykit roikkumaan silloin, kun toinen haluaa levätä.
Harrastaminen on kuitenkin tärkeää kaikille. Omista mielenkiinnon kohteista ammentaa voimia, iloa ja ehkä tapaa samalla ystäviä.
Suurin oivallukseni ihmissuhteissani on ollut, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos joku viihtyy tolkuttoman paljon esimerkiksi metsästämässä, ei häntä sieltä voi poiskaan hakea. Ihmisen täytyy itse nähdä ja oivaltaa, että hän laiminlyö parisuhdetta.
Tiedän yhden pariskunnan, joka erosi pitkästä avioliitosta, sillä puoliso viihtyi niin paljon metsästämässä. Aikaa parisuhteelle ei jäänyt. Metsästys on monen intohimo, ja imaisee kuin huomaamattaan sen lumoihin.
Haluaisin, että jokainen työlleen tai harrastukselleen omistautuva miettisi tätä kysymystä: Mistä haluat, että puolisosi tai perheesi muistaa sinut, kun aika sinusta jättää? Olitko aina poissa yhteisistä valokuvista? Muistuttiko sinusta kotona vain sohvalla lojuvat vaatteet ja tyhjä lautanen päivällispöydässä?
Vai piirtyykö sinusta muisto puolisona, joka oli valmis käymään ruokakaupassa vaikka myöhään illalla? Mitä tai ketä sinä lopulta rakastit: menestystä, kunniaa vai häntä, jota lupasit rakastaa sydämesi pohjasta?
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
