Ikivihreät yllättäjät: Näillä kasveilla piha hehkuu vihreänä läpi talven

Ainavihannat lehdet tuovat eloisuutta marraskuun hämärään. Niiden vihreys sisältää myös lupauksen: elämä palaa pihalle taas talven jälkeen. Alppiruusu on näistä ikivihreistä tunnetuin. Kuva: Säde Aarlahti

Kaikki pihojen talvinen vihreys ei synny havukasveista. Vaikka koivut ja omenapuut ovat varistaneet lehtensä jo monta viikkoa sitten, löytyy pihakasvien joukosta lajeja, jotka säiden kylmettyäkin säilyttävät vihreytensä. Näillä lajeilla ei yleensä esiinny myöskään ruskaa, vaan lehdet jatkavat elämäänsä aivan kuin pakkanen ei niitä purisikaan.

Pihan tutuimpia ainavihantia lehtipensaita ovat alppiruusut (Rhododendron sp.), mutta ainavihantien lajien joukossa on monia muitakin hieman vähemmän tunnettuja lajeja, muun muassa vitinärvänä (Sibbaldia tridentata), joka aiemmin tunnettiin grönlanninhanhikin nimellä.

Vitinärvänä ( Sibbaldia tridentata ) tunnettiin aikaisemmin grönlanninhanhikkina. Osa sen lehdistä säilyy talven yli vihreinä, osa värittyy punaisiksi ja varisee pois. Kuva: Säde Aarlahti

Yhteistä näille lajeille on se, että niiden lehdet ovat tummanvihreitä, kovapintaisia ja vahvoja. Tämä johtuu siitä, että jokainen lehti on rakennettu kestämään monen vuoden elämää.

Siinä missä koivun siro lehti puhkeaa keväällä ja varisee pois syksyllä, saattaa alppiruusun lehti säilyä pensaassa viiden vuoden ajan, joskus paljon pidempäänkin.

Koska lehti ei irtoa pois, ei kasvin myöskään kannata kuljettaa sen sisältämää lehtivihreää talteen rungon uumeniin. Kevään koittaessa vihreä lehti on heti valmiina hyödyntämään lisääntyneen luonnonvalon ja yhteyttämään kasvin käyttöön uutta energiaa. Ainavihantien kasvien on havaittu yhteyttävän jonkin verran myös talvella.

Vahvoissa lehdissä piilee kuitenkin myös riski, sillä kovina ja lumettomina talvina nekin saattavat paleltua. Uusien lehtien kasvattaminen on ainavihantien kasvien kohdalla hidasta, eivätkä kasvit aina toivu entiselleen.

Tästä syystä ainavihannat kasvit olisi pihalla hyvä istuttaa suojaisille ja tuulettomille paikoille. Tärkeää on myös valita kasvupaikka puolivarjosta tai varjosta, jotta kevätaurinko ei pääse paistamaan niiden lehdille liikaa ennen kuin maa juurten ympärillä on ehtinyt sulaa.

Mahonia (Mahonia aquifolium) on vanhan ajan koristepensas. Sen sinisistä marjoista voidaan valmistaa myös hilloa, kunhan siemenet poistetaan. Kuva: Säde Aarlahti

Monilla alppiruusuilla on talvipakkasille myös oma, erityinen keinonsa: niiden lehdet kiertyvät pakkaskeleillä tiukoiksi rulliksi, kuin sikareiksi. Kun lämpötila kohoaa ja aurinko alkaa paistaa, kiertyvät lehdet taas tavalliseen asentoonsa.

Sanotaan, että suurten alppiruusujen lähellä voi avautumisen myös kuulla. Pensaiden läheltä kantautuu tällöin vienoa kahinaa ja helinää.

Alppiruusujen tavoin myös mahonia (Mahonia aquifolium) säilyttää sahalaitaiset lehtensä talven ajan vihreänä.

Alppiruusujen lehdet kiertyvät pakkaskeleillä tiukoiksi rulliksi. Puutarhurit kutsuvat niitä sikareiksi. Kuva: Säde Aarlahti

Mahoniaa käytettiinkin ennen paljon talven kukkakimpuissa ja asetelmissa. Sen lehdet ovat hieman alppiruusuja vaaleampia ja muodoltaan leveitä, joten ne erottuvat hyvin havunoksista ja muista talven koristeista.

Kasvina mahonia jää alppiruusuja matalammaksi ja se sopii siten myös pienemmille pihoille. Keltainen kukinta ja syksyllä oksille kasvavat, siniset marjat tekevät pensaasta mielenkiintoisen ympäri vuoden.

Mahonia onkin hieman turhaan jäänyt viime vuosina melko vähäiselle huomiolle pihojen istutussuunnitelmissa.

Varpumaisesti kasvava vitinärvänä on samanaikaisesti sekä ikivihreä että kesävihanta, sillä osa kasvin lehdistä saa ruskan, osa säilyy vihreinä talven yli. Grönlannista kotoisin oleva laji sopii erinomaisesti maanpeittokasviksi tai kasvamaan puiden alustoille.

Sen sirot lehdykät ilahduttavat myös talven ruukkuistutuksissa, kunhan ruukun multaan sekoitetaan vettä läpäisevää hiekkaa ja huolehditaan, että ylimääräinen sadevesi pääsee valumaan pois ruukun pohjasta.

Myös muratti saattaa talvehtia Etelä-Suomessa. Turunmuratti (Hedera helix var. baltica”Turku”) on köynnöksen kannoista talvenkestävimpiä. Kuva: Säde Aarlahti

Etelä-Suomessa pihaharrastajat ovat jo joidenkin vuosien ajan voineet ihastella myös muratin (Hedera helix) talvista vihreyttä. Juuri muratin ainavihannat lehdet ovat jo vuosisatojen ajan symboloineet puutarhoissa ja taiteessa elämän jatkumista talven ja kuoleman yli. Suomessa muratti elää kuitenkin talvenkestävyytensä äärirajoilla.

Tavanomainen, huonekasvina tai kukkaistutuksissa käytettävä muratti ei kestä pohjoista talvea, mutta etenkin Turun seudulta löytyy kasvatuskokemuksia muratin talvenkestävämmästä muodosta, vironmuratista (Hedera helix var. baltica).

Vanhimmat, meillä talvehtineet murattikannat ovat jo useamman vuosikymmenen ikäisiä. Laji saattaakin tulevien vuosikymmenien aikana sopeutua yhä paremmin kasvamaan Suomen ilmastossa.