Tuttuni patistavat minua tekemään harrastuksestani sivubisneksen, vaikka eivät itse maksaisi siitä kunnon korvausta
En varmasti ole ainoa käsityöharrastaja, jota on kehotettu muuttamaan harrastuksestani tuottoisa sivubisnes. Samaan aikaan kehottajat odottavat minulta halpoja ompelimopalveluita, eivätkä tunnu tajuavan näiden asioiden ristiriitaa, pohtii MT:n toimittaja Anniina Jokinen kolumnissaan.
Ikätoverini rakastavat ajatusta siitä, että harrastuksesta voi saada lisäansioita. Minä pidän työt ja harrastukset mieluummin erillään. Kuva: Carolina Husu22.7.202620:30
”Sähän voisit tehdä tosta sivubisneksen.” Niin minulle sanotaan usein, kun kerron vaatteideni olevan itse tekemiäni. Tai kun kerron verhoilleeni sohvani itse. Tai kun ostan kirpparilta vaatteita ja muokkaan niistä paremmin itselleni istuvia.
Meillä milleaniaaleilla on valtava hinku keksiä harrastuksista vaihtoehtoisia tulonlähteitä tai ainakin painostaa muita tekemään niin, jos heidän taidoilleen on kysyntää.
Useampi tuttavani on ehdottanut, että voisin perustaa toiminimen ja saada ompelusta vähän lisätuloja. Samaan hengenvetoon kysytään, että voisivatko he tuoda rikkinäiset farkkunsa minulle korjattavaksi tai kenties tilata minulta vaatteen – tietenkin reilua korvausta vastaan.
Kanssakäsityöläisten kautta olen oppinut, että monen ”reilu korvaus” mittatilaustuotteesta on 50 euroa. Mietitäänpä hetki, miten paljon vaatteen ompeleminen maksaa.
Tein keväällä housut. Kaava maksoi 15 euroa, kaavan tulostaminen liikkeessä 50 euroa. Toki hinta per käyttökerta laskee sitä mukaa, mitä useamman samanlaisen vaatteen tekee.
Kaksi metriä jämäkkää puuvillakangasta maksoi 68 euroa. Siihen päälle langat, vetoketju, nappi ja tukikankaat, jotka kaikki löytyivät omasta varastostani. Kaavojen muokkaaminen, piirtäminen, kankaan leikkaaminen ja ompelu veivät noin 12 tuntia, sillä kaava oli monimutkainen. Matalalla kympin tuntitaksallakin työstä pitäisi maksaa 120 euroa.
Jo materiaalit ja työ nostaisivat vaatteen hinnan lähes 200 euroon. Nykymaailmassa, jossa vaatteita rahdataan Kiinan ultrapikamuotikaupoista halvan hinnan takia, harva on valmis maksamaan Suomessa vastuullisesti valmistetusta vaatteesta useaa satasta.
Voin varmuudella sanoa, että en tosiaankaan ole kiinnostunut tavoittelemaan lisätuloja harrastukseni avulla.
Korjaamisen suhteen meininki on sama. Vein pari vuotta sitten kokonaan helmikirjaillun mekon korjausompelimoon lyhennettäväksi. Työntekijä tutki vaatetta ja esitti hinta-arvion: 130 euroa.
Hän alkoi selitellä, mistä hinta muodostuu: monta kerrosta kangasta, paljon käsin ompelua helmien takia.
Hän hämmästyi, kun sanoin, että mielestäni hinta on hyvä. Ilmeisesti moni muu asiakas ei ole ollut samaa mieltä.
Kun tilanne on tämä, voin varmuudella sanoa, että en tosiaankaan ole kiinnostunut tavoittelemaan lisätuloja harrastukseni avulla. Teen sitä mieluummin omaksi ilokseni.
Ne läheiseni, joille ompelen joskus vaatteita tai joiden vaatteita korjaan, ovat tottuneet ehtoihin: he maksavat kaikki materiaalit ja korvaavat työajan joko vastapalveluksella tai viemällä minut syömään. Valmistumisaikataulu on suunnilleen sellainen, että ompelen kun minua sattuu huvittamaan.
Kerran eräs tuttuni toi etukäteen kysymättä kassillisen rikkinäisiä vaatteita korjattavaksi, koska arveli, että tekisin homman halvemmalla kuin ammattilainen. Kassi on odottanut avaamattomana jo puoli vuotta.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
