
Liljan ja Railin tanssiseikkailu tuo yhteen nuoret ja vanhat
Lämminhenkinen lastenkirja muistuttaa, että kukaan ei ole liian vanha tekemään asioita, joista nauttii.
Ninka Reitun kuvitus on kaunis, vauhdikas ja simppelimpi kuin monissa lastenkirjoissa. Mila Teräs on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, aikuisten romaaneja sekä oppikirjoja. Kuva: Marjo Tynkkynen/Otava, KaristoLiljan lumitanssi -kirjassa Lilja harjoittelee balettia pihassa. Läheisestä vanhainkodista paikalle pölähtää Raili, joka vie tytön balettitunnille.
Railikin pääsee mukaan tanssin pyörteisiin ja keksii ehdottaa, että balettikoulun lapset esiintyisivät vanhainkodissa.
Mummot ja papat haluavat tanssia mukana pyörätuoleissaan. Yhdessä tanssiminen on ihanaa, tuumaa Lilja.
Kirjassa on mukavaa, että kiireiset vanhemmat ovat pois laskuista. Kun äidillä on kiirettä ja kokouksia, tilaa saavat muut ikäpolvet. Lapset ja ikäihmiset puuhaavat yhdessä.
Kirja kuuluu Kirjakirppu-sarjaan, joka on tarkoitettu lukemista harjoitteleville lapsille. Tekstit ovat lyhyitä, ne on kirjoitettu isolla ja tavutettu.
Tekstit ovat lyhyitä, ne on kirjoitettu isolla ja tavutettu.
Teksti on pienille sopivan simppeliä. Tanssimista, musiikin nostattamia tunteita, jännitystä ja uskallusta yrittää vaikeita asioita kuvaillaan osuvasti.
3–6-vuotiaille tarkoitettu kirja kiinnostaa 5-vuotiasta. Hän lukee tekstejä keskittyneesti. Kauniit tanssivaatteet kiinnostavat häntä.
Ninka Reitun kuvitus on kaunis, vauhdikas ja simppelimpi kuin monissa lastenkirjoissa. Kansikuva vie ajatukset lumiseen talveen. On virkistävää, että nyt liikutaan talvisessa vuodenajassa.
Mila Teräs on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, aikuisten romaaneja sekä oppikirjoja.
Kirja välittää myös viestin, että kukaan ei ole liian vanha tekemään asioita, joista nauttii. Joskus se vaatii vain pientä rohkaisua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





