Moni kirkkoon kuulumaton vainaja saa kirkolliset hautajaiset − linja poikkeaa Ruotsista

Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Auli Vähäkangas kertoo, että monella kirkkoon kuulumattomalla ei ole mitään kirkollista hautaan siunaamista vastaan. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  

On hyvin yleistä, että kirkkoon kuulumattomille vainajille järjestetään kirkollinen hautaan siunaaminen. Tilaisuus voidaan järjestää omaisten toiveesta, jos vainaja ei ole ennen kuolemaansa kieltänyt kirkollista siunaamista, kertoo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asiantuntija Terhi Paananen.

”Esimerkiksi Ruotsissa on tiukka linja, että kirkko ei toimita hautaan siunaamista, jos vainaja ei ole kirkon jäsen, sillä kirkosta eroaminen tulkitaan vainajan toivomuksena, että kirkollista tilaisuutta ei järjestetä. Suomessa meillä on vielä vanhaa valtionkirkkoperinnettä, että kirkko hoitaa yhteiskunnallisia asioita, ja siksi myös kirkkoon kuulumattomia siunataan haudanlepoon”, Paananen toteaa.

Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Auli Vähäkangas on haastatellut saattohoidossa olevia suomalaisia ja tietää, että monella kirkkoon kuulumattomalla ei ole mitään kirkollista hautaan siunaamista vastaan.

Vähäkangas arvioi, että muutos hautaan siunaamisessa tulee tapahtumaan Suomessa kirkollisten tapahtumien osalta viimeisenä. Kirkolliset avioliittoon vihkimiset ovat jo vähentyneet rajusti, ja entistä useampi järjestää kastetilaisuuden sijaan nimenantojuhlan.

”Viidessä vuodessa saatetaan nähdä myös hautajaiskulttuurissa iso muutos.”

Vähäkankaan mukaan tunnustuksettoman muistotilaisuuden järjestäminen on tänä päivänä Suomessa vielä melko vaikeaa ja vaatii omaisilta enemmän voimavaroja.

Tunnustuksettomiin muistotilaisuuksiin ei ole olemassa yhtä kaavaa. Myös esimerkiksi hautaustoimistojen osaaminen niiden suhteen voi olla vaihtelevaa, eikä sieltä välttämättä osata ohjata eteenpäin tunnustuksettomia tilaisuuksia järjestävien tahojen luo. Vähäkangas kertoo, että tunnustuksettomia hautausalan toimijoita on ylipäätään vähän Suomessa.

”Meillä evankelis-luterilaisen kirkon järjestelyvastuu hautajaisista on vielä aika iso, kun monissa muissa maissa hautaustoimistot hoitavat kaiken. Moni saattaa ottaa ensin luterilaiseen kirkkoon yhteyttä ja vasta sen jälkeen hautaustoimistoon”, Vähäkangas sanoo.

Olisi tärkeää, että suomalaiset puhuisivat hautajaistoiveistaan enemmän jo eläessään, jotta vainajien toiveet toteutuisivat paremmin, huomauttaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Helena Krohn. Osalle omaisista voi tulla yllätyksenä jopa se, että vainaja ei olekaan kuulunut kirkkoon.

Krohnin mukaan Suomessa on huonosti tiloja, joihin saa tuoda arkun tunnustuksetonta jäähyväistilaisuutta varten. Kaikki seurakunnat eivät välttämättä vuokraa tilojaan uskonnottomien vainajien tunnustuksettomia jäähyväistilaisuuksia varten.

Krohn kertoo, että niin sanottu suoratuhkaus on yleistynyt Suomessa. Suoratuhkauksessa vainaja tuhkataan ilman seremoniaa, jolloin mahdollinen jäähyväis- tai tuhkan sirottelutilaisuus voidaan järjestää missä tahansa tilassa. Osa omaisista haluaa sirotella tuhkat esimerkiksi kesämökilleen, mereen tai muualle luontoon. Tätäkin kuitenkin säätelee laki, ja maanomistajalta tulee pyytää lupa.

Myös hautausmailla on tuhkan sirottelualueita. Omaiset voivat vetää muistotilaisuuden itse tai tilata paikalle tunnustuksettoman puhujan.

Suurelle osalle on kuitenkin tärkeää viettää jäähyväistilaisuutta nimenomaan arkun äärellä.

”Se on se perinteinen tapa jättää jäähyväiset vainajalle. Tämän vaiheen ylittäminen vaatii suurempaa kulttuurista muutosta”, Krohn sanoo.

Kirkolliset siunaustilaisuudet noudattavat hyvin pitkälti samaa kaavaa riippumatta siitä, onko vainaja kuulunut kirkkoon vai ei, kertoo Terhi Paananen.

”Kirkollisten toimitusten käsikirjan mukaan kyseessä on aina kristillinen tilaisuus, johon kuuluu Raamatun tekstien lukeminen, virsien laulaminen sekä rukoilu.”

Helena Krohn haastatteli tunnustuksetonta kuolemaa käsittelemää väitöskirjaansa varten suomalaisia pappeja. Haastattelujen perusteella ainakin osa suomalaispapeista muokkaa omaisten toiveesta kirkkoon kuulumattomien siunaustilaisuuksia vähemmän uskonnollisiksi.

Muutokset voivat Krohnin mukaan olla esimerkiksi sellaisia, että ei käytetä sanaa Jumala, valitaan rakkaudesta kertovia Raamatun tekstejä tai pyritään välttämään perinteisiä siunaussanoja.

”Se, ollaanko tällaisiin muutoksiin laajasti tyytyväisiä uskonnottomia hautajaisia haluavien keskuudessa, on toinen asia, mutta tällainen vainajan ja omaisten toiveiden toteuttamisen pyrkimys välittyi haastattelemieni pappien puheista”, Krohn toteaa.