Siivetön hepokatti juurtui Ruotsiin ja yrittää nyt kotiutua Suomeen – tietokirjailija kertoo, mitä siitä seuraisi

Heleänvihreä väritys kätkee hyönteisen tehokkaasti, mutta vain aluskasvillisuudessa. Kuva: Stina Haaso

MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso hieraisi silmiään kerran jos toisenkin.

Kotipihalle Etelä-Suomessa oli eksynyt hyönteinen, joka näytti hepokatilta mutta ei ihan tavalliselta. Kokoa oli lähemmäs kymmenen senttiä, jalat ruskeat ja antennit tuplasti ruumista pidemmät. Lisäksi siivet puuttuivat jokseenkin kokonaan.

Epeli paljastui puistohepokatiksi.

Laji saatiin kuvattua ensi kertaa Linnanmäen huvipuistossa kesällä 2021, ja melko harvinainen se on yhä.

Suomessa on kymmenen vuoden sisällä tavattu neljä uutta hepokattia: puistohepokatin lisäksi sirppi-, kooni- ja tammihepokatti. Hyönteisiin erikoistunut ja moneen kertaan palkittu tietokirjailija Sami Karjalainen pitää selvänä, että suurin syy on ilmaston lämpeneminen.

”Sirppi- ja koonihepokatit ovat tulleet pitkäsiipisinä lentäen luultavasti Virosta.”

Hän lisää, että puistohepokatin reitti meille ei ole läheskään yhtä selvä. Se ei nimittäin osaa lentää.

Puistohepokatti tavattiin ensi kertaa Suomessa kolme vuotta sitten, ja nyt on löytänyt tiensä jo omakotitalojen pihoille.  Kuva: Stina Haaso

Puistohepokatit ovat todennäköisesti päätyneet Suomeen puutarhakasvien mukana muualta Euroopasta, jossa se on varsin tavallinen. Se on onnistunut leviämään yhä pohjoisemmaksi, ja nyt myös Etelä-Ruotsissa on vakiintunut kanta.

”On mielenkiintoista, miksi se on tullut Suomeen juuri nyt eikä vaikka 10 tai 20 vuotta sitten”, Karjalainen pohtii.

Hän toteaa, että nyt tavattujen yksilöiden lähtömaalla on merkitystä.

”Ruotsin kanta on tottunut ilmastoon. Siksi sen olisi paljon helpompi kotiutua meille kuin vaikka Espanjasta lähteneiden.”

Karjalainen pitää varmana, että puistohepokatit tulevat meille munina tai toukkina eli nymfeinä. Naaras on muninut jälkikasvun kasvien runkoon, ja jälkikasvu matkustaa muille maille rahdin mukana ”jäniksinä”.

Uudessa ympäristössä ne popsivat kasviravintoa kesän ajan ja pyrkivät lisääntymään. Aikuiset eivät talvehdi, vaan kuolevat syksyllä.

Todisteita ei ole, että tämä Euroopassa tavallinen sirkkalaji olisi onnistunut lisääntymään Suomessa. Yritystä varmasti on.

Siipien puuttuminen ja ruskeat jalat ovat puistohepokatin tuntomerkkejä.  Kuva: Stina Haaso

Uuden lajin juurtuminen ei ole läpihuutojuttu. Ne joutuvat selviämään saalistajien paineessa, ja esimerkiksi puistohepokateista suurin osa päätynee Suomessa kesän aikana lintujen suihin. Lisäksi myös munien ja toukkien on selvittävä vihollisista ja ilmastosta.

Karjalaisen ei ole erityisen huolissaan, vaikka puistohepokatti onnistuisi kotiutumaan meille.

Laji on keskittynyt kasviravintoon muttei erikoistunut oikein mihinkään. Se elää aluskasvillisuudessa eikä tee suurta numeroa itsestään.

”Ei se mikään erityinen tuholainenkaan ole, mutta toisaalta luonnossa on kaikki monimutkaista”, Karjalainen sanoo.

Emme loppujen lopuksi tiedä etukäteen, miten palikat asettuvat luonnossa uuden tulokkaan jälkeen. Siksi niihin on suhtauduttava varauksella.

Paljon enemmän hän pelkää leppäkerttuihin kuuluvan harlekiinipirkon leviämistä. Sitä on käytetty muualla maailmassa biologisessa torjunnassa, mutta peto onnistuikin leviämään luontoon. Suomessa siitä on 2010-luvusta saakka tehty yksittäisiä havaintoja.

”Harlekiini” ei kursaile ruuan kanssa, joten muukin hyönteisruoka maistuu kuin kirvat. Perinteinen ja kaikkien tuntema leppäkerttu varmasti selviää, mutta esimerkiksi osa maamme 60 muusta, paljon harvinaisemmasta leppäpirkkolajista voi olla helisemässä.