
Näin liikunnan puute kostautuu keski-iässä – suora vaikutus stressiin
Tuore tutkimus todistaa, että suositusten mukainen liikunnan harrastaminen kannattaa.Tuoreen Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan pitkäaikainen liikkumattomuus on yhteydessä suurempaan stressikuormaan keski-iässä.
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteistyönä tehty tutkimus osoittaa, että liikuntatottumuksilla aikuisuuden eri vaiheissa on merkitystä siihen, kuinka paljon elimistöön on kertynyt pitkäaikaista stressikuormaa keski-ikään mennessä.
Tutkimuksessa seurattiin yli 3 300 Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvaa henkilöä 31 vuoden iästä 46 vuoden ikään asti. Osallistujien vapaa-ajan liikuntaa tarkasteltiin suhteessa Maailman terveysjärjestö WHO:n liikuntasuosituksiin. Lisäksi mitattiin pitkäaikaisen stressin elimistölle aiheuttamaa kuormitusta.
Niillä henkilöillä, jotka eivät täyttäneet terveysliikuntasuosituksia seurantajakson aikana, oli keski-iässä suurempi stressikuorma kuin niillä, jotka liikkuivat suositusten mukaisesti. Myös liikkumisen väheneminen aikuisiällä oli yhteydessä lisääntyneeseen stressikuormaan. Kuva: Suvi EloTulosten mukaan niillä henkilöillä, jotka eivät täyttäneet terveysliikuntasuosituksia seurantajakson aikana, oli keski-iässä suurempi stressikuorma kuin niillä, jotka liikkuivat suositusten mukaisesti. Myös liikkumisen väheneminen aikuisiällä oli yhteydessä lisääntyneeseen stressikuormaan.
Sen sijaan henkilöt, jotka lisäsivät aktiivisuuden määrää aikuisuuden aikana, eivät eronneet stressikuorman osalta aktiivisesti liikkuneista.
”Tulokset viittaavat siihen, että liikunnan merkitys ei rajoitu yksittäisiin elämänvaiheisiin, vaan säännöllinen liikkuminen koko aikuisiän ajan voi suojata elimistöä pitkäaikaisen stressin haitallisilta vaikutuksilta”, väitöskirjatutkija Maija Korpisaari toteaa tiedotteessa.
Tutkimus tuo uutta näyttöä siitä, että fyysinen aktiivisuus voi olla keskeinen tekijä stressin pitkäaikaisten vaikutusten ehkäisyssä.
”Stressikuorman kannalta merkitystä on sekä nuoruuden että aikuisiän liikkumisen määrällä. Säännöllinen liikkuminen aikuisiässä näyttää auttavan elimistöä selviytymään stressistä vielä keski-iässäkin”, Korpisaari kertoo.
Tutkimukseen voi tutustua tarkemmin tästä.
”Tulokset viittaavat siihen, että liikunnan merkitys ei rajoitu yksittäisiin elämänvaiheisiin, vaan säännöllinen liikkuminen koko aikuisiän ajan voi suojata elimistöä pitkäaikaisen stressin haitallisilta vaikutuksilta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







