Tiedätkö mitä eroa on japaninhortensialla ja jalohortensialla?

Hortensian kukkia pidetään japanilaisessa kulttuurissa kiitollisuuden ja saavuttamattoman rakkauden symboleina. Kuvassa runsaskukkainen ’Vanille Fraise’. Kuva: Säde Aarlahti

Japaninhortensiat (Hydrangea paniculata), jotka tunnetaan ehkä paremmin syyshortensioina tai syreenihortensioina, ovat syksyisen puutarhan luottopensaita.

Ne heräävät kasvukauteen varsin myöhään ja piiloutuvat usein keskikesälläkin näyttävämpien lajien varjoon. Vielä heinäkuun lopulla vaikuttaa usein siltä, että hortensioiden latvuksiin olisi kasvamassa vain muutamia, kalpeita kukintoja.

Elokuun koittaessa kasvaa kukintoja yllättäen esiin lähes kaikista versonkärjistä. Kuin varkain ne paisuvat suuriksi, hattaramaisiksi palloiksi, jotka koristavat oksia sinnikkäästi, vaikka yöt jo painuvat pakkaselle ja taivaalta vihmoo vettä.

Vaaleat kukkahattarat muuttuvat syksyn edetessä yhä punertavimmiksi. Kuva: Säde Aarlahti

Sinnikkyys ja syksyinen kauneus ovat varsin lyhyessä ajassa nostaneet japaninhortensiat puutarhaharrastajien suosioon.

Kaukaa idästä kotoisin oleva laji tuotiin Eurooppaan jo 1800-luvulla, mutta se pysytteli pitkään nimekkäämpien, meillä talvenarkojen jalohortensioiden varjossa. Aina 1980-luvulle saakka japaninhortensiasta oli saatavilla vain muutama taimituotannossa oleva lajike.

Nykyisin tilanne on onneksi muuttunut, ja japaninhortensiasta on jalostettu kymmeniä eri lajikkeita. Ne eroavat toisistaan sekä kooltaan että kasvutavoiltaan. Kukkien väriskaala kattaa valkoisen, punaisen ja vihertävän eri sävyjä.

Hortensioita pidetään varjoisan kasvupaikan ja happaman kasvualustan suosijoina, mutta japaninhortensia menestyy myös melko aurinkoisilla paikoilla. Kuivaa paahdetta se ei kuitenkaan siedä. Japaninhortensia ei myöskään vaadi yhtä hapanta maata kuin kesäkukkana tunnettu jalohortensia (H. macrophylla).

Japaninhortensiasta voi kasvattaa myös näyttävän, rungollisen pikkupuun. Kuva: Säde Aarlahti

Olennainen ero lajien välillä on talvenkestävyydessä. Useimmat japaninhortensiat menestyvät hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa aina Kokkolan korkeudelle saakka.

Arimpia talvipakkaselle ovat runkomaisiksi kasvatetut hortensiapuut, joiden suojaksi on syytä talvella kietoa ilmava pakkashuopa tai moneen kerrokseen laskostettu harso.

Japaninhortensia menestyy vähäisellä hoidolla. Jos kukinnoista toivoo kookkaampia, voi versoja keväällä leikata. Se ei kuitenkaan ole pakollista. Kuva: Säde Aarlahti

Juhlavaan kukintaansa nähden japaninhortensia menestyy varsin vähällä hoidolla. Jos kukinnasta halutaan mahdollisimman muhkeaa, voidaan oksia keväällä toki leikata melko reippaastikin. Tällöin jokaiseen oksanhaaraan jätetään jäljelle 1–3 silmunväliä. Ilman leikkausta pensaan oksat kasvavat ohuemmiksi ja kukkien koko jää pienemmäksi. Lukumäärältään kukintoja syntyy kuitenkin enemmän.

Syyshortensia-nimi koskee virallisesti vain mustilanhortensiaa, joka on sopeutunut erityisen hyvin suomalaisiin oloihin. Kuvassa korkea mustilanhortensia matalamman lajikkeen takana. Kuva: Säde Aarlahti

Kookkaita kukkia kannattaa syksyn kuluessa kerätä myös maljakkoon. Ne pysyvät kauniina yleensä reilun viikon, kunhan maljakon vesi vaihdetaan uuteen parin päivän välein ja hortensioihin leikataan samalla uudet imupinnat.

Kukat voi myös kuivattaa talven ikikukiksi laittamalla maljakkoon aluksi vain hieman vettä ja antamalla kukkien sen jälkeen kuivua aloilleen.