Anssi Kelasta Arttu Wiskariin – artistit kaipaavat lauluissaan henkiseen kotiinsa
Laulut kuljettavat kaupungin sykkeestä maaseudun maisemiin ja takaisin, mutta missä ihminen lopulta tuntee olevansa kotona?
Anssi Kela laulaa muutosta Nummelaan ja elämästä siellä. Kuva: Tommi Anttonen / LehtikuvaIskelmän ja suomirockin sanoituksissa suomalainen elää usein kahden maiseman välissä. Yhdessä laulussa pakataan muuttokuorma kohti maaseudun rauhaa, toisessa taas tähyillään pääkaupungin valoihin.
Harva teema toistuu kotimaisessa musiikissa yhtä sitkeästi kuin kysymys siitä, missä ihminen lopulta tuntee olevansa kotona.
Anssi Kelan omakohtainen läpimurtokappale Nummela (2001) samannimiseltä esikoisalbumilta kertoo perheestä, joka muuttaa Helsingistä Vihdin Nummelaan.
Hän kertoi vetäytyneensä pariksi vuodeksi maalle kylvöhommiin rauhoittumaan.
Helsingin Kalliosta ponnistavan Kova Ajon kappale Takaisin maalle (2016) syntyi laulaja Masan omista kokemuksista vaikean elämänvaiheen jälkeen. Hän kertoi tuolloin Rumba-lehdessä vetäytyneensä pariksi vuodeksi maalle kylvöhommiin rauhoittumaan.
Miljoonasateen Heikki Salon kirjoittama lastenlaulu Kaupunkilaishiiri (2015) taas kuvaa hiiren hämmästystä maallemuutosta. Kaupungissa ruoka ostettiin kaupasta, mutta maaseudulla perunat nostetaan maasta ja maito tulee navetasta.
Suositun nuoren polven iskelmäyhtyeen Komioiden Minähän vien (2024) puolestaan lupaa viedä pois kaupungin kiireestä sinne, missä on tilaa hengittää.
Mikko Alatalon ja Juice Leskisen Mä lähden maalle (2004) muistuttaa kuitenkin huumorilla, että maalaisromantiikkaan mahtuu myös ristiriitoja: maalle kyllä lähdetään, kunhan tarvittaessa pääsee takaisin kaupunkiin.
Lauluissa tunnistetaan myös maallemuuton varjopuolet. Arttu Wiskarin Sirpa (2014) kertoo kaupunkilaispariskunnasta, jonka unelma vanhasta maalaistalosta törmää remontteihin, rahahuoliin ja työn puutteeseen. Maisema vaihtuu, mutta elämä ei välttämättä helpotu.
Toiseen suuntaan kulkevat laulut kertovat lähdöstä kaupungin sykkeeseen. Carolan ja Lasse Mårtensonin Mä lähden Stadiin (1967) on täynnä nuoruuden intoa ja uskoa siihen, että Helsingissä odottavat suuremmat mahdollisuudet.
Eino Grönin Mä vielä palaan Helsinkiin (1990) katsoo pääkaupunkia nostalgian läpi. Tarja Ylitalon Sä muutit Helsinkiin (1984) taas kysyy haikeasti, löytyikö muuttajalle onni vai katosiko se betonin keskelle.
Kotimaisen laululyriikan tärkeimpiä oivalluksia lieneekin, ettei koti löydy pelkästään pellon laidalta tai asfaltilta.
Suomalaista rocklyriikkaa tutkinut Susanna Laamanen kirjoittaa Jyväskylän yliopiston vuonna 2017 julkaistussa artikkelissaan, että J. Karjalaisen Mä jäin kiinni asfalttiin (1999) kertoo jo uudenlaisesta sukupolvesta, joka sopeutui isoon kaupunkiin maaseudun juurista huolimatta.
Pelle Miljoona pohtikin vuonna 2017 Soundin haastattelussa, kuinka Helsinki näyttäytyi 1970-luvun nuorille harmaana ja kolkkona, mutta silti siinä oli jotakin vastustamattoman kiehtovaa.
Kotimaisen laululyriikan tärkeimpiä oivalluksia lieneekin, ettei koti löydy pelkästään pellon laidalta tai asfaltilta, vaan niiden välimaastosta.
Näkemystä tukee vuoden 2021 EVA:n Arvo- ja asennetutkimus, jonka mukaan liki kolmannes suomalaisista kokee olevansa yhtä paljon kaupunkilainen kuin maalainen.
RIKU-MATTI AKKANEN
Kirjoittaja on toimittaja, jota kiinnostavat talous ja populaarikulttuuri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
