Vielä on muutama päivä aikaa poistaa haitallisia angervoja − näin tunnistat ja torjut ne

Viitapihlaja-angervo muodostaa laajoja kasvustoja ja leviää helposti. Kuva: Vieraslajit.fi, Jouko Rikkinen / CC-BY-NC-4.0

Viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo ovat olleet suosittuja lajeja pihojen pensasaidoissa ja kaupunkien puistoalueilla.

Ne on kuitenkin luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi vuonna 2023, koska ne muodostavat laajoja ja tiiviitä kasvustoja ympäristöön levitessään. Samalla ne vievät tilaa Suomen alkuperäiseltä lajistolta.

Lajeille annettiin kahden vuoden siirtymäaika, joka päättyy tänä kesänä 15.8.2025. Sen jälkeen niiden maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kiellettyä, Etelä-Savon ely-keskus muistuttaa.

Viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo ovat laajoja kasvustoja muodostavia pensaita. Ne ovat työläitä torjuttavia, sillä ne kestävät hyvin leikkaamista ja niillä on laaja juurakko.

Viitapihlaja-angervo tai pihlaja-angervo kasvaa yhdestä kahteen metriä korkeana pystykasvuisena pensaana. Nimensä mukaisesti sen lehdet muistuttavat pihlajan lehtiä, mutta ovat sirolehdykkäisempiä.

Viitapihlaja-angervo kukkii heinä-elokuussa. Kukinnot ovat runsaat, valkeat ja pystyt huiskilot.

Viitapihlaja-angervo kasvaa luontaisesti Itä-Aasiassa ja Siperiassa. Pohjoisen alkuperänsä vuoksi se kestää hyvin kylmää ja menestyy vaatimattomillakin kasvupaikoilla.

Viitapihlaja-angervo kannattaa leikata alas kolmesta neljään kertaa kasvukauden aikana useamman vuoden ajan tai kaivaa sen juurakko ylös ja sen jälkeen peittää pressulla tai muulla katteella.

Valkopajuangervon kukka. Kuva: Jouko Rikkinen

Valkopajuangervo on pystyhaarainen ja tuuhea, noin 1,5 metriä korkeaksi kasvava pensas. Lehdet muistuttavat pajun lehtiä: ne ovat kapeat, pitkulaiset ja kevyesti sahalaitaiset.

Valkopajuangervo kukkii heinä-elokuussa valkeilla, kartion mallisilla ja hoikilla huiskilokukinnoilla.

Pajuangervot ovat peräisin Pohjois-Amerikasta. Ne ovat vanhimpia Suomessa kasvatettuja ulkomaisia koristekasveja ja niitä on viljelty jo 1700-luvulla. Valkopajuangervo kestää hyvin talvea ja menestyy myös pohjoisimmassa Suomessa.

Suomessa valkopajuangervo ei ole vielä levinnyt laajalle luontoon, mutta on valloittanut Etelä-Suomessa luonnonsuojelualueita. Valkopajuangervo kestää tulvivillakin kasvupaikoilla, mikä mahdollistaa sen leviämisen harvinaistuville kasvupaikoille, kuten tulvaniityille ja luhdille.

Valkopajuangervon torjuntaan sopii mekaaninen torjunta leikkaamalla ja ne voi myös poistaa juurineen. Torjunnan jälkeinen seuranta on tärkeää, sillä molemmat lajit leviävät juurakon palasista.

Torjunnassa on myös tärkeä huomioida, että lajeja ei levitä tahattomasti niiden juurenpalojen tai maa-aineksen mukana. Pitkäjänteisen työn seurauksena kasvustojen elinvoima heikkenee ja niiden juurakko näivettyy, jolloin kasvustot saadaan torjuttua.