Historiallinen muutos: Suomi urheilee olympialaisissa ensimmäisen kerran 62 vuoteen ilman kisapappia

Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on Suomen suurimpia mitalitoivoja Milano-Cortinan talviolympialaisissa.  Kuva: Martin Herbst / Lehtikuva

Entinen pikaluistelija Janne Hänninen aloitti elokuussa Suomen Olympiakomitean huippu-urheilujohtajana. Kun Milano-Cortinan talvikisoihin on muutama viikko, sinivalkoisin silmin tilanne näyttää aika lupaavalta.

”Suhteellisen laajalla rintamalla tulee hyvää tulosta. Ampumahiihto on ottanut selkeän stepin ylöspäin. Alppihiihdossa Elian Lehto ja varsinkin Eduard Hallberg ovat nostaneet tasoaan”, Hänninen luettelee.

Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisista Suomi sai kahdeksan mitalia. Ne tulivat maastohiihdosta ja jääkiekosta.

Nyt Suomella on mahdollisuuksia mitaleille jääkiekossa, maastohiihdossa, ampumahiihdossa, alppihiihdossa, yhdistetyssä ja freeskissä. Hänninen näkee mitalipotentiaalia myös lumilautailussa ja kumparelaskussa.

Suomen menestymistä helpottaa se, että olympialaisiin pääsee vain yksittäisiä venäläisiä neutraaleina urheilijoina.

”Isona urheilumaana Venäjä veisi aina ison siivun mitalitilastosta. Itsenäiset olympiaurheilijat saattavat jonkun mitalin saada, mutta murto-osan siitä, jos Venäjä olisi täysillä mukana.”

Suomen joukkueen koko on noin sata urheilijaa, mikä on samaa luokkaa kuin 2000-luvulla keskimäärin.

”Osa lajeista jää harmittavasti ilman paikkoja, kuten curling ja pikaluistelu.”

Ilkka Herola voi olla olympialaisissa pistesijoilla, mutta mitali edellyttäisi huippuonnistumista. Kuva: Pentti Vänskä

Urheilijat asuvat seitsemässä kisakylässä, eikä niihin ole asiaa muilla kuin joukkueen jäsenillä. Täten ehkäistään sairastumista infektioihin.

”Valtiojohtoa presidentistä pääministeriin tulee käymään kisakylissä, mutta informoimme urheilijoita hyvissä ajoin, jos he haluavat olla vierailuiden aikana omassa huoneessaan”, Hänninen sanoo.

Pariisin kesäolympialaisissa 2024 Suomeen joukkueen majoitustiloissa vieraili päivittäin poliitikkoja, virkamiehiä ja yhteistyökumppaneita. Olympiaurheilijat antoivat kisojen jälkeen palautetta, että johtoa kiinnosti enemmän vieraiden kestitseminen kuin urheilijoiden tukena oleminen.

”Itse en ollut vielä silloin töissä Olympiakomiteassa. Urheilijoiden antama negatiivinen palaute on yksi syy, miksi kisakylä rauhoitetaan. Vähintään yhtä tärkeää on terveysturvallisuus”, Hänninen sanoo.

Joukkue matkustaa Milano-Cortinan olympiakisoihin ensimmäistä kertaa 62 vuoteen ilman kisapappia.

Pariisin olympialaisten jälkeen joukkueen avainhenkilöistä korkeimman arvosanan urheilijoilta sai kokenut kisapappi Leena Huovinen.

Janne Hännisen mukaan psyykkisten asioiden hoitaminen on kunnossa, sillä kisajoukkueessa on psykologi ja psyykkinen valmentaja. Hän ei pidä mahdottomana sitä, että jatkossa olympiajoukkueeseen palkattaisiin taas kisapappi.

”Totta kai jos urheilijat haluavat, niin miksipä ei. Kisajoukkueessa ei ole ketään muita henkilöitä kuin niitä, joita urheilijat ja valmennus tarvitsevat.”

Omalla urheilu-urallaan Janne Hänninen osallistui kolmiin olympialaisiin. Parhaimmillaan hän oli 1 000 metrillä kymmenes suomenennätyksellä Salt Lake Cityssä 2002.

Vancouverin olympialaisissa 2010 Hänninen toimi luistelujoukkueen valmentajana. Hän näki läheltä, kuinka nykyinen urheiluministeri Mika Poutala (kd.) oli kiinni olympiakullassa. Pieni horjahdus pudotti Poutalan viidenneksi.

Hännisen mukaan olympialaiset on urheilijalle erilaiset kisat kuin lajikohtaiset MM-kilpailut. Hän uskoo pystyvänsä auttamaan joukkueen jäseniä kokemusasiantuntijana.

”Kun menin ekoihin olympialaisiini Naganoon 1998, hoin päässäni, että tässä ei ole mitään erilaista. Kisojen erityislaatu pitää myöntää, mutta silti pyritään toimimaan normaalilla tavalla.”