Fanfaari elämälle on niin hieno elokuva, että se on myös fanfaari katsojalle
Ranskalaisessa elokuvassa yhdistyvät terveys, veljeys ja epätasa-arvo.
Veljekset Pierre Lottin ja Benjamin Lavernhe. Kuva: Eija MansikkamäkiHarvoin tulen elokuvasalista yhtä hiljaisena ja samalla pidättyvää riemua täynnä. Nyt tuli täysosuma!
Fanfaari elämälle on ylistys elämälle, kuten nimikin kertoo. Helppoa ei elämä ole, sen tietää päähenkilö, kuuluisa kapellimestari Thibaut. Työ ja tahtipuikko vievät häntä ympäri maailmaa, mutta elokuva alkaa läväyttämällä sekä hänen että katsojan eteen sairautta ja perhesalaisuutta. Sairaus tarvitsee hoitoa, ja kun avuksi tarvitaan sukulainen, ilmenee, että mies onkin ollut adoptiolapsi.
Biologinen veli löytyy, ja vaikka ilmenee, että elämään kuuluu musiikki, elämänpiirit ovat kovin erilaiset. Alkuvihan jälkeen musiikki yllättäen yhdistää veljekset ja vähän laajemmankin joukon.
Hienojen konserttisalien vastakohtana nähdään tavallista taantuvan kylän arkea ja aitoa ranskalaista lakkoilua, mutta ennen kaikkea hienoa roolityötä ja musiikkia.
Tätä elokuvaa on vaikea kuvitella yhtä vaikuttavaksi kotitelevisiosta kuin valkokankaalla, niin suuri rooli Michel Petrossianin musiikilla ja vaikkapa Ravelin Bolerolla siinä on.
Benjamin Lavernhe on loistava orkesterinjohtajana ja päivätyönään perunamuusia lautasille lappava veli Jimmy (Pierre Lottin) varsin uskottava pasunisti-amatöörinä. Etenkin loppukohtaus riutuvan tähden ja musiikillisiin mittoihinsa kasvaneen velipuolen välillä on koskettava.
Emmanuel Courcolin ohjaustyö on pienieleistä, mutta vaikuttavaa. Hänen edellinen ohjauksena Un triomphe palkittiin parhaana eurooppalaisena komediana.
Myös Fanfaari elämälle tyypitellään komediaksi, mutta ennemminkin se on hyvän mielen draama. Se ei ilmeisesti perustu tositapahtumiin.
Fanfaari elämälle elokuvateattereissa 28.2.2025.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
