Suomen ja Ruotsin rannikot voivat kohdata, jos maa kohoaa vielä tietyn metrimäärän

Raippaluodon silta Mustasaaressa Pohjanmaalla on Suomen pisin silta, ja sitä pitkin voi ajella esimerkiksi ihailemaan Merenkurkun saaristoa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Hallitsijoilla on ollut kautta historian haluna laajentaa maitaan ja mantujaan. Oma valtakunta saattaa kuitenkin laajentua ilman, että toisesta valtiosta tarvitsee nyysiä neliömetriäkään.

Suomi saa jatkuvasti lisää pinta-alaa tekemättä aluevalloituksia. Voimakkaimmin tämä ilmiö näkyy Merenkurkun alueella, jossa maa kohoaa merestä melkein senttimetrin verran vuodessa. Vielä Kaakkois-Suomessakin maannousu on kolmen millimetrin luokkaa vuodessa.

Maannousu on muisto viime jäätiköitymiskaudesta. Kun jopa parin kilometrin paksuinen jäämassa vetäytyi Fennoskandian päältä runsaat 10 000 vuotta sitten, maankuori oli painunut jään painosta puoli kilometriä.

Maankuori siis ikään kuin oikaisee selkäänsä edelleen, ja tämän vuoksi merestä kohoaa lisää kuivaa maata.

Koska jää oli Suomen alueella paksuimmillaan Pohjanlahden rannikolla, siellä maa kohoaa nopeimmin ja pisimpään. Jos ilmastonmuutoksen aiheuttamaa merenpinnan kohoamista ei oteta huomioon, Merenkurkun seudulla maa saattaa kohota vielä sata metriä ja tavoittaa lopulta Ruotsin rannikon, jossa maa niinikään kohoaa.

Jo ennen nykyaikaisia mittalaitteita maannousu oli mahdollista havaita ihan omin silmin: saari saattoi yhden ihmiselämän aikana muuttua niemeksi, ja rannikon satamat jäivät vähitellen kuivalle maalle.

Kohoava maa on päässyt myös Unescon maailmanperintölistalle Suomen ainoana luonnonperintökohteena. Merenkurkun saaristo ja vastarannalla sijaitseva Ruotsin Korkearannikko ovat kuuluneet listalle yhdessä vuodesta 2006.