Peräkammarinpojat ja vanhatpiiat eivät kohtaa – kapiot jäävät arkkuun

Lapsuudenkotiinsa jämähtäneestä aikuisesta miehestä käytettiin viime vuosituhannella halventavaa nimitystä “peräkammarinpoika”. Sellainen ei itsenäistynyt vaan taantui takaisin lähtökuoppiinsa. Yhteiskunta ei peräkammarinpoikia auttanut.

Myös naisia jäi vaille toivottua suvun jatkamista. Vanhassa maailmassa naimattomat naiset päätyivät piikomaan. Vanhapiika-nimitys juontuu yksin jääneistä uranaisista, joiden kapiot jäivät arkkuun. Myöhemmin houkuttivat tehtaat, sitten virat.

Peräkammarinpoikia elää edelleen. Kun koulutus ja tarjolla olevat mahdollisuudet eivät kohtaa, jäädään kellumaan olevaan. Omassa kuplassa eristyneisyyttä haastaa vain internet, tuo maailmanhistorian lohduttomin kyläteiden verkosto. Sitä pitkin pääsee kaikkialle, mutta ei oikeasti minnekään.

Oikeassa elämässä sentään voisi opetella sosiaalisia taitoja ja löytää ehkä sopivan kumppaninkin. Sosiaalinen media ei korvaa kohtaamista, jossa keitetään kahvit ja rupatellaan mukavia.

Rakkauden kohtaanto-ongelma on todellinen. Kyvykkäät ja työssä käyvätkin jäävät usein ilman parinmuodostusta.

Naimaikäisten eriytyminen on todellisuutta. Syntyvyys sakkaa.

Naisia ei käy syyttäminen. Heille maailma on muotoutunut sellaiseksi, jossa tie johtaa yliopistokaupunkiin miehiä useammin. Tilastot tallovat romantiikan. Pareja ei synny, kun eläminen eriytyy.

Miksi miehet jäävät? Miksei kannustettu opiskelemaan? Ehkä kotona uskottiin pientilan tai perheyrityksen tulevaisuuteen? Mopon rassaaminen oli luontevaa ja naapurissa rakenteilla peltoauto, josta ilo irti.

Peruskoulu on tyttöjen koulu. Sieltä ponnistetaan lukioon, yliopistoihin ja lopulta opettajiksi, jotka opettavat seuraavia tyttöjä menestymään samassa järjestelmässä. Ilman tukea pojat säheltävät itsensä usein opintien sivupoluille. Osa pärjää aina hyvin ja päätyy johtotehtäviin. Osa syrjäytyy kokonaan.

Sukupuolten vääristymä on murskaava, ja sen tulokset näkyvät sekä yksilötasolla että tilastoissa.

Yritystä kyllä riittää. Treffisovelluksen profiilikuvassa sporttisiin aurinkolaseihin sonnustautunut järvisuomalainen rambo kannattelee kookasta kalansaalista. Tämä hihityttää akateemista prinsessaa, jonka kirpparilta hankittu look tavoittelee yksilöllisyyttä mutta onkin uusmaolainen univormu.

Luonnonmukaisen elämänmuodon on korvannut aktivismi ja todellisuudesta vieraantuneet cityvihreät aatteet. Evoluutiolle uskollinen biologinen kello yrittää herättää ja pitää ääntä, mutta hento tikitys peittyy raitiovaunun kirskunnan alle.

Syrjäkylässä entisestä välkystä pojasta näivettyy lopulta erakko, joka ei halunnut lähteä eikä osannut jäädäkään. Hilseinen ja ummehtunut peräkammari on seitsikosta pudonneen veljeksen homeinen vankila.

Seinällä pölyttyy hirvenpää, jonka sarvissa roikkuu kulahtanut goretex-liivi. Se on suomalaisen miehen vaakuna: vähän ruma, vähän liikuttava ja liian totta ollakseen pelkkä vitsi.

Perheettömien nuoruus vaihtuu loputtomaan keski-ikään.