MT 100 vuotta sitten: Jäät alkavat uhkaavasti heikentyä – jotkut päästävät lehmiä ulos rehun puutteen vuoksi

Ilmastonmuutos näkyy vahvasti, kun lukee vanhoja lehtiä. 100 vuotta sitten talvi oli vasta hellittämässä Suomessa toukokuun puolessa välissä. Kuva: Petteri Kivimäki

Laivaliikenteen alkaminen.

Viime päivien sateiden ja lämpimien säiden johdosta ovat järvien jäät alkaneet nopeasti heikontua. Salmikohdat ovat useissa paikoin jo sulina.

Voimakkaat hinaajalaivat ovat niin Päijänteen pohjois- kuin eteläpäässäkin murtaneet jäitä rikki. Keskiviikkona lähti Kymin Lauttausyhdistyksen murtaja Päijänne avaamaan väylää Säynätsaloon, mikä sille iltaan mennessä onnistuikin.

Vesijärvellä avasi viime tiistaina väylän Vehkasaaresta satamaan valtion hinaaja Voima. Matkustajaliikenne alkanee lähiaikoina, sillä Jyväskylän–Päijänteen laiva Oy:n laivat ovat jo lähtökunnossa.

Lehmiä laitumella Pulkkilassa.

Pulkkilasta ilmoitetaan, että siellä parina päivänä jo on ollut muutamilla pientilallisilla lehmiä laitumella.

Rehun ja rahan puute on pakoittanut lehmien omistajia turvautumaan tähän hätäkeinoon, jonka avulla koetetaan eläimet pelastaa hengissä kesään.

Mainittakoon, että metsissä vielä Pohjois-Suomessa yleensä näkee lumikinoksia, joten lehmille ei laitumella vielä ole muuta ruokaa kuin kanervia ja varpuja.

Voitto-väkirehun mainostettiin lisäävän maidontuotantoa. Kuva: Kansallisarkisto

Presidentti Jahnis Tshakste.

Latvijan tasavallan presidentin tänään alkava vierailu valtakuntamme päämiehen luona on luonteeltaan virallinen ja sellaisena merkille pantava tapahtuma, joka viittaa näiden molempien maiden ja kansojen välisten ystävyyssiteiden julkisen tunnustamisen sekä rehellisen pyrkimisen yhä suurempaan vuorovaikutukseen, yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön niin valtiollisen kuin taloudellisen ja sivistyksellisen toiminnan aloilla.

Molempien maiden, sekä Latvijan että Suomen, historialliset kohtalot ovat suurin piirtein katsoen olleet saman tapaiset. Kummallakin on ollut kestettävänään pitkä ja raskas vieraan vallan ies, joka yhdessä maahanasettuneen muukalaisen ylimysvallan sortotoimenpiteen kanssa, oli tyrehdyttänyt ja kahlehtinut näiden kansojen kaikinpuolista kehitystä.

Eroa tässä on ollut vain sikäli, että idän raakalaisvalta Latvijassa on ollut paljon ankarampi ja ylimysten sorto monin verroin ankeampi kuin meillä. Ja vihdoin: Maailmansodan kaaoksesta ja samasta onnellisesta kohtalosta kohosi Latvijan ja Suomen valtiollinen itsenäisyys.

Tästä kohtaloiden yhteisyydestä uskomme me nousseen sen ystävyyden, josta nyt voidaan liioittelematta sanoa, että Suomella tuskin on veljeskansamme Eestin rinnalla toista niin todellista ystävää kuin se kansa, jonka ensimmäinen mies nyt vieraaksemme saapuu.

Mutta Latvijan ja Suomen vastaisetkin kohtalot punoutuvat kieltämättä toisiinsa. Onhan Suomella ja kaikilla valtioilla edelleen yhtenäisenä rajanaapurina Idän valtakunta, joka vuosisatoja on länttä kohden katseensa suunnannut ja tänne päin valtaansa laajentamaan pyrkinyt ja joka varmasti tulevaisuudessakaan ei tule entisistä pyrkimyksistään luopumaan.

Kun tämä on kiistämätön totuus, on myös selviö, että Suomen ja Baltian maiden yhteistyö ei saa jäädä pelkkien hurskaiden toivomusten tai ystävällisten kohteliaisuuksien varaan, vaan että sen täytyy ennen pitkää kiteytyä elämän todellisuuden, realipolitiikan vaatimusten muotoon. [...]