J.S. Meresmaa: Varjokahle. Kuvittanut Elina Äijälä. 172 sivua. Karisto 2026. Kuva: Karisto
Kaupungista maalle päätynyt Aapo, 13, pelkää pimeää ja kaipaa vaariaan
Lumola-sarjan päätösosa on laadukasta varhaisnuorten fantasiakirjallisuutta.
Varjokahle solmii J.S. Meresmaan (vas.) ja kuvittaja Elina Äijälän Lumola-sarjan langanpäät. Kuva: Sabrina Bqain, Marda Paakkunainen, Karisto, koonnut: Aatu Jaakkola14.5.202623:00
Tamperelaisen J. S. Meresmaan Varjokahle on Lumola-sarjan päätösosa. Ennen Varjokahletta kannattaa lukea sarjan aikaisemmat osat Pimeänkynsi ja Sysivesi, sillä muuten ei oikein pysy kärryillä.
Lumola-sarjan idea on ovela. Se on kauhua lähentelevää varhaisnuorten fantasiakirjallisuutta, jonka perusta on nykypäivän nuortenkirjateemoissa.
On vanhempien avioero, muutto uudelle paikkakunnalle, surua isovanhemman menettämisestä, erilaisuuden kokemusta ja muita alkavaan murrosikään kuuluvia huolia ja pelkoja.
Päähenkilö, frisbeegolfia harrastava 13-vuotias Aapo, kärsii varsinkin pimeänpelosta. Luonnollisesti häntä sitten koetellaan pimeillä paikoilla oikein olan takaa.
Sarjan ensimmäisessä osassa kaupunkilaispoika päätyi maalle Piillon kunnan Mustakolun kylään, jonka kartanossa toimii salaperäinen hirviöhoitola.
Vain valittu joukko ihmisistä näkee hirviöt, ja muut joutuvat vain uskomaan niiden olemassaoloon. Ja vaikka osa hirviöistä on enemmän tai vähemmän vaarallisia, niitä pitää myös suojella, jotteivät ne kuole sukupuuttoon.
Henkilögalleria on mainio, varsinkin sen nuoriso-osasto.
Kustantaja suosittelee sarjaa 9–12-vuotiaille, mutta nuorimmille se lienee aika jännä. Toisaalta potterit loppuun asti lukenut tai katsonut on varautunut myös pelottaviin käänteisiin.
Lukemista helpottaa Elina Äijälän mustavalkoinen, paikoin sarjakuvatyylinen kuvitus, joka esittelee myös sarjan henkilöt ja tapahtumapaikat. Erityiskiitos kartoista!
Henkilögalleria on mainio, varsinkin sen nuoriso-osasto.
Kun Aapo lähtee isältään salaa Kainuuseen vaarivainaan erämökille, arvoitusten selvittämisessä häntä avustavat ”mä vannon” -ilmauksia viljelevä Ibrahim, muunsukupuoliseksi tulkittava Usva ja fiksu kirjatoukka Molla.
Autoa ajaa hirviöhoitolan puhumaton, taisteluissa karaistunut monitoimimies Renzo.
Pelottavan hauskoja ovat myös kirjassa kuvatut hirviöt, esimerkiksi punkmusiikkia vihaava luurankolintu Krookus.
Loppu on vapauttava. Yksinäisyydestä kärsinyt Aapo huomaa, että hänellä on ystäviä, joihin voi luottaa. ”Ehkä lopulta se oli ihmeellisintä kaikessa”, Aapo ymmärtää seikkailujensa päätteeksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
