Maalaislääkäri saa palkaksi myös jäniksiä ja leipää
Elämässä tarvitaan pöljää rohkeutta, sanoo televisiosta tuttu lääkäri Risto Laitila.
Risto Laitila tuli Suomen kansalle tutuksi Ylen Akuutti-ohjelman omalääkärinä. Nyt ohjelman teko on hänen osaltaan loppunut. Kuva: Jouni HirnPihtiputaan Kärväskylällä asuva lääkäri Risto Laitila sanoo, että maaseudulla eletään tarinoista.
”Yksi ihminen on tarina, mutta sata on jo tilasto. Maalla on enemmän tarinoita kuin tilastoja”, Laitila pohtii.
Pihtiputaalla on havaittavissa vielä perinteistä maaseutumeininkiä: lääkärille tuodaan toisinaan tuliaisina muun muassa jäniksiä, hirvenlihaa ja tuoretta leipää.
”Metsästysaikaan saatan tulla töistä kotiin jäniksen kanssa ja alan tehdä paistia. Tuollaista tuskin tapahtuu kovin usein kaupungissa”, Laitila sanoo.
Hän toimi Pihtiputaan kunnanlääkärinä kymmenen vuotta, kunnes siirtyi yrittäjäksi. Aluksi ajanvaraussoittoja tuli harvakseltaan, mutta pian sana syrjäkylillä kiertävästä leppoisasta lääkäristä alkoi kiiriä.
”Viran jättäminen oli monen mielestä rohkea päätös. Olin nuori perheenisä, jolla oli kolme lasta. Mielestäni elämässä tarvitaan pöljää rohkeutta. Omien haaveiden toteuttamista ei kannata odottaa loputtomiin.”
Lääkäriksi Laitila valmistui vuonna 1986. Ammatinvalinta kävi luontevasti matematiikasta ja biologiasta kiinnostuneelle nuorukaiselle.
Oulun Tuirassa syntynyt mies työskenteli opiskelujen loppuvaiheessa Pelkosenniemellä, Savukoskella ja Pudasjärvellä terveyskeskuksissa.
”Lääkäreillä ei ole anonymiteetin ylellisyyttä. Pienellä paikkakunnalla lääkäri menettää sen parissa päivässä. Se lyö kasvoille kuin märkä rätti.”
Laajemminkin tunnetuksi Laitila tuli Ylen Akuutti-ohjelman omalääkärinä. Hän vastasi siinä katsojien terveyskysymyksiin, ja katsojia oli parhaimmillaan 800 000 viikossa.
Nyt Akuutti on Laitilalle jo historiaa. Viimeiset jaksot nauhoitettiin viime keväällä. Uusia tv-hommia ei ole näkyvissä.
12 vuotta kestänyt pesti päättyi, kun Yle siirsi ohjelman teon Oulusta Helsinkiin. Laitila olisi saanut jatkaa, mutta Helsingin-matkoihin olisi mennyt kaksi vastaanottopäivää.
Laitilaa surettaa tapa, jolla toimituksen siirto ja irtisanomiset toteutettiin.
”Kunnioituksen puute Ylen taholta jätti hirveän pahan maun. Meille ohjelman pitkäaikaisille tekijöille ei annettu edes tilaisuutta jättää hyvästejä katsojille. Helsingistä käsin sanottiin, että Akuutti on Ylen omaisuutta, ja ne saa tehdä sille mitä haluaa.”
Vapaa-aikanaan Laitila käy ahkerasti järvellä. Kalastus on hänelle suurempi asia kuin vain harrastus.
”Puhun mieluummin kalevalaisesta tekemisestä ja perinteen jatkamisesta. Ajattelen niin, että haen järvestä ruokakalat ja olen samalla yhtä luonnon kanssa”, hän kuvailee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
