Maija Tenojoki uskoo, että kansanopistoilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa myös tulevaisuudessa. ”Tarvitaan tahoja, jotka täyttävät välit ja joustavat, kun viralliset koneistot muuttuvat hitaasti.”
”Ajatusta sillasta pidettiin ihan mahdottomana, kun ehdotin sitä ensimmäisen kerran”
Itä-Karjalan Kansanopistoa johtava opetusneuvos Maija Tenojoki jatkaa kutsumustyössään viidettä vuosikymmentä.
Etelä-Pohjanmaalla syntynyt ja kasvanut Maija Tenojoki on viihtynyt Saimaan saaressa Punkaharjulla jo lähes 50 vuotta. Hänen aikaansaamaansa on silta, joka liittää saaren mantereeseen. ”Enemmän koen silti rakentaneeni henkisiä siltoja ihmisten välille.” Kuva: Saara LaviNuori opettajatar Maija Panula (nyk. Tenojoki) haaveili valtiotieteitä opiskellessaan diplomaatin urasta ulkomailla. Sekin olisi hänelle varmasti sopinut, mutta sattumien kautta Vaasassa syntynyt pohjalaisneito päätyi pian valmistumisen jälkeen eteläsavolaiseen Saimaan saareen johtamaan kansanopistoa.
Vuosi oli 1972 ja opistolla työskenteli tuolloin myös Leo Makkonen, joka nykyisin tunnetaan paremmin arkkipiispa Leona. Kumpikin jatkaa kutsumustyötään edelleen.
Vähällä oli, ettei Tenojoki päätynyt aivan muualle. Ensimmäisten kolmen työviikon jälkeen hän pakkasi tavaransa keltaiseen pikku-Fiatiin ja palasi länsirannikolle. Hän tuli ylitarkastajan pyynnöstä kuitenkin takaisin ja jäi vuosikymmeniksi.
”Olen aina pitänyt siitä, että työssä on haastetta. Tässä sitä riitti. Tästä tuli minulle kutsumus”, Tenojoki kertoo vanhan hirsisen päärakennuksen viehättävässä juhlasalissa lähes 50 vuotta myöhemmin.
Rajantakaiseen Karjalaan jääneellä Impilahdella vuonna 1906 perustettu opisto oli ajautunut 1960-luvulla vaikeuksiin.
”Laskuja ja maksamattomia palkkoja oli pitkältä ajalta, ja osa alueesta myynnissä. Tarvittiin todella peräänantamatonta otetta. Käytännön työllä ja talkoohengellä saa paljon aikaan, kun tahtoa riittää.”
Muutamassa viikossa uusi rehtori sai kuin saikin oppilaat haalituksi ja pikkuhiljaa talousvaikeudet selätettyä. Kun opistoa suunniteltiin yhdistettäväksi pohjoissavolaiseen kansanopistoon, Tenojoki pohti ennakkoon, mitä hän neuvottelijoille sanoisi, jotta keskustelu yhdistymisestä päättyisi.
”Sanoin, että opistoa ette saa, mutta minusta voidaan keskustella. Ei ole Kuopion miehiä sen jälkeen näkynyt.”
Tenojoki kokee opiston johtamisen palvelukseksi isänmaalle. ”Tässä on ollut talvisodan henkeä. Vaikka opiston rakennukset itärajan takana menivät, hengen perintö elää.”
Peräänantamattomalla asenteellaan Tenojoki järjesti myös sillan Vaahersalon saareen, jossa opisto sijaitsee. Sillat olivat hänelle tuttuja, sillä hänen isänsä oli rakennuttanut ja siskonsa suunnitellut useita siltoja
”Ajatusta sillasta pidettiin ihan mahdottomana, kun ehdotin sitä ensimmäisen kerran”, Tenojoki muistelee.
Sitkeällä asenteella hänestäkin tuli sukunsa tavoin sillanrakentaja, joka yhdisti Vaahersalon mantereeseen. ”Enemmän koen silti rakentaneeni henkisiä siltoja ihmisten välille.”
Sillan saaminen saarelle vei 12 vuotta. Urakan päätteeksi Tenojen elämään sattui kuin kaksi lottovoittoa samaan vuorokauteen. Hankkeen puuhanainen pääsi juuri ja juuri hitaasti kävelemään sillan avajaisjuhliin, koska perheeseen odotettiin lasta. Vielä samana yönä syntyi tytär.
Opiston toiminta on elänyt ja muuttunut ajan mukana. Maaseudun nuorten määrä on vähentynyt, mikä näkyy opiskelijoissa. Neuvostoliiton hajottua opisto palasi juurilleen suomen kielen ja kulttuurin edistäjänä.
”Olimme nopeasti valmiita ottamaan vastaan ensimmäiset ryhmät ulkosuomalaisia, inkerinsuomalaisia ja karjalaisia kielenopiskelijoita, sillä olin aistinut, mitä on tulossa.”
Sittemmin kieltä ovat Itä-Karjalan kansanopistossa oppineet lukuisat ryhmät pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Tasa-arvo on Tenojoelle itsestäänselvyys. Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja työtä opistossa tehdään hyvin opiskelijalähtöisesti.
”Kysyn usein opiskelijoilta, mitä heille kuuluu. Kun nähdään usein, huomataan, jos jollain on jokin huonosti.”
Usein opistolla myös järjestetään kaikille avoimia juhlia, sillä Tenojoki nauttii kohtaamisista, vieraanvaraisuudesta sekä pihojen ja tilojen laittamisesta kauniiksi. ”Samalla opiskelijat oppivat tekemällä ja puhumalla käytännön tilanteissa.”
Moni on kiitellyt opiston yhteisöllisyyttä ja avosydämisen rehtorin ovat palkinneet työstään muun muassa romani- ja somaliyhdistykset sekä Savonlinnan kaupunki kansainvälisyyden edistämisestä.
Tenojoki on asunut opistolla siitä lähtien, kun aloitti työnsä siellä. Ensin perheen olohuoneesta pääsi suoraan juhlasaliin. Nykyisin koti sijaitsee rannalla pienen kävelymatkan päässä.
Sukulaiset 500 kilometrin päässä Pohjanmaalla ovat monesti ihmetelleet, miten Tenojoki idässä viihtyy.
”Luontohan on täällä aivan ihana, se on hurmannut minut täysin. On luksusta asua saaressa, jonne on silta. Kyllä karjalaiset ja pohjalaiset tulevat hyvin keskenään toimeen, sillä heimo-ominaisuudet täydentävät toisiaan”, hän vakuuttaa.
Tenojoki ei erota työtä ja vapaa-aikaa, vaan tekee sen, mikä on tarpeen. Työntekijöitä hän pyytää tekemään asiat niin, kuin he itselleen tekisivät. ”Tämä on kuin perheyritys.”
Rehtori vastaa kokonaisvaltaisesti yksityisen oppilaitoksen koulutus- ja muusta toiminnasta, taloudesta ja toiminnan kehittämisestä.
”Minua ei haittaa, vaikka naruja on käsissä kymmenen yhtä aikaa.”
Opiston talous on jo pitkään ollut hyvällä mallilla.
”Rakennukset ovat kunnossa ja uuttakin on pystytty rakentamaan. Tilintarkastajat ovat sanoneet, että Suomi menetti minussa liikenaisen.”
Muuttuva ja yhteiskunnallinen työ sopii Tenojoelle hyvin. ”Olen vapaa sielu. Jos teen jotain, olen aina siitä innostunut. Väsymys häviää, kun jollain on hyvä idea tai ehdotus. Elämässä pitää olla lennokkuutta.”
Näitä periaatteita rehtori painottaa myös opetustyössä. ”Jokaisen kehitys ja muutos tapahtuvat omasta vapaasta tahdosta. Pohdinnan tueksi voin toki kertoa, mitä tekisin samassa tilanteessa. Siitä on enemmän hyötyä kuin todeta: ’tee mitä haluat’.”
Ajattelun taustalla on tanskalaisen Grundtvigin malli, jossa jokainen hyväksytään sellaisena kuin hän on.
Tenojoki uskoo, että kansanopistoilla on tärkeä roolinsa yhteiskunnassa vastakin.
”Maailman muutoksissa tarvitaan tahoja, jotka täyttävät välit ja joustavat, kun viralliset koneistot muuttuvat hitaasti. Ihminen tarvitsee joukkoon kuulumista, mikä tulee täällä kuin itsestään.”
Opistojen yhteisöllisyys torjuu yksinäisyyttä ja on Tenojen mielestä rauhantyötä parhaimmillaan.
”Täällä opitaan tuntemaan ja totutaan erilaisiin ihmisiin. Kaikki me olemme saman maailman lapsia.”
Poikkeuksellisen vahvasti työlleen omistautunut Maija Tenojoki on monipuolisesti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. ”Voin hyvin, kun lähellä on ihmisiä.”
Vapaa-ajallaan hän harrastaa muun muassa metsän hoitoa, kulttuuria sekä nauttii ruuanlaitosta ja luonnossa liikkumisesta. Tuoreimpana ilona ja ihanuutena elämässä on 1-vuotias tyttären tytär, jonka seurasta isoäiti nauttii kovasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
