Valpuria syytettiin 1600-luvulla noidaksi, kun hän paransi yrteillä karjaa ja ihmisiä – nyt naisesta on tehty romaani
Kirja tarjoaa näkymän Suomeen, jossa lukuisia miehiä ja naisia syytettiin noituudesta ja tuomittiin myös kuolemaan.
Kirjailija Jenna Kostet on myös suosittu neuleguru, ja hänen Kalevalan naisaiheisiin neuleisiin keskittyvällä Instagram-tilillä on yli 20 000 seuraajaa. Kuva: Sara Lehtomaa / Aula & Co, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaOmaehtoisia naisia on rangaistu kautta aikain. Erityisen synkkää oli uuden ajan alussa 1600-luvulla, jolloin Suomessa jylläsivät noitavainot.
Jenna Kostetin maaliskuussa ilmestyvä romaani Punainen noita kertoo 1600-luvulla eläneestä Valpuri Kinnistä. Kinni on todellinen historian henkilö, joka syntyi Kuurinmaalla, nykyisen Latvian alueella, ja päätyi sieltä Ruotsin kautta Suomeen Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen. Suomessa häntä syytettiin noituudesta, koska hän luki loitsuja ja paransi yrttien avulla.
Valpuri yritti parantaa yrteillä sekä ihmisten että karjan vaivoja. Kirkonmiehet kuitenkin näkivät hänessä syntisen naisen, jonka paholainen on viekoitellut luonnottomiin tekoihin.
Valpurin tarina tarjoaa näkymän uuden ajan Suomeen, jossa lukuisia miehiä ja naisia syytettiin noituudesta ja tuomittiin myös kuolemaan. Uusi aika ei tuonutkaan armoa, päinvastoin.
"Valpuri Kinnin tai Kynin tarina tuli vastaan useista historianlähteistä, varsinkin surullisissa tarinoissa", Jenna Kostet sanoo kustantamon tiedotteessa.
"Kun kirjoitin Margaretan syntiä, kolusin paljon läpi 1600-luvun naishistoriaan liittyviä tutkimuksia. Alkoi tulla olo, että Valpurin tarina ei jätä rauhaan. Sitten selvitin, onko Valpurista kirjoitettu romaania. En löytänyt yhtään”, hän jatkaa.
Jenna Kostet on valmistunut Turun yliopistosta kansatieteen oppiaineesta ja työskenteli vuosia Turun linnassa. Hän on julkaissut useita teoksia, joista osa, kuten romaani Margaretan synti, käsittelee historian naisten tummia elämäntarinoita.
Kostet on myös suosittu neuleguru, ja hänen Kalevalan naisaiheisiin neuleisiin keskittyvällä Ihtiriekko knits -Instagram-tilillä on yli 20 000 seuraajaa. Hänen kirjansa Neulottu Kalevala (Laine) on yksi myydyimmistä neulekirjoista Suomessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








