Elämänsä onnellisinta jaksoa elävä Leea Klemola näkee korona-ajassa paljon hyvää – "Oppositiokin piti turpansa vähän aikaa kiinni eduskunnassa"
Leea Klemola palaa Huonot naiset -elokuvan pääroolissa kameran eteen. Hänellä on krooninen kaipuu lammasfarmariksi – mikä kuitenkaan tuskin koskaan toteutuu.
Leea Klemolan esittämällä Johannalla (oik.) ei ole luurankoja kaapissa mutta kahdeksan venäläistä naista vajassa. Kuva: Maiju PohjanheimoPerjantaina 25. helmikuuta ensi-iltansa saavan Huonot naiset -elokuvan oli tarkoitus päästä levitykseen jo tammikuussa, mutta koronan yltyminen siirsi starttia, kuten niin monella elokuvalla aiemmin.
Elokuvan pääroolia esittävää Leea Klemolaa myöhentäminen ei juuri haitannut. Työ oli tehty, ja asiat tapahtuvat ajallaan.
”Kuukausi sinne tai tänne, aivan sama. Usein tällainen saattaa harmittaa enemmän käsikirjoittajaa, tuottajaa ja ohjaajaa, jotka ovat laittaneet siihen vuosia elämästään.”
Tapahtuma-alan kurjuus saa kuitenkin Klemolan huokaamaan raskaasti. Näyttelijöiltä meni leipä ensimmäisten joukossa – ja se on palautunut viimeiseksi. Osa on joutunut myymään omaisuuttaan selvitäkseen pahimman yli.
”Niin paljon on jouduttu perumaan, vaikka tilaisuuksissa on huolehdittu koronatoimet viimeisen päälle.”
Samaan aikaan Klemola toteaa, että koronavuosi on henkilökohtaisella tasolla ollut elämän onnellisinta aikaa.
”Ihanaa, kun koko maailma meni yhtä aikaa kiinni ja loppui se riitely. Oppositiokin piti turpansa kiinni vähän aikaa eduskunnassa.”
Hän toivoo, että luonto näyttäisi ihmiselle kaapin paikan. Ja toisin päin: Klemola huomasi omalla asuinseudullaan Helsingin Vuosaaressa, että ihmiset löysivät viimein luonnon.
”Fantasioissa asun aina maalla, missä minulla on lammasfarmi. Tosiasiassa en voi enää koskaan muuttaa pois, koska en tahdo liian kauas lapsistani. Olen asunut Helsingissä vuodesta 1987, mutten koskaan kotiutunut. Kaupunki on makuuni liian iso.”
Klemola nykyään pääasiassa kirjoittaa ja ohjaa, ja edellisestä näyttelijätyöstä on jo nelisen vuotta aikaa. Rimakauhua ei silti ole tullut näyttelemiseen, Klemola nykyään joka on hänelle enemmän empatia- kuin tekniikkalaji.
”Näytteleminen on kuin hevosella ratsastaminen tai pyörällä ajo: ei se unohdu. Aluksi voi tuntua kömpelöltä ja oppia repliikkejä hitaammin kuin ennen. Joka tapauksessa joutuu kaivamaan omista kokemuksistaan asiat, joiden pohjalta asettaa itsensä näyteltävään henkilöön.”
Klemola näyttelee nyt sovinnaisempaa roolia kuin missä hänet on totuttu näkemään – seurakuntatalon syrjittyä keittiöemäntää, joka elantonsa eteen ottaa mielistelevän hymyn.
Käsikirjoituksen nähtyään Klemola ihastui Lapin murteeseen ja mentaliteettiin. Niihin Klemola tarrasi kiinni, vaikka oma tausta on keskipohjalainen. Hän syntyi Vetelissä, eli varhaislapsuuden Ruotsissa ja muutti vanhempiensa mukana Kokkolaan seitsemänvuotiaana.
”Minulla on voimakas Kokkola-identiteetti, jota leimaa on satamakaupunki ja moniääninen yhteisö. Se on paikka, jossa ei ole yhtä totuutta. Siellä on suomenruotsalaiset, rokotusvastainen hullumpi porukka, satamatyöläiset ja aiemmin suojeluskunta-aate sekä aina paljon ulkomaalaisia.”
Hänen tekisi vielä mieli sanoa jotain lisääkin, mutta itsesensuuri voittaa. Luultavasti se olisi linkannut läheisesti elokuvan aihepiiriä, jossa venäläinen pikkubussi jämähtää Lappiin ja tienaamaan tulleet reissunaiset saavat eloa pienen paikkakunnan miehiin. Klemolan esittämä Johanna ottaa vasten tahtoaan seurueen hoteisiinsa, kunnes auto saadaan kuntoon.
Tarinassa yksi jos toinen joutuu miettimään, mitä on valmis tekemään rahasta ja paljonko on valmis nielemään kuraa elantonsa eteen.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
