Sosiaalinen media repii ihmisiä erilleen – "Digitaalisesti hoituvat asiat, muttei hoidu pää"
Sosiaalinen media tehostaa viestintää, mutta siitä puuttuu läheisyyden ja yhteisöllisyyden kokemus, kirjoittaa esseessä tutkija ja MT:n kolumnisti Juho Rahkonen.
Professori Juha Siltala on kuvannut sosiaalista mediaa vastakaikukammiona, joka antaa aikuiselle samanlaista myötäelämistä kuin äiti antaa pienelle lapselleen. Kuva: Jarkko SirkiäMuistoja ajalta ennen kuin koronarajoitukset iskivät: heinäkuussa 2019 brittiläinen laulaja Ed Sheeran veti Helsingissä Malmin lentokentälle kahtena iltana yli 100 000 ihmistä. Yhteislaulu raikui rattoisasti, tuntui kuin jättiyleisö olisi kerääntynyt seuraamaan katusoittajan musisointia.
Muutaman kuukauden päästä iloinen meno loppui kuin seinään. Laulu vaikeni. Konsertit ja kiertueet, messut – kaikki peruttiin.
Jo ennen korona-aikaa tuntui, että ihmiset elävät sosiaalisesti eristyksissä, mutta eihän se ollut mitään verrattuna nykytilanteeseen.
Korona vauhditti niitä kehityskulkuja, jotka olivat muutenkin kyteneet pinnan alla hyvän aikaa, kuten työelämän monipaikkaistuminen.
Korona on aiheuttanut myös sen, että Facebookin Mark Zuckerbergin ja Amazonin Jeff Bezosin kaltaiset teknologiamiljardöörit nauravat matkalla pankkiin – ikään kuin heillä olisi aiemminkaan ollut pikkurahan puutetta.
Kotoilu on lisännyt kaikenlaisten digitaalisten palveluiden kysyntää, ja ihmiset ovat entistä tiiviimmin yhteyksissä niin toisiinsa kuin yhteiskuntaan.
On silti paradoksaalista, että samaan aikaan yhteiskunta atomisoituu.
Atomi tulee kreikan sanasta atomos, ”jakamaton”. Atomisoitumisella viitataan siihen, että ihmiset vetäytyvät omiin oloihinsa, asioita ei tehdä yhdessä. Vieraannutaan jopa läheisimmistä ihmissuhteista.
Sosiaalisen median koukuttavuus perustuu aivojen mielihyväkeskuksen toimintaan. Ihminen pyrkii vaistomaisesti tekemiseen, joka saa hänen aivonsa erittämään mielihyvähormoneja. Huumeet ja muut addiktiot toimivat samoin.
Kun ihminen näkee, että hänen päivityksensä saa paljon tykkäyksiä, aivojen palkitsemiskeskus aktivoituu ja hän kokee mielihyvää.
Oksitosiini on hormoni, joka herättää aikuisilla ihmisillä muistot äidin hoivasta varhaislapsuudessa. Läheisyyden puute aiheuttaa oksitosiinin vajausta, joka korostuu etenkin yksinelävillä heinäkuun lomakaudella, joulun pitkinä juhlapyhinä ja loputtomana korona-aikana.
Tuskallista tilaa yritetään parannella somella, laihoin tuloksin:
”Sosiaalista mediaa voi pitää vastakaikukammiona, joka antaa aikuiselle samanlaista myötäelämistä kuin äiti pienelle lapselleen”, pohtii historian professori Juha Siltala teoksessaan Keskiluokan nousu, lasku ja pelot.
Kaupungistuminen repii ihmisiä juuriltaan ja perinteisistä sukuyhteisöistä satojen kilometrien päähän. Kaupunkeihin muuttaa enemmän nuoria naisia kuin nuoria miehiä, jotka jäävät kotikonnuilleen autoja virittelemään. Tämä vähentää parinmuodostusta ja sitä kautta syntyvyyttä.
Some atomisoi ihmisiä sitäkin kautta, että se lisää omaan napaan tuijottamista ja aiheuttaa henkistä poissaolevuutta. Moni sukulaisten tai kaverusten illanvietto latistuu siihen, kun jokainen kyhjöttää sohvan nurkassa älypuhelintaan rassaten.
Sosiaalisen median käytön kielteisistä vaikutuksista on tutkimuksissa nostettu esiin ilmiö nimeltä "fomo" (Fear of missing out). Se on epämääräistä ulkopuolisuuden tunnetta, kokemusta siitä, että jää itse paitsi tärkeistä ja mielenkiintoista tapahtumista, joissa ”kaikki” muut ovat mukana.
Sosiaalisen median käyttäjä on yhtä aikaa kaikkialla ja ei missään. Yksinäisyyden tai apaattisuuden lievittäjäksi somesta tuskin on. Jos haluaa hyväksyntää, kannattaa hankkia koira.
Atomisoituminen ei merkitse sitä, että yhteisöllisyyden kaipuu olisi ihmisestä katoamassa – pikemminkin päinvastoin. Ihminen on laumaeläin, sosiaalinen olento, joka pyrkii hakemaan arvostusta, merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tavalla tai toisella.
Festivaalityyppiset yleisötapahtumat tulevat koronarajoitusten päätyttyä entistäkin suositummiksi. Ne tarjoavat vastalääkettä atomisoituneiden, yksin asuvien tai muuten vain yksinäisten kansalaisten fomo-tunteille. Uusyhteisöllisyyden nousu on lähitulevaisuuden merkittävin kehityssuunta.
Maailmansotien välistä 1920-lukua muistellaan aikana, jolloin kesät olivat pitkiä ja lämpimiä, jazz raikasi savuisissa kuppiloissa, edistysusko oli kova.
Uutta iloista 20-lukua ei suinkaan ole peruttu; se vain jäi hetkeksi sairauslomalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
