Moni harrastaa koiransa kanssa ahkerasti, mutta arjen sujuvuudelle oleellinen taito unohtuu, sanoo eläintenkouluttaja – "koiralle tulisi muistaa opettaa myös tylsyyden sietämistä"
Koirabuumi poikkeusaikana haastaa koirat ja niiden omistajat. Eläintenkouluttaja Tommy Wirén neuvoo panostamaan aktivoinnin lisäksi rauhoittumiseen.
Koiria kasvatetaan aktiivisuuteen ja vuorovaikutukseen. Tylsyyden sieto on kuitenkin myös tärkeä taito. Kuva: Kari SalonenSuomessa eletään koirarikasta aikaa.
Viime vuonna koiria rekisteröitiin liki kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2020, kertoo Suomen Kennelliitto.
Kasvattajien puhelimet pirisevät ja moni on hankkinut ensimmäisen koiransa tai uppoutunut pitkästä aikaa pentuarjen pyörteisiin.
Pitkän linjan eläintenkouluttaja Tommy Wirén törmää yhteiseloon liittyviin haasteisiin työssään.
Koirille on tarjolla jatkuvasti enemmän erilaisia aktiviteetteja dobosta rally-tokoon ja koirauintiin. Siitä ne eittämättä nauttivat, mutta Wirénin mukaan koiralle tulisi muistaa opettaa myös tylsyyden sietämistä.
Koirat eivät luonnostaan nauti yksinolosta eivätkä yksitoikkoisuudesta, vaan siihen niiden pitää erikseen tottua.
Jos ihminen on työelämässä, koira joutuu odottelemaan asioita suuren osan elämästään, Wirén muistuttaa.
Toimintaa on silloin tällöin, mutta vastapainona on opeteltava rauhoittumaan.
Pelkällä aktivoinnilla saadaan aktiivinen eläin, Wirén muistuttaa. Samalla koiralla olla hyvin vaikeaa, kun pitäisikin yhtäkkiä ottaa rauhallisesti.
Esimerkiksi yksinoloharjoittelun puute on noussut keskusteluun korona-aikana. Koiria voidaan jättää olemaan äkisti yksin pitkiä aikoja.
"Ensin on hirveästi aktiviteettia ja kivan päälle 10 tuntia päivässä putkaa."
Pahimmillaan yksinolo ja yksitoikkoisuus aiheuttavat siihen tottumattomalle koiralle pitkäkestoista stressiä, jonka seuraukset voivat olla arvaamattomia.
Wirén uskoo, että esimerkiksi iho-oireiden syytä lähdetään etsimään helposti allergioista, vaikka aiheuttaja voi odotettua useammin löytyä stressistä.
Pitkälle ehtineeseen eroahdistukseen liittyvät ongelmat ovat myös haastavia korjattavia.
Yksinoloharjoitukset onnistuvat etätöissäkin, sillä harjoitukset voivat olla lyhyitäkin. "Totuttelussa ajat eivät ole koiralle niin olennaisia vaan ymmärrys siitä, ettei aina pääse mukaan."
Kun koiran ottaa mukaan autoon, määränpään on hyvä välillä olla myös sen kannalta yksitoikkoinen.
Koiran on Wirénin mukaan hyvä tottua jo pentuna siihen, ettei aina mennä johonkin aktiviteettiin.
Toisaalta moni koira joutuu olemaan yhä liikaa yksin.
Wirén kannustaa tekemään pizzamallin siitä, kuinka paljon koiralla on vuorokauden aikana aktiviteettia ja oppimista ja kuinka paljon pelkkää odottamista. Sen pohjalta voi arvioida, mihin arjessa kannattaa panostaa.
Wirénin mielestä aktiviteeteista edelleen paras on antaa koiralle mahdollisuus kulkea vapaana maata tonkien ja luonnon hajuja tutkien.
"Siinä koira väsyy ja rentoutuu."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

